Tesla Model Y LR

Ajoneuvot Koeajo 8.11.2021

Koeajo: Tesla Model Y – suurempi kuin kolme

Tesla Model Y pyrkii annostelemaan suositun Model 3:n ainekset trendikkäillä crossover-mausteilla. Erot ovat paikoin sangen teslamaisia. Hyvää: voimalinja, kulutus, tilat varauksin. Huonoa: alusta, Model 3 tuntuu hiotummalta.

Tesla Model Y on ymmärrettävä lisäys amerikkalaisen sähköautovalmistajan valikoimaan. Model 3:n suosion jälkeen seuraavaksi hitiksi haluttiin samaa ideaa, mutta crossover-luokkaan sovitettuna. Lisäksi merkki halusi tarjota suuremman auton asiakkaille, joille porrasperäinen kolmonen on turhan pieni.

Tesla Model Y LR

Varsinaisesti Model Y:n tarina alkaa vuodesta 2015, jolloin Teslan toimitusjohtaja Elon Musk kiusoitteli auton saavan järkälemäisen tila-auto Model X:n tavoin siipiovet. Nimipoliittisestikin olisi helpompaa mieltää X ja Y lähisukulaisiksi. Matkan varrella suunnitelmat muuttuivat, ja lopulta vuonna 2019 esiteltiin uusittu näkemys Model Y:stä, joka on tilavampi ja lähinnä korkeampi versio Model 3:sta.

Model Y on toki saanut joukon omiakin uudistuksia. Teslan uuden ja odotetun Berliinin tehtaan kerrotaan valmistavan Y:n lukuisten rakennepäivitysten kera. Jo alusta alkaen Model Y on varustettu ilmalämpöpumpulla, joka ennätti saapua sisarmalli kolmoseenkin päivitysaaltojen myötä. Ketterän kehityksen yhtiönä Teslan malliston eri vaiheiden seuraaminen kelpaisi omaksi harrastuksekseen.

Lopulta Model 3 ja Model Y jakavat noin 70 prosenttia komponenteistaan. Autoilla on pituuseroa noin kuusi ja korkeuseroa noin 18 senttiä. Maavaraa Model Y:stä löytyy 167 mm.

Tesla Model Y LR

Hiukan samaa

Kuljettajan paikalle istahdettaessa Model Y tuo ymmärrettävästi mieleen sisarmallinsa. Sama ylipelkistetty kojelautadesign, sama 15-tuumainen vaakasuuntainen kosketusnäyttö ja samat hallintalaitteet. Ajoasento vain on marginaalisesti pystympi. Peilien ja ohjauspyörän säätäminen tapahtuu Teslalle tuttuun tapaan asetusvalikoiden kautta, joten vipuja ja painikkeita ei kannata hamuilla. Useampi valmistaja voisi ottaa oppia Teslan älypuhelimen latausalustasta, joka jättää puhelimen näkyville.

Tesla Model Y LR

Myös tietoviihdejärjestelmä on edelleen eräs Teslan vahvuuksista. Vaikka moni saattaakin sitä aluksi vierastaa, suuri tablettimainen näyttö on lopulta loistava tapa hallita useimpia auton asetuksia ja toimintoja. Pyyhkimien hienosäädön kaltaisia toimintoja voisi tosin mielellään hoitaa ilman näytön näpräämistä. Varsinaista mittaristoakaan ei ole ikävä, mutta tuulilasin heijastusnäyttö olisi mainio lisä.

Tesla Model Y LR

Lisäksi kuljettajalla on mahdollisuus käyttää Teslan alati päivittyviä Autopilot-ajoavustintoimintoja, joiden taso on vähintäänkin vaihteleva. Lisävarustelistalta löytyy myös Autopilotin lisätoimintoja niitä kaipaaville.

Hiukan enemmän

Varsinaisesti Model Y pääsee omalle alueelleen takaistuimella. Tilaero Model 3:een verrattuna on tuntuva, ja polvitilaa löytyy kiitettävästi. Korkeasta katosta huolimatta istuinosa on kuitenkin matalalla, mikä jättää reisituen vajaaksi, ja jalkaterät mahtuvat huonosti etuistuinten alle. Selkänojien kallistusta voi säätää, ja nojat voi myös kaataa suhteessa 40/20/40.

Model Y:ssä on panostettu myös autossa nukkumiseen. Tummennettu yksiosainen verhoton panoraamalasikatto antaa mahtavan näkymän taivaalle. Takapenkit kaadettuna autoon mahtuu makaamaan noin 180 cm pitkä henkilö, ja autosta löytyy sopiva tila myös ilmastoinnin käyttämiseen yöpymisen aikana.

