15.2.2022 Ajoneuvot Maistiainen: kahteen kertaan uudistunut Renault Trafic Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Erityisesti ohjaamon osalta uudistunut Renault Trafic tarjoaa myös uuden keulailmeen ja tuoreempia moottoreita. Hinnat alkavat noin 36 000 eurosta. Tonniluokan pakettiautot ovat yllättävän isolle joukolle tärkeitä työkaluja. Suunnikasmerkki oli viime vuonna maamme viidenneksi myydyin pakettiautomerkki ja ranskalaisten ykkönen. Nyt pikaiseen koeajoon saatiin jo toiseen kertaan uudistunut Renault Trafic. Kävimme heittämässä autolla hyvin lyhyen lenkin tiukassa aikataulussa ja lumisateessa. Tarkempi tutustuminen jää toiseen kertaan, mutta ensituntuma ehdittiin kuitenkin ottaa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Toista kertaa uudistunut Renault Trafic Keulailme on uusi, sillä puskuri, valot ja maski on silvottu nuoremmiksi. Led-teknologia on löytänyt tiensä tämän pakettiauton keulalle. Mittaa on tullut hieman lisää puhtaampien moottoreiden vaatimien saastelaitteiden johdosta, mutta muutokset ovat lähinnä visuaalisia lisävarustelistalle lätkäistyjä uusia ajoavustimia lukuun ottamatta. Sen sijaan ohjaamon puolella on oikeasti uutta. Näistä olennaisinta roolia näyttelee henkilöautoista tuttu tietoviihdejärjestelmä, joka sallii muun muassa puhelimen peilauksen. Puhelimelle on saatavilla samalla langaton latausalusta. Myös materiaaleja ja muotoja on päivitetty tälle vuosikymmennelle ohjauspyörä edellä. Ohjaamon ergonomia toimii pääosin hanskatkin kädessä – tuota tietoviihdejärjestelmää toki lukuun ottamatta. Kuljettajakin saa varsin asiallisen istuma-asennon. Ohjaamossa on runsaasti säilytystiloja ja mukitelineet löytyvät pakettiautoille tutusti kojelaudan päältä. Suomessa on vakiovarusteena eräänlainen etätoimisto. Tässä keskipenkin saa taitettua työtasoksi, josta löytyy myös teline mapeille tai muille dokumenteille. Tuoreella voimalla Samalla moottorivaihtoehtoja on uudistettu, kuten alkuun jo vihjasimme. Teoriassa voisi ajatella aiempien vaihtoehtojen tehojen hieman nousseen ja näiden alapuolelle tulleen lisäksi uuden 110-hevosvoimaisen tarjokin. Keulalla on joka tapauksessa kaksilitrainen Blue dCi -moottori, jonka kahteen tehokkaimpaan versioon on saatavana myös EDC-automaattivaihteisto. Koeajossa on 130-hevosvoimainen manuaalivaihteinen Trafic. Vahva alavääntö muistuttaa, miksi dieselmoottori on yhä arvokas työläinen. Kokonaisuudessaan Trafic on edelleen hyvin pakettiautomainen sekä hyvässä että pahassa. Rengasmelua on jonkin verran, mutta ei sitäkään erityisen pahasti. Tallella tutut vahvuudet Kyseessä on kuitenkin pääosin edelleen sama tuttu auto. Sen vahvuuksiin lukeutuu muun muassa ohjaamon 88 litraa säilytystiloja, joista 54 litraa sijaitsee matkustajien istuimien alla. Tämä laatikko on kuitenkin avattavissa myös etureunastaan. Näin Trafic on läpilastattavissa peräti 4,15 metrisellä esineellä tavaratilan takaosasta apukuljettajan jalkatilan etureunaan saakka. Tavaratilaa on kokonaisuudessaan joko 5,8 (L1H1) tai 6,7 (L2H1) kuutiometriä – hieman kasvaneet lukemat johtuvan vain mittaustavan muutoksesta ja käyttökelpoinen tila on ennallaan. Helmikuussa päivitetty ennakkomyyntihinnasto näyttää hintojen alkavan lukemasta 36 090 euroa – tosin 700 euron lisäpanostus Nordic Edition -kampanjamalliin kyllä kannattaa. Koeajoyksilöä vastaava suurempi manuaalivaihteinen 130-hevosvoimainen L2H1 Nordic Edition kustantaa 38 590 euroa. Automaattivaihteisto nostaa hinnan yli 40 000 euron rajan. Asiakasautojen luovutuksen toivotaan alkavan vielä maalis-huhtikuun aikana. Huoltoväli on joko kaksi vuotta tai 40 000 kilometriä. Teksti ja kuvat: Henri Posa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 25.7.2024 Esittely Koeistuttu: Nissan Ariya Nismo – "tehokkaampi ja edullinen" 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 25.7.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Opel Astra Electric ja halpaa huoltoa 26.7.2024 Tekniikka Audin uusi 48 voltin kevythybridijärjestelmä lähentelee jo perushybridiä 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 23.7.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: kesälomamatka diesel-Mersulla paljasti sivuääniä ja lisää auton hyvistä ja huonoista puolista 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 20.7.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet – Ford Escort RS Cosworth ja aikakauden ikoni 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 2.7.2024 Ajoneuvot Lataushybridiksi muuttunut BMW M5 löysi Suomen autoverojärjestelmän porsaanreiän - peräti 60 000 euroa edeltäjäänsä halvemmalle häviää hinnassa myös M3 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 11.7.2024 Uutinen Hallitus suunnittelee matkailuautojen autoverotuen poistamista asteittain – alan toimijat ovat huolissaan