24.11.2020 Ajoneuvot YK: Nissanin Carlos Ghosnin ylipitkä tutkintavankeus rikkoi ihmisoikeuksia Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Tokion syyttäjänviraston julma ja ehdoton tapa pidättää Nissanin ja Renaultin entinen toimitusjohtaja Carlos Ghosn on saanut tyrmäyksen YK:n ihmisoikeusneuvostolta. Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeusneuvosto (UNHRC) on kritisoinut Tokion syyttäjänviraston toimintaa Nissanin entisen toimitusjohtajan Carlos Ghosnin pidätystapauksessa. Lähes 130 päivän tutkintavankeusaika ei ollut YK:n mukaan tarpeellinen tai kohtuullinen. Samalla se rikkoi johtajan ihmisoikeuksia. Ihmisoikeusneuvoston mukaan päätös pidättää Ghosn neljä kertaa putkeen pidentääkseen hänen vankeuttaan oli perustavasti epäreilu. Neuvosto aikoi välittää tiedon Ghosnin tapauksesta myös YK:n halventavaa ja epäinhimillistä kohtelua raportoivalle taholle.Neuvosto huomautti myös, että Ghosn pidätettiin ainakin kahdesti samasta syytetystä rikoksesta, mutta eri ajanjaksoina.– Tällainen pidätysten rullaava kuvio on lain ulkopuolista prosessin väärinkäyttöä, jolle ei ole minkäänlaista laillista perustetta kansainvälisessä lainsäädännössä, neuvosto huomauttaa.Ghosnin tapaus nousi julkisuuteen marraskuussa 2018, kun häntä ja hänen alaistaan Greg Kellyä syytettiin Ghosnin palkan aliraportoimisesta. Myöhemmin Ghosnia syytettiin lisäksi Nissanin omaisuuden väärinkäytöstä. Hän on kiistänyt kaikki syytekohdat toistuvasti.Myöhemmin Ghosn pakeni Japanista kotimaahansa Libanoniin soitinlaatikossa. Beirutista käsin entinen Nissanin ja Renaultin johtaja on puolustanut asemaansa. Ihmissalakuljetustapaus on kuitenkin johtanut myös uusiin syytteisiin Ghosnin apureita kohtaan. Ghosn puolestaan on väittänyt, että Tokion syyttäjänviranomaisten ja Nissanin toiminta oli osa japanilaista salaliittoa häntä kohtaan, vastustaen hänen pyrkimyksiään lähentää Nissanin ja Renaultin välejä.– Toivotamme rohkean päätöksen itsenäiseltä ja kunnioitetulta taholta tervetulleeksi. Tämä kiistämättä tarkoittaa, että herra Ghosnin pidätys oli keinotekoista, häneltä riistettiin hänen oikeutensa puolueettomaan oikeuteen ja hänen kohtelunsa oli epäreilua ja alentavaa, Ghosnin asianajaja Francois Zimeray vastasi lausunnossa.Nissanin edustajat eivät ole kommentoineet tapausta. Myöskään Tokion syyttäjänviraston puhelimiin ei ole vastattu, sillä UNHRC:n lausunto julkaistiin japanilaisena vapaapäivänä.Ghosn tuskin joutuu enää oikeuden eteen Japanissa, mutta neuvoston päätöksellä voi olla merkitystä edelleen käynnissä olevien oikeusjuttujen kannalta.Lähde: Automotive News Kuva: NissanMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 2.7.2025 Ajoneuvot Mitsubishi hakee kasvua Euroopassa uusilla Renault-malleilla 1.7.2025 Uutinen Volkswagen sähköautojen rekisteröinneissä ykkönen Suomessa – syynä ainakin laaja mallisto 1.7.2025 Uutinen Autojen ensirekisteröinnit edelleen alamaissa – romutuspalkkiolla haetaan autokauppaan piristystä 30.6.2025 Kuluttajat Kuluttaja ja automyyjä kiistelivät, lämpenikö tuontiautona maahantuotu uudehko Audi-sähköauto riittävän nopeasti talvella – kuluttajariitalautakunta antoi vastauksen 29.6.2025 Uutinen Kiinan autoteollisuudessa paisutellaan lukuja myymällä uusia autoja ”käytettyinä” ulkomaille 29.6.2025 Uutinen Autoklinikka etsii Suomen parasta parkkihallia – nettiäänestys käynnissä 29.6.2025 Tekniikka Viimeiset käynnistykset: neloskone – tasavarma arkinen puurtaja yllättää välillä 28.6.2025 Ajoneuvot Hyperlupauksin lanseerattu Mercedes-AMG GT XX ennakoi yhden megawatin sähköseuraajaa Uudessakaupungissa valmistettavalle GT 4-oviselle Coupélle 27.6.2025 Uutinen Kamuxin vastine Moottori-lehden 23.6.2025 julkaisemiin verkkojuttuihin Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 2.7.2025 Koeajo Koeajo: Dacia Bigster – yksinkertainen on hävyttömän kaunista pluskoossakin 30.6.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Porsche 718 Cayman GT4 RS - niin harvinainen, ettei edes EU:ta kiinnosta puuttua 30.6.2025 Koeajo Koeajo: Volkswagen ID.7 – pitkälle pihistelevä perheauto 30.6.2025 Kuluttajat Kuluttaja ja automyyjä kiistelivät, lämpenikö tuontiautona maahantuotu uudehko Audi-sähköauto riittävän nopeasti talvella – kuluttajariitalautakunta antoi vastauksen 1.7.2025 Uutinen Volkswagen sähköautojen rekisteröinneissä ykkönen Suomessa – syynä ainakin laaja mallisto 29.6.2025 Ajatuksia autoista Kiitos kaikesta 12 voltin akku, mutta lähde jo eläkkeelle – Ajatuksia autoista 27.6.2025 Uutinen Kamuxin vastine Moottori-lehden 23.6.2025 julkaisemiin verkkojuttuihin 27.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: sekajuna Sastamalassa 24.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: tunnistatko kuvan auton? (Osa 2) 30.6.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Porsche 718 Cayman GT4 RS - niin harvinainen, ettei edes EU:ta kiinnosta puuttua 21.6.2025 Ajoneuvot Auto per 10 sekuntia – maailman suurin autotehdas pyörii lähes tauotta 21.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Huomaatko mikä tässä kuvassa on pielessä? 23.6.2025 Uutinen Moottori paljastaa: Suomessa on rekisteröity jenkkiautoja väärillä papereilla – kaksi avolava-autoa myynnissä Kamuxilla 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 20.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Tunnistatko kuvan auton?