15.2.2022 Ajoneuvot Maistiainen: kahteen kertaan uudistunut Renault Trafic Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Erityisesti ohjaamon osalta uudistunut Renault Trafic tarjoaa myös uuden keulailmeen ja tuoreempia moottoreita. Hinnat alkavat noin 36 000 eurosta. Tonniluokan pakettiautot ovat yllättävän isolle joukolle tärkeitä työkaluja. Suunnikasmerkki oli viime vuonna maamme viidenneksi myydyin pakettiautomerkki ja ranskalaisten ykkönen. Nyt pikaiseen koeajoon saatiin jo toiseen kertaan uudistunut Renault Trafic.Kävimme heittämässä autolla hyvin lyhyen lenkin tiukassa aikataulussa ja lumisateessa. Tarkempi tutustuminen jää toiseen kertaan, mutta ensituntuma ehdittiin kuitenkin ottaa.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyToista kertaa uudistunut Renault TraficKeulailme on uusi, sillä puskuri, valot ja maski on silvottu nuoremmiksi. Led-teknologia on löytänyt tiensä tämän pakettiauton keulalle. Mittaa on tullut hieman lisää puhtaampien moottoreiden vaatimien saastelaitteiden johdosta, mutta muutokset ovat lähinnä visuaalisia lisävarustelistalle lätkäistyjä uusia ajoavustimia lukuun ottamatta.Sen sijaan ohjaamon puolella on oikeasti uutta. Näistä olennaisinta roolia näyttelee henkilöautoista tuttu tietoviihdejärjestelmä, joka sallii muun muassa puhelimen peilauksen. Puhelimelle on saatavilla samalla langaton latausalusta.Myös materiaaleja ja muotoja on päivitetty tälle vuosikymmennelle ohjauspyörä edellä. Ohjaamon ergonomia toimii pääosin hanskatkin kädessä – tuota tietoviihdejärjestelmää toki lukuun ottamatta. Kuljettajakin saa varsin asiallisen istuma-asennon.Ohjaamossa on runsaasti säilytystiloja ja mukitelineet löytyvät pakettiautoille tutusti kojelaudan päältä. Suomessa on vakiovarusteena eräänlainen etätoimisto. Tässä keskipenkin saa taitettua työtasoksi, josta löytyy myös teline mapeille tai muille dokumenteille.Tuoreella voimallaSamalla moottorivaihtoehtoja on uudistettu, kuten alkuun jo vihjasimme. Teoriassa voisi ajatella aiempien vaihtoehtojen tehojen hieman nousseen ja näiden alapuolelle tulleen lisäksi uuden 110-hevosvoimaisen tarjokin.Keulalla on joka tapauksessa kaksilitrainen Blue dCi -moottori, jonka kahteen tehokkaimpaan versioon on saatavana myös EDC-automaattivaihteisto. Koeajossa on 130-hevosvoimainen manuaalivaihteinen Trafic.Vahva alavääntö muistuttaa, miksi dieselmoottori on yhä arvokas työläinen. Kokonaisuudessaan Trafic on edelleen hyvin pakettiautomainen sekä hyvässä että pahassa. Rengasmelua on jonkin verran, mutta ei sitäkään erityisen pahasti.Tallella tutut vahvuudetKyseessä on kuitenkin pääosin edelleen sama tuttu auto. Sen vahvuuksiin lukeutuu muun muassa ohjaamon 88 litraa säilytystiloja, joista 54 litraa sijaitsee matkustajien istuimien alla. Tämä laatikko on kuitenkin avattavissa myös etureunastaan.Näin Trafic on läpilastattavissa peräti 4,15 metrisellä esineellä tavaratilan takaosasta apukuljettajan jalkatilan etureunaan saakka. Tavaratilaa on kokonaisuudessaan joko 5,8 (L1H1) tai 6,7 (L2H1) kuutiometriä – hieman kasvaneet lukemat johtuvan vain mittaustavan muutoksesta ja käyttökelpoinen tila on ennallaan.Helmikuussa päivitetty ennakkomyyntihinnasto näyttää hintojen alkavan lukemasta 36 090 euroa – tosin 700 euron lisäpanostus Nordic Edition -kampanjamalliin kyllä kannattaa. Koeajoyksilöä vastaava suurempi manuaalivaihteinen 130-hevosvoimainen L2H1 Nordic Edition kustantaa 38 590 euroa. Automaattivaihteisto nostaa hinnan yli 40 000 euron rajan.Asiakasautojen luovutuksen toivotaan alkavan vielä maalis-huhtikuun aikana. Huoltoväli on joko kaksi vuotta tai 40 000 kilometriä.Teksti ja kuvat: Henri Posa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 2.7.2025 Koeajo Koeajo: Dacia Bigster – yksinkertainen on hävyttömän kaunista pluskoossakin 2.7.2025 Liikenne Autoliitto testasi: näin sähköauto reagoi, jos se joutuu veden varaan 2.7.2025 Se kerta kun Se kerta kun: BMW loi 6,7-litraisen V16:n, muttei tuonut sitä tuotantoon, peläten aloittavansa kilpavarustelun kierteen 3.7.2025 Sähköautot "10 vuotta liian aikaisin" – Mercedes myöntää EQS-mallin virheen 2.7.2025 Ajoneuvot Mitsubishi hakee kasvua Euroopassa uusilla Renault-malleilla 29.6.2025 Ajatuksia autoista Kiitos kaikesta 12 voltin akku, mutta lähde jo eläkkeelle – Ajatuksia autoista 27.6.2025 Uutinen Kamuxin vastine Moottori-lehden 23.6.2025 julkaisemiin verkkojuttuihin 27.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: sekajuna Sastamalassa 30.6.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Porsche 718 Cayman GT4 RS - niin harvinainen, ettei edes EU:ta kiinnosta puuttua 27.6.2025 Kuluttajat Yli 10-vuotiaassa BMW:ssä tuli lähes 5 000 euron remontti heti kauppojen jälkeen – jakopää ja ahdin piti vaihtaa ja renkaatkin olivat huonokuntoiset 21.6.2025 Ajoneuvot Auto per 10 sekuntia – maailman suurin autotehdas pyörii lähes tauotta 21.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Huomaatko mikä tässä kuvassa on pielessä? 23.6.2025 Uutinen Moottori paljastaa: Suomessa on rekisteröity jenkkiautoja väärillä papereilla – kaksi avolava-autoa myynnissä Kamuxilla 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 20.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Tunnistatko kuvan auton?