25.2.2024

Minäkin olen olemassa! – Nissan Juke muistuttaa itsestään pirteällä päivityksellä

Nissan Juke saa uudistuneen kojelaudan ynnä muuta mukavaa. Lisäksi aurinkoisen keltainen väri tekee paluun palettiin, yleisön hartaasta pyynnöstä.

Nissan Juke on voinut jäädä viime aikoina isosiskojensa huomion varjoon. Juken vuoden 2019 debyytin jälkeen ovat nimittäin tulleet sekä uusi Qashqai että X-Trail, ja vieläpä erikseen paljon huomiota herättävällä bensiinimoottorin sähköisellä E-Power -voimansiirrolla, unohtamatta sähköcrossover Ariyaa.

On siis pikkusiskon vuoro saada huomiota. Siihen kelpaa todellinen huomioväri keltainen, joka tekee paluun Juken väripalettiin, oltuaan poissa koko mallin nykypolven ajan. Nissanin mukaan Juken asiakkaat ovat koko tämän ajan kyselleet keltaisen perään, joten paluu oli välttämätön. Juken uusi keltainen on aavistuksen verran vaaleampi kuin aikanaan ykköspolveen tarjottu sävy.

Muut tässä yhteydessä debytoivat värivaihtoehdot edustavat metallimustaa ja helmiäisvalkeaa.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Eniten on tapahtunut kuljettajan paikalla

Juken päivityksessä ei oikein voi puhua faceliftistä, sillä kaikki ulkokuoren kovat osat säilyvät entisellään, ainoiden muutosten koskiessa sillä osastolla nimenomaan värejä ja vanteita.

Homman juju ovatkin erityisesti kuljettajan paikalla tapahtuneet muutokset ja parannukset. Kojelaudan uudistunutta maisemaa halkoo 12,3-tuumainen tietoviihdenäyttö, joka on hieman saabimaisesti käännetty aavistuksen verran kuljettajaa kohti. Niin ikään kuljettajan digitaalimittaristo on 12,3-tuumainen. Sekä Android Auto että Apple Carplay toimivat langattomasti, ja myös puheohjaus on Jukessa mahdollista.

Lisää digiä, älyä ja kaikkea sen sorttista mahdollistavat älypuhelimen langaton lataustelakka sekä USB-A- ja -C -pistokkeet, joista jälkimmäisiä pitäisi olla kaikkien kyytiläisten ulottuvilla.

Myös etuistuimia on uudistettu, ja ne ovat saaneet uuden, valmistajan mukaan aiempaa tukevamman keskikyynärnojan. Keskeltä tilaa vapauttaa myös sähköiseksi muuttunut seisontajarru. Hanskalokero on aiempaa suurempi. Lisäksi ergonomiaa parantaa ohjauspyörän uusi nahkajäljitelmämateriaali.

Kaikki mainitut uudistukset tuovat Jukea nykyaikaan suhteessa paitsi itseensä, myös muuhun B-SUV -segmenttiin, joka on siis muuten äärimmäisen kilpailtu. Juken ensimmäinen sukupolvihan oli aikoinaan vuonna 2010 luokan ensimmäisiä edustajia.

N-Sport täydentää varustetasoja

Mikäli pressikuvien keltainen väri näyttää Jukessa jotenkin erityisen skarpilta, se saattaa johtua uudesta N-Sport -varustetasosta, joka asettuu yhdessä Teknan kanssa Juke-malliston huipulle.

N-Sport tuo tullessaan sporttisen mustan kontrastivärin auton kattoon, pyöränkaariin, peilien kupuihin ja moniin muihin yksityiskohtiin. Sisällä N-Sport tarkoittaa muun muassa tyylikkään puoleista korinväristä listaa kojelaudan halki, kierrätettyä alcantaraa sekä varsin urheilullishenkisiä etuistuimia Juke-logoilla.

Kuten ei myöskään ulkopelteihin ja -muoveihin, Nissan ei ole katsonut parhaaksi koskea tämän uudistuksen yhteydessä Juken voimalinjoihin. Tulemme siis jatkossakin löytämään jukeboksin keulalta litraisia kolmisylinterisiä sekä hybridivoimalinjaa 1,6-litraisen nelisylinterisen ympärillä.

Lähde ja kuvat: Nissan Teksti: Benjamin Helander

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat