26.2.2018 Ajoneuvot Tyyliä ja tilaa sopivasssa paketissa: uusi Volvo V60 Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Uusi Volvo V60 parantaa erityisesti tavaroiden kuljetusmahdollisuuksia toisen mallisukupolven myötä. Edellinen Volvo V60 saattoi olla monen perheen tarpeisiin turhan pieni, mutta uusi V60 nousee selvästi suuremmaksi. Uudella farkkumallilla on pituutta 4,76 metriä, missä on kasvua lähes 13 senttiä. Takanakin matkustetaan nyt kohtuullisen väljästi, ja ennen kaikkea tavaratila on venähtänyt paljon kilpailukykyisemmäksi. Suurempi tavaratila miellyttänee myös aiemman V70:n faneja. Uudessa mallissa ruuma vetää 529 litraa eli 99 litraa aiempaa enemmän. Tavaratilaa saa laajennettua kolmessa osassa, ja takaistuimen reunat saa nurin ruuman puolelta. Takaistuin on aikuisille turhan matala, ja jalkaterien tila etuistuinten alla on niukahko. Etuistuimet vaikuttavat hyvin onnistuneilta. Volvo Carsin toimitusjohtaja Håkan Samuelsson sanoi auton ensiesittelyssä Tukholman esikaupunkialueella Täbyssä uskovansa, että uusi V60 täyttää monen V70:een ihastuneen toiveet, ja toisaalta se sopii paremmin niille, jotka pitävät uutta V90:tä liian suurena. Eroa isosiskoon jääkin pituudessa vielä 17,5 senttiä. V60:n tunnistaa heti V90:n pikkusisareksi. Kompaktimpien mittojen vuoksi se on jopa tasapainoisemman näköinen kuin isosisko. V60 on tyylikäs auto. Jykevä maski keulassa ja ledivalot luovat vahvan ilmeen. Sisällä materiaalit tuntuvat laadukkailta, ja hallintalaitteet ovat linjassa muiden uusien Volvojen kanssa. Kosketusnäyttö on pystymallinen ja toiminnoiltaan kännykkämäinen, kuten muissakin nyky-Volvoissa. Perinteisten kaksilitraisten polttomoottoreiden lisäksi tarjolle tulee kaksi ladattavaa nelivetoista bensiinihybridiä. Aivan uusi T6 Twin Engine AWD -malli yltää 340 hevosvoiman tehoihin ja T8 Twin Engine AWD 390 hevosvoimaan. Tarjolle tulevat myös T5 ja T6 -bensiinimallit sekä D3 ja D4 dieselvaihtoehdot. Luonnollisesti myös Volvo V60 on varustettu koko joukolla valmistajansa turva-avustimia. Autonomisen ajamisen toimintoja käsittävä Pilot Assist -paketti on päivittynyt aiempaa paremmaksi tiessä olevien kaarteiden osalta. Tarjolla on myös risteävän liikenteen varoitusjärjestelmä automaattisella hätäjarrutuksella. Uusi V60 pääsee tuotantoon huhti-toukokuussa. Ennakkomyynti alkaa maaliskuussa hintojen julkistamisen jälkeen, ja asiakkaille ensimmäiset autot saadaan kesän loppupuolella. Porrasperäinen rinnakkaismalli S60 esitellään myöhemmin tänä vuonna. Ainakin V60:stä tullee myös korotettu Cross Country –versio. Niin sanottuun mökkifarkkusegmenttiin sijoittuva CC-malli on saavuttanut kahden edellisen vuoden aikana yli 40 prosentin osuuden V60:n myynnistä Suomessa. Teksti: Teppo Komulainen Kuvat: Volvo, Teppo Komulainen Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 14.6.2026 Sähköautot Uusi täyssähköinen Subaru Uncharted kartoitti tiensä Euro NCAP -turvallisuustestien huipulle – Subaru jatkaa mallistonsa sähköistämistä varmalla otteella 13.6.2026 Ajoneuvot Älä anna vikojen kasaantua! Huolehdi autosi kunnosta ja turvallisuudesta 12.6.2026 Uutinen Salamyhkäiseksi naamioitu baijerilainen kuvattiin Helsingissä – tunnistatko tulevaisuuden automallin? 12.6.2026 Ajoneuvot Seatin ja Cupran Martonellin tehdas aloitti Cupra Ravalin ja Volkswagen ID. Polon tuotannon – Espanjassa valmistettu, Eurooppaa varten 11.6.2026 Ajoneuvot Kuopattu Audi R8 sai jälkeläisen – Nuvolari on puolen miljoonan euron taidonnäyte Audin uusista kyvyistä 10.6.2026 Kuluttajat Autoilija pysäköi väärälle alueelle muutaman metrin päähän oikeasta – pysäköinti oli maksettu, valvontamaksuja kertyi silti kolme 9.6.2026 Ajoneuvot Tässä on tuore Bentley Flying Spur – 680 hevosvoimaa tehoa ja 29 000 euroa kaiuttimia 8.6.2026 Ajoneuvot Syynissä 1970–80-luvun huippuauto Mercedes-Benz 240 D – millaiset turvaratkaisut ja miten sujuu käyttö? 8.6.2026 Uutinen MG:n Euroopan valloitus jatkuu voimakkaana – 200 miljoonan euron tehdas Espanjaan Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 13.6.2026 Käyttötesti käytetyllä BMW R 1200 RT:n varusteet naurattavat 20 vuotta myöhemmin – mutta kyyti on priimaa 13.6.2026 Huutokauppahelmet Yksityisten rakentama Flying Caduceus on maailman ensimmäinen suihkumoottoriauto - moottori lainattiin strategisesta pommikoneesta, B-36D Peacemakerista 12.6.2026 Autoilu ADAC testasi: tämän takia halvat renkaat käyvät yllättävän nopeasti kalliiksi 11.6.2026 Tapahtumat Tiedätkö miksi W123 oli erityisasemassa Mersu-harrastajien tämän vuoden kesäpäivillä? 13.6.2026 Automatkailu Tästä paikasta idemmäs ei Suomessa tai koko manner-EU:ssa ole asiaa – ainakaan rangaistuksetta! 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 11.6.2026 Tapahtumat Tiedätkö miksi W123 oli erityisasemassa Mersu-harrastajien tämän vuoden kesäpäivillä? 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 7.6.2026 Koeajo Koeajo: Polestar 5 – kirkkaammin loistava napatähti on todellinen vaihtoehto Taycanille 10.6.2026 Viikon arkistopoiminto Mamma mia! - yhtye, joka toi Ruotsiin Scaniaakin enemmän verotuloja, valitsi alleen saksalaisia menopelejä 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 4.6.2026 Ajokortit Vanhaa ajokorttia ei enää tarvitse palauttaa Traficomille – uudistus tuo satoja tuhansia euroja säästöä 14.5.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän Helsingissä Saksan kilvissä ja testiteippauksissa liikuskelleen auton? 15.5.2026 Ajoneuvot Katumaasturissa 2,5-litrainen ahtamaton bensiinimoottori ja perinteinen automaattivaihteisto: 150 kilometriä ajoa keskikulutuksella 5,3 l/100 km