17.8.2018 Ajoneuvot Geely pohtii: elpyisikö Lotus muutamalla miljardilla? Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Automerkkejä ja omistuksia shoppaileva Geely ja sen pääjohtaja Li Shufu eivät hanki uusia leluja turhaan, vaan sijoitukset aiotaan myös hyödyntää. Zheijang Geely Holding Group, kiinalainen megakonserni, hankki hiljattain alati kasvavaan talliinsa myös brittiläisen urheiluautovalmistaja Lotuksen. Geelyn portfolioon kuuluu Volvon henkilöautotoiminnan lisäksi tuore Lynk & Co -automerkki. Nyt Geelyllä pohditaan saisiko Lotus merkittävää etua noin 1,7 miljardin euron piristysruiskeesta. Aiempana vertailukohtana on juuri Volvo, joka siirtyi Geelyn sateenvarjon alaisuuteen 2010 ja 9,4 miljardin euron investointien jälkeen ruotsalaismerkki elää nyt uutta renessanssia. Lotuksella toki menee paremmin kuin hetkeen, mutta autovalmistajana sen volyymit jäävät vielä kauas niistä luksusmerkeistä, joiden kanssa perinteikäs britti usein kamppailee ostajista. Geelyn suunnitelmassa Englannin Hethelissä sijaitsevaa tehdasta laajennettaisiin ja myöhemmin vuorossa olisi toinen valmistuslaitos. Coventryyn olisi puolestaan tulossa muotoilu- ja suunnittelustudio. Geely harkitsee myös osuutensa kasvattamista, sillä malesialainen Etika Automotive omistaa vielä 49% brittiläisestä sporttimerkistä. – Geely on täysin sitoutunut siihen, että se palauttaa Lotuksen johtavaksi kansainväliseksi luksusbrändiksi, kiinalaiskonserni kertoi sähköpostilausunnossaan. Automerkkejä shoppaillessaan Li Shufu lunasti itselleen myös 49,9 prosenttia malesialaisesta Protonista, jonka alaisuudessa Lotus on sijainnut vuodesta 1996. Ostohetkellä kiinalaismiljardööri kertoi harkitsevansa myös Lotus-autojen valmistamista Kiinassa. Helmikuussa Li Shufu siirtyi Daimlerin suurimmaksi omistajaksi vajaan 10 prosentin osuudella. Lähde: Bloomberg via Automotive News Kuvat: Lotus/Volvo, Lauri Ahtiainen Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue myös: Kiinalaisauto Lynk & Co saapuu Eurooppaan – tuonee mukanaan työpaikkoja Takana mahdollinen ristiomistus: ryhtyvätkö Daimler ja Volvo yhteistyöhön? Haluatko sijoittaa Volvoon? Tänä vuonna se onnistunee Lotus Evora Sport 410 ja Exige Sport 380 – uuteen vuoteen tutuin asein Jälleen hiotumpi: Lotus Elise 260 Cup ja kultaisen värin salaisuus Lue lisää Kaikki artikkelit 19.4.2026 Ajoneuvot Dramaattinen Rolls-Royce Project Nightingale – miljoonien arvoinen taideteos pyörillä, nimetty työntekijöiden asunnon mukaan 17.4.2026 Ajoneuvot Maistiainen: BYD Atto 3 Evo – voidaanko tosiaankaan puhua pelkästä faceliftistä, jos aiemmin etuvetoinen auto on muuttunut taka- tai nelivetoiseksi? 15.4.2026 Ajoneuvot Kaupunkimaistiainen: BYD Atto 2 – ainakin varustelistan ruksiminen ja parkkeeraus on tehty helpoksi 15.4.2026 Ajoneuvot Porsche 911 GT3 S/C – miltä kuulostaisi 510 hevosvoimaa yhdistettynä manuaalivaihteistoon ja kyllä, rättikattoon? 15.4.2026 Uutinen Kuinka paljon Kioja mahtuu pieneen Pohjoismaahan? Kia Seltos on hybridiauto, joka tarjoaa sähköautoista tuttuja ominaisuuksia 15.4.2026 Uutinen Lähes puoli miljoonaa harrasteajoneuvoa – Moottori kokosi kokonaiskuvan suomalaisille ilmiselvästä harrastuksesta 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 12.4.2026 Ajoneuvot BMW aikoo irrottaa jopa 750 kilometriä toimintamatkaa tulevasta vety-iX5:stään akun asettelua mukailevan vetysäiliöratkaisunsa avulla 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 17.4.2026 Matkailu Tämäkö ihan oikeasti kaunein Neuvostoliiton ulkopuolella sijainnut neuvostoliittolainen sotamuistomerkki? 18.4.2026 Moottoripyörät Ostimme 20 vuotta vanhan matkapyörän – BMW R 1200 RT tuntuu edelleen kuin uudelta 18.4.2026 Koeajo 2222 kilometriä sähköllä – tällaiseen sähköautojen uusi sukupolvi pystyy 17.4.2026 Sähköautot Ensimmäiset kuukaudet sähköautoilijana: lataamista, sovelluksia ja asennoitumista 17.4.2026 Lentokoneet Lufthansa on lentänyt nyt myös Helsinkiin uuden City Airlines -tytäryhtiönsä operoimana - CityLine sen sijaan lakkasi olemasta tänään 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 17.4.2026 Matkailu Tämäkö ihan oikeasti kaunein Neuvostoliiton ulkopuolella sijainnut neuvostoliittolainen sotamuistomerkki? 15.4.2026 Sähköautot 925 kilometriä latauksella ja lämmitetty turvavyö – uudistuva Mercedes-Benz EQS palaa sähkökunkuksi 18.4.2026 Moottoripyörät Ostimme 20 vuotta vanhan matkapyörän – BMW R 1200 RT tuntuu edelleen kuin uudelta 23.3.2026 Lentokoneet Tästä Air Balticin yksilöstä tuli juuri ensimmäinen tuhoutuneeksi kirjattu Airbus A220 - tapahtui onneksi kivuttomimmalla mahdollisella tavalla 20.3.2026 Uutinen Autoalan veropetosvyyhti: alan vaikutusvaltainen henkilö epäiltynä – käräjäoikeus määräsi yli 15 miljoonan euron vakuustakavarikon 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 25.3.2026 Viikon arkistopoiminto Nelimoottorinen Iljushin kotiutti suomalaisryhmän Osakan exposta, koska Neuvostoliitto ei antanut Finnairin lentää Siperian yli Japaniin