Tesla Model Y LR

Tavaratilan suhteen Model Y tekee suurimman pesäeron pikkuveljeensä verrattuna. Perusmuodossaan 854-litrainen kontti on pitkä, ja iso takaluukku mahdollistaa tilan helpon hyödyntämisen. Lisäksi löytyy tietenkin 117 litran etutavaratila. Tulossa on myös seitsenpaikkainen malli, mutta ajatus lisäistuimista ei suoraan sanottuna houkuttele edes tilapäiskäyttöä silmällä pitäen.

Tesla Model Y LR

Väärin pidetty

Vuonna 2010 Apple julkisti iPhone 4:n, joka toi upean teräspantaisen muotoilun älypuhelinsarjaan. Pian toimitusten alettua alkoivat myös kommentit siitä, että puhelin menetti merkittävän osan kuuluvuudestaan, jos sitä piti puhelun aikana kädessä. Tuolloin omenalaivaa luotsannut Steve Jobs kommentoi asiaa, että “väärin pidetty”.

Tesla Model Y LR

Vastaavalta ajatukselta on vaikea välttyä Model Y:n tavaratilan kanssa kun uskaltaudun kysymään hattuhyllyn puutteesta. Saan vastaukseksi perustelun, että tummennettu takalasi ajaa saman asian, minkä lisäksi tavaratilan pohjan ja keulan säilytystilat on tarkoitettu arvokkaammille tavaroille, ja eihän autossa edes tulisi säilyttää mitään yön yli. Kyse ei selvästi ole ensimmäisestä kerrasta, kun tätä kysytään.

Model Y:ssä on siis enemmän tilaa kuin Model 3:ssa, mutta sen hyödyntäminen vaatii entistä tiukemmin valmistajansa mielikuvien mukaista käyttämistä. Jopa äänieristyksen ja turvallisuuden kannalta hattuhylly ei olisi huono idea.

Tesla Model Y LR

Vaivattomasti sähköllä

Liikenteessä Model Y muistuttaa Teslan etulyöntiasemasta, mitä sähkövoimalinjoihin tulee. Korkeammasta otsapinta-alasta ja sitä kautta suuremmasta käytännön ilmanvastuksesta huolimatta Model Y:n kulutuslukemat pysyivät koeajolenkillä hyvällä tolalla. Tämän lisäksi Teslat ovat yleisesti olleet melko arvattavia kumppaneita jäljellä olevan toimintamatkan ja lataamisen suhteen – nyt oli kyse vain parin tunnin ensitutustumisesta, joten pidempiaikaisen koeajon teemme myöhemmin. Sekin lupaa hyvää, että käytössä on yleisten latauspisteiden lisäksi Teslan oma Supercharger-asemaverkosto.

Tesla Model Y LR

Ajettavuuteen on jostain syystä haluttu antaa urheilullisia piirteitä. Ohjaus on turhan nopea ja reagointi kaasupolkimeen yllättävän kulmikasta, kun ottaa huomioon Model Y:n tila-automaisuuden. Nelivetoisen Long Range -mallin suorituskyky riittää mainiosti eikä mieleen tule tilannetta, jossa muhkeahko Y kannattaisi varustaa myöhemmin saapuvalla Performance-voimalinjalla.

Tesla Model Y LRAlustassa suurimpana harmituksen kohteena ovat lisävarusteiset 20-tuumaiset pyörät, jotka tekevät Model Y:stä sietämättömän ravistimen. Perussileällä asvaltilla auto tärisee omiaan, ja raitiovaunukiskot ylitetään rysähtämällä. Äänieristyksen suhteen Y on perushyvä, joskin rengasmelun lisäksi matkustamoon kantautuu melko voimakasta sähkömoottorien vihellystä.Tesla Model Y LR

Tilattu 90 sekunnissa

Tesla on ideoinut auton tilausprosessin tavalla, joka tuntuu kilpailijoiden 70-sivuisten luksusautohinnastojen kohdalla suorastaan raikkaalta. Model Y:hyn voi valita ainoastaan värit (sisä ja ulko), vetokoukun, vannekoon ja ajoavustinpaketit. Valmistajan mukaan auton tilauksesta selviääkin alle kahdessa minuutissa.

Tesla Model Y LRModel Y Long Range AWD:n hinnat alkavat noin 66 682 eurosta, eli hintaeroa vastaavaan Model 3:een kertyy reilut 7 000 euroa. Takavetoversioita ei ole horisontissa. Kovin kilpailija muodostuneekin juuri Model 3:sta, joka tarjoaa Teslan parhaat puolet osin tasapainoisemmassa paketissa. Toisaalta jos arkeen kuuluvat esimerkiksi kookkaat harrastusvälineet, voi Model Y:n lisätila olla harkitsemisen arvoinen asia. Silti mallien välille jää kaipaamaan rohkeampaa erottautumista.

Jaa artikkeli

Valmistajalta: Tesla

Kaikki koeajot

Uusimmat