9.8.2022 Liikenne Koulut alkavat tänään – Liikenneturvan vinkit turvalliseen koulumatkaan Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Koulut alkavat taas ja ekaluokkalaiset ovat monen uuden asian ääressä. Turvallisesti koulumatkan kulkeminen on yksi tärkeimmistä taidoista, joita kannattaa kerrata. Koulutyö käynnistyy lähes kaikissa peruskouluissa viikolla 32. Ensimmäisenä uusi lukuvuosi aloitetaan Kajaanissa ja Kouvolassa, joissa kouluvuosi käynnistyy jo tiistaina 9.8. Suurin osa kouluista alkaa 10. – 11.8. Vaasassa koulu alkaa vasta seuraavan viikon maanantaina 15.8.Koulumatkaa on varmasti monissa perheissä harjoiteltu jo etukäteen. Kun vanhempi liikkuu lapsen kanssa jatkossakin yhdessä liikenteessä, hän voi seurata lapsen toimintaa ja arvioida lapsen valmiuksia itsenäiseen liikkumiseen.– Turvallisen reitin suunnittelu on vanhemman vastuulla. On hyvä muistaa, että turvallisin reitti ei ole aina lyhyin. Matkalla asioita kannattaa katsoa lapsen näkökulmasta. Turvalliseen liikkumiseen opastettaessa on hyvä kertoa lapselle, että esimerkiksi suojatielle astuvaa lasta ei välttämättä näy pysäköidyn auton takaa. Havaintojen tekeminen ja harkinta ovat tärkeitä taitoja liikenteessä. Vastuu liikenteessä on kuitenkin aikuisella, painottaa Liikenneturvan koulutuspäällikkö Satu Tuomikoski.Turvallista kulkemista kannattaa kerrata ja pitää ajan tasalla. Pidä ohjeet yksinkertaisina ja yhdistä ne aina tiettyyn paikkaan sekä tilanteeseen – pysähdy aina ennen tien ylitystä ja tarkista rauhassa onko autoja tulossa. Näin neuvot jäävät lapsen mieleen parhaiten.Lapsen ohjeistamisen lisäksi muista myös itse näyttää hyvää esimerkkiä liikenteessä. Lapsi oppii tarkkailemalla ja kopioimalla toisten toimintaa, joten vanhemman roolimallius on tärkeää. Kun perusasiat ovat hallussa, kannattaa antaa lapsen toimia itsenäisesti ja seurata itse vierestä.Pysy kartalla koulumatkan sujumisesta juttelemalla lapsen kanssa säännöllisesti. Kertaa välillä myös vanhempien koululaisten kanssa turvallisen liikkumisen pelisäännöt. Kulkumuodon vaihtuessa kävelystä pyöräilyyn on koulumatkan harjoittelu etukäteen yhtä tärkeää.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyPuhelin reppuun koulumatkan ajaksiTurvallisesta kulkemisesta ja yhteisistä pelisäännöistä on hyvä keskustella myös lapsen kavereiden vanhempien kanssa, jotta koulumatkat luonnistuisivat mahdollisimman hyvin.– Yhdessä voidaan vaikkapa sopia, että puhelin pysyy repussa koulumatkan ajan. Hyvä vaihtoehto koulutien aloitukseen on myös kävelevä koulubussi, jossa pieni ryhmä naapuruston lapsia kulkee yhdessä kouluun aikuisen kanssa, Tuomikoski kannustaa.Lapsen voi jättää kyydistä turvallisessa paikassa muutamaa korttelia ennen koulua, vaikka osa koulumatkasta taittuisikin autokyydillä. Näin lapsi saa vireyttä kävelystä ennen oppitunteja ja koulun lähiympäristö ei ruuhkaudu autoista, jolloin kaikilla kouluun kävelevillä ja pyöräilevillä on turvallisempaa.Lähteet: Liikenneturva, Opetushallitus Lue lisää Kaikki artikkelit 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 8.5.2025 Liikenne Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 7.5.2025 Liikenne Autoliitto muistuttaa pysäköintialueiden väistämissäännöistä – ”toisin kuin usein kuvitellaan…” 7.5.2025 Liikenne Sähköpotkulaudalla saa kyyditä – väärin! 6.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: paisuneet palkit – lisää kolariturvallisuutta, mutta myös katveita 29.4.2025 Liikenne Vappu tuo harrasteajoneuvot liikenteeseen – vanha auto vaatii erityistä huomiota 24.4.2025 Uutinen Renkaanvaihto – näin se sujuu 22.4.2025 Liikenneturvallisuus Timo Tervo – ajoterveyden ahkera apostoli 22.4.2025 Päivän kuva Päivän kuva: asfalttitiet sortuvat alta – olisiko hiekkatie jo parempi? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 10.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Iveco Massif 10.5.2025 Koeajo Koeajo: MG Cyberster GT – superhalpa superauto? 9.5.2025 Ajoneuvot Toyota Corolla Cross pesi kasvonsa - auttaako GR Sport sitä kipuamaan korkeammalle myyntitilastoissa? 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 5.5.2025 Koeajo Koeajo: Škoda Enyaq 85x 4x4 Sportline – pikkuhiljaa aina vain paremmaksi 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa