26.9.2023 Ajoneuvot Käyttötesti: Toyota Corolla Crossin etäkäynnistys on kätevä, mutta vain 2 minuutiksi Teksti Jussi Saarinen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Toyota Corolla Cross -käyttötestiautossamme on erittäin käytännöllinen varuste, jota ei kuitenkaan saa lain mukaan varsinaisesti käyttää. Autotoimittajan työssä siirtymä polttomoottoriautosta sähköautoon – ja toisin päin – on jatkuvaa arkipäivää. Ensin mainittu muutos edellytti aikanaan meille käyttötestaajille runsaasti opeteltavaa, mutta sittemmin elämä sähköautojen kanssa on sujunut rutiininomaisemmin, eikä polttomoottoriautoa ole enää kaivannut kuin korkeintaan halki Suomen suuntaavilla siivuilla – jos niilläkään. Toisin päin tapahtuva siirtymä, siis sähköautosta polttomoottoriautoon, onkin sitten vielä mielenkiintoisempi, minkä olemme Toyota Corolla Cross -käyttötestiautosta ehtineet jo useammastakin kulmasta kokea. Kulutus–toimintamatka-akselin muutosten ohella sähköautosta jää kaipaamaan tiettyjä ominaisuuksia ja varusteita, ja näistä ehkä tärkeimpänä etäviilennystä ja -lämmitystä. Nämä älypuhelimen sovelluksella käynnistettävät toiminnot varmistavat, että talvipakkasilla laseja ei tarvitse juuri raapata, ja kesäkuumalla sisätilat voi ilmastoida miellyttäväksi ennen ajoon lähtöä – oli auto sitten latauspiuhan päässä tai ei. Ja kaikki tämä ilman ylimääräisiä paikallispäästöjä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Varuste, joka unohtui Koska Corolla Crossimme on niin kutsutusti itselataava hybridi eli sähköpuolen tarkoitus on vain avustaa bensiinimoottoria, eikä auton varustukseen kuulu myöskään polttonestekäyttöistä lisälämmitintä, etälämmitystoiminnotkin luonnollisesti puuttuvat. Vai puuttuvatko? Jo käyttötestin lähtöviivalla Toyotan maahantuojan edustaja nimittäin vihjaisi, että automme varustukseen sisältyy myös etäkäynnistys, jolla moottorin saa startattua juuri älypuhelinsovelluksen välityksellä. MyT Toyota -applikaationhan aktivoimme heti alkumetreillä, jotta saimme muun muassa navigaattorin käyttöön. Etäkäynnistys kuitenkin hautautui muiden kiireiden alle, eikä sitä alkukesän leudoilla keleillä tullut mieleen kokeilla – kunnes eräänä helteisenä lauantaina muistin asian kävellessäni autolle päin. Askelia oli tuossa vaiheessa otettu jo siihen malliin, että hiki virtasi kesähatun alla, joten mustaan japanilaissaunaan istahtaminen ei varsinaisesti houkutellut. Niinpä kaivoin kännykän taskusta, aktivoin sovelluksen ja painoin puhaltimen kuvakkeella varustettua ”nappulaa”. Ruudulle avautui ilmastointi-valikko, missä voi asettaa matkustamon lämpötilan +18 ja +29 asteen välille, määrätä lämmityksen keston joko 10, 15 tai 20 minuutin mittaiseksi sekä kytkeä tuuli- ja/tai takalasien sulatukset päälle. Valitsin 21 asteen lämpötilan ja napautin sen kummemmin miettimättä seuraavan sivun alalaidasta löytynyttä punaista Laita PÄÄLLE -painiketta: sovellus ilmoitti siirtyneensä käynnistämään ilmastointia, ja hetken odottelun jälkeen ”Autosi ilmastointi on kytketty” -saatesanat kertoivat etäkäytön onnistuneen. Kävelymatkaa parkkipaikalle ei ollut enää kovin paljon, joten hieman jo sadattelin mielessäni, miksen kytkenyt viilennystä päälle jo aikaisemmin. Toisaalta: tulisipa testattua, minkätehoinen varuste on juuri ilmastoinnin alkuhetkillä, jolloin auto on kaikkein kuumimmillaan. Vajaan kymmenen minuutin päästä saavuin auringon alla paahtuneen Toyotan luokse, ja kuuloetäisyyden päässä ryhdyin höristelemään käyntiääntä. Ja toden totta, moottori pörisi kuin pörisikin itsekseen, ja autoon siirtyminen vahvisti, että matkustamon lämpötila oli ehtinyt pudota miellyttäväksi. Siitä olikin sitten helppo liittyä liikenteeseen, eikä tavanomaista sivuikkunoiden avausrituaalia – jolla ylimääräisen kuuman ilman saa tuuletettua tehokkaasti ulos – tällä kertaa tarvittu. Kätevä – paitsi että ei Siis erittäin kätevä varuste, jota tulisin tästedes varmasti käyttämään joka ikisenä vähänkin lämpimämpänä kesäpäivänä, eikö niin? No, reaalimaailma osoittautui tässäkin tapauksessa raadollisemmaksi. Siinä töihin ajaessani mieleen nimittäin välkähti eräs kiusallinen asia: tyhjäkäyntirajoitus. Takaisin toimistolla mainitsin asiasta pykäläviidakkoon perehtyneelle kollegalleni, joka vahvisti äskeiset touhuni yksiselitteisen laittomiksi. Tieliikennelain 55. pykälässä kun todetaan näin: Moottorikäyttöisen ajoneuvon tarpeettoman joutokäynnin kielto Polttomoottorikäyttöisen ajoneuvon moottoria ei saa pitää käynnissä kahta minuuttia pidempään, jos ajoneuvo seisoo muusta syystä kuin pakollisen liikenne-esteen vuoksi. Moottoria saa kuitenkin pitää käynnissä ennen ajoon lähtemistä enintään neljä minuuttia, jos pakkasta on enemmän kuin 15 celsiusastetta. Moottoria saa lisäksi pitää käynnissä ennen liikkeelle lähtemistä tai ajoneuvolla tai koneella tehtävän työn alkamista ajoneuvon tai koneen toimintavalmiiksi saattamiseen tarvittavan ajan. (17.12.2020/1040) Edellä 1 momentissa tarkoitettu kielto ei koske ajoneuvoa, jonka pääasiallinen käyttötarkoitus tai pääasiallisen käyttötarkoituksen edellyttämä lisälaite edellyttää moottorin pitämistä käynnissä. Edellä 1 momentissa tarkoitettu kielto ei koske ajoneuvolain 6 luvussa tarkoitetun katsastuksen osana toimitettavaan pakokaasumittaukseen odottavaa ajoneuvoa. Noissa lain sallimissa rajoissa on siis pysyttävä myös Corolla Crossimme kanssa – valitettavasti. Valvovan tahon kun on mahdotonta tietää, onko tyhjäkäyntiä käyvä auto jätetty käymään vai etäkäynnistetty. Tulin siis tuona hellepäivänä huomaamattani rikkoneeksi lakia – siitä syvät pahoittelut, mutta menköön vaikka tieteen, tai ainakin testaamisen, nimiin. Corolla Cross -käyttäjän on joka tapauksessa itse huomioitava kyseinen rajoitus, ettei vain tule käyttäneeksi autoaan tyhjäkäynnillä liian pitkään – niin kiusallisen miellyttävää kuin se helteellä tai pakkasella olisikin. Teksti: Jussi Saarinen Kuvat: Eetu Kokkonen ja Jussi Saarinen Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 16.10.2026 Ajoneuvot Tällainen on suomalainen automaattista ajamista tutkiva auto, joka kerää dataa myös droonitorjuntaa varten 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 9.10.2026 Ajoneuvot Parrasvaloihin astuneesta Jaguar Type 01:stä kaikki eivät tule pitämään, mutta osa tulee sitä rakastamaan – eikä se ole sukua yhdellekään toiselle autolle 8.10.2026 Käyttötesti Suomen tiet sen kertovat: Kia K4 -farkku voittaa katumaasturin 6–0 2.10.2026 Laivat Onko autossasi varashälytin? Entä osaatko tarpeen tullen kytkeä sen pois toiminnasta? 1.10.2026 Käyttötesti Karmiton kohtalo! Mercedeksemme ikkunat kiukuttelevat käyttötestissä 1.10.2026 Ajoneuvot Maailman kaunein auto 2021 ja hämäläinen metsä ottivat toisistaan mittaa – kumpi voitti? 30.9.2026 Ajoneuvot Tila-autojen uusi, erikoinen tuleminen jatkuu Hyundai Starian muodossa – saako olla käytännöllinen 9-paikkainen, ylellinen 7-paikkainen vai pakettiauto? 29.9.2026 Ajoneuvot Onko tässä Suomen näyttävin ruumisauto? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 17.10.2026 Lentokoneet Tiesitkö, että Helsinki-Vantaalta on olemassa nyt jo kaksi välilaskullista yhteyttä Lontoon keskustassa sijaitsevalle London City -lentoasemalle? 17.10.2026 Lentokoneet Lufthansa jättää jäähyväiset kaikkien aikojen pisimmälle Airbus-konetyypille - se on myös tuhkapilven kestävä ja kaksikerroksinen... ainakin WC:iden osalta 16.10.2026 Laivat Syyskuussa vesille lasketun Hero of the Seasin nimi kirjoitettiin aluksen kylkeen ISOILLA kirjaimilla 17.10.2026 Veneet Tiedätkö, milloin peräylitys tulee merkitä punaisella valolla? – Huomioi nämä asiat, kun kuljetat venettä talvisäilytykseen 17.10.2026 Huutokauppahelmet Ford lakkautti Mercuryn viitisentoista vuotta sitten - kaikkien aikojen viimeiset Mercuryt käyttäytyvät huutokaupassa aika hyvin, ovathan ne moderneja klassikoita 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 12.10.2026 Lentokoneet Espanjan kuningas saapui Suomeen 35 vuotta vanhalla, todellisella Airbus-harvinaisuudellaan - valtionpäämiehet kuuluvat itse asiassa sen viimeiseen käyttäjäkuntaan 16.10.2026 Laivat Syyskuussa vesille lasketun Hero of the Seasin nimi kirjoitettiin aluksen kylkeen ISOILLA kirjaimilla 13.10.2026 Kuluttajat Nissanin moottori hajosi kesken ajon – autoliike vaikeni yli 22 000 euron riidassa 17.10.2026 Lentokoneet Tiesitkö, että Helsinki-Vantaalta on olemassa nyt jo kaksi välilaskullista yhteyttä Lontoon keskustassa sijaitsevalle London City -lentoasemalle? 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 4.10.2026 Kotimaanmatkailu Tältä näyttää Suomen maanteiden korkeimmassa kohdassa 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton?