Auto, olet mahtava – Mercedes-AMG GT 63S ja matka Geneveen

Auto ei ole vain kulkuväline, se on avain vapauteen. Ja Mercedes-AMG GT 63S 4Door Coupé 4Matic+ on auto hienoimmasta päästä. Hyvää: fantastinen moottori, vaihteisto, ohjaus, suorituskyky, tilat, alusta nopeassa ajossa. Huonoa: alustan pintakovuus varauksin, tietoviihdejärjestelmän käytettävyys.

Julkaistu alun perin Moottorin numerossa 4/2019.

Valkosipulia, oliiviöljyä ja vähän chiliä. Italialainen ei paljoa pastaan vaadi, kunhan ainekset ovat kunnossa. Erinomainen lounas tarjoillaan pienessä kylässä, jossa on ravintolan lisäksi pari taloa ja kirkko. Kylän laidalla viimeiset Alppeja reunustavat kukkulat tasoittuvat Pojoen laaksoksi. Jossain 50 kilometrin päässä siintää Milano.

Vuoristokylän haalean keltaiset ja oranssit talot rapautuvine rappauksineen ja punatiilisine kattoineen ovat toista maailmaa verrattuna edellisen päivän Saksaan ja Stuttgartin laitakaupungin tympeisiin toimistorakennuksiin, asuinlähiöihin ja lentokenttähotelleihin.

Kaksi maailmaa ovat päivämatkan päässä toisistaan. Aina näin ei ollut. Vuosisatojen ajan jylhän lumihuippuiset Alpit vaikeine kulkuväylineen tekivät selvän rajan, joka näkyy vielä tänä päivänäkin katukuvassa ja ruokapöydässä. Ennen teitä ja autoja Eurooppa oli paljon suurempi paikka.

Tiukka espresso viimeistelee aterian. Lyhyt kahviherkku on levinnyt ympäri maailman kahviautomaatteihin, mutta Italiassa se maistuu erilaiselta. Moottoritien huoltoasemallakin se on pehmeää ja voimakasta.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Vanhoja arvoja

Kävellessäni pienestä kyläravintolasta kohti parkkipaikalla jäähtyvää mattasinistä Mercedestä hymähdän kulttuureille. Tunkkaisesta saksalaiskahvista en juuri välitä, mutta maan autoja on pakko rakastaa.

V8-moottori murahtaa käyntiin teatraalisesti. Moottoriin kiinnitetty laatta kertoo voimalaitoksen olevan Christian Röslerin kasaama. Hän on taatusti ylpeä käsityöstään.

Auton koko mallinimi huimaa pituudellaan: Mercedes-AMG GT 63S 4Door Coupé 4Matic+. Vähempikin riittäisi välittämään viestin, kyseessä on yksi saksalaismerkin ylväimmistä tuotteista. Se on tehty halkomaan mantereita suurella nopeudella, viemään illaksi Monacon kasinolle ja aamukahville Pariisiin. GT 63S edustaa moderneinta tulkintaa menneiden vuosien autoromantiikasta. Se on täydellinen kulkuväline muistella autoilun vapautta matkalla katsomaan tulevaisuutta Geneven autonäyttelyyn.

Henkisesti GT 63S on kaksipaikkaisen AMG GT -urheiluauton neliovinen coupé-serkku, vaikka oikeita ovia autossa onkin viisi kappaletta. Suuri takaluukku kätkee viikon reissuun riittävän tavaratilan, ja takatilat ovat yllättävän kelvot aikuisellekin.

Dönerkebab tulisena, kiitos

Palataan vielä eiliseen, ja Mercedes-AMG:n lyhyen ytimekkääseen myyntipuheeseen. Auton noudon ja erinomaisen dönerkebabin jälkeen on aika suunnata pitkä keula kohti etelää. Stuttgartista Bodensee-järvelle vievän Autobahn-moottoritien ensimmäiset kymmenet kilometrit taittuvat tietä reunustavia taajamia katsellessa. Öljyt lämpenevät, ajoasento säätyy kohdalleen ja virtuaalimittaristoon valikoituvat mieleiset tiedot.

Kilometrien myötä katse poimii moitteettomasti hoidetun tien reunoilta myyttistä kylttiä vapaista nopeuksista.

Kasvavat liikennemäärät laittavat moottoritiet ahtaalle. Jatkuvat ruuhkat ja tietyöt ovat arkipäivää. Vaikka vapaat nopeudet ovat enemmän ajan kultaamaa gloriaa, on noin puolet Saksan moottoriteistä yhä olosuhteista riippuen rajoittamattomia. Se kuulostaa näinä ympäristö- ja turvallisuuskeskeisinä vuosina käsittämättömältä.

Nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin

Rajoituksen päättymisestä kertova neljän viivan halkoma valkoinen ympyrä vilahtaa ohi.

Tätä hetkeä varten Mercedes-AMG on tehnyt tuhansia työtunteja: tarjotakseen alkukantaista voimantuntoa ja ruokkiakseen terveellä annoksella ihmismielen sisimmässä asuvaa kuolemanpelkoa.

Kaasu pohjaan. Kaksi V8:n sylinteriryhmien väliin sijoitettua turboa aloittavat raskaan ahtamisen. Työnteon ääni on upeaa jalostettua karjuntaa. Selkä painuu syvälle istuimeen.

639 hevosvoimaa on aika paljon, aivot rekisteröivät jossain taustalla. Digitaalinen nopeusmittari kerää lukemia huomattavaa tahtia. Yhdeksänvaihteinen automaatti lyö isompaa pykälää.

Ei menossa mitään järkeä ole. Ei yhteiskunnallisesti, ei ympäristön kannalta eikä edes yksilön lyhyemmän matka-ajan vuoksi. Mutta tällä tunteella myydään unelmia, ja voitoilla rakennetaan parempaa huomista ja taloudellisia hybridejä ja sähköautoja.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Alkukantaista iloa

Toki korkeiden nopeuksien vaatimukset auttavat kehittämään autoista parempia ja parempia: 200 kilometriä tunnissa ei AMG:n ratissa tunnu miltään, eikä 250 km/h ole kuin ohimenevä numero mittaristossa. Vain vaimea tuulensuhina kertoo metallikuorien ulkopuolella tapahtuvasta työstä fysiikan lakeja vastaan.

Tulevat sukupolvet nauttivat kenties muista asioista, ja tuomitsevat tämän päivän teemat tavalla, jolla nyky-yhteiskunta tuomitsee härkätaistelut tai tuliaseet. Kenties, mutta vielä tänään nopeus ja voima ovat monelle kaikki kaikessa.

Sukkasillaan läpi Sveitsin

Horisontissa liikenne sankkenee, ja vauhti putoaa arkilukemiin. Kaksikaistainen moottoritie mutkittelee kukkulaista maastoa kohti etelää, lännessä siintävät Schwarzwaldin vuoriston sankat havumetsät. Kyliä ja teollisuusrakennuksia näkyy jatkuvasti ympärillä. Ei ihme, asuuhan Suomen kokoisessa maassa viisitoista kertaa enemmän ihmisiä – 83 miljoonaa.

Sitten Saksa loppuu. Sveitsin raja tuo mieleen vanhan ajan virkamiehet. Tuulilasiin kiinnittyvän moottoritievinjetin osto sujuu pienimmällä mahdollisella kommunikaatiolla. 35 euroa, danke.

IWC-kelloista tunnettu Schaffhausenin kaupunki jää taakse, sitten pankkikeskus Zürich.

Tiukasta nopeuspolitiikasta tunnettu Sveitsi antaa mainion tilaisuuden tutkia mahtimoottorin ekopuolta. Yritän alkuun vakionopeudensäätimellä, mutta oma jalka osoittautuu paremmaksi pihistäjäksi. Tasamaalla moottori päästää puolet sylintereistä lepovuoroon, sillä neljä korkeammin kuormitettua sylinteriä tekevät kahdeksaa lusmuilijaa tehokkaampaa työtä. Ekoautosta ei ole kyse, mutta noin yhdeksän litraa sataa kilometriä kohden on kelpo suoritus auton koko ja suorituskyky huomioiden.

Tie kohoaa illan hämärtyessä ylöspäin. Mieli tekisi jotain paikallista herkkua, mutta maan hintataso ja pyrkimys ehtiä illaksi Italiaan pakottavat amerikkalaisen pikaruokaketjun asiakkaaksi.

Ensimmäiset lumihiutaleet tipahtavat tuulilasiin. Sade on räntää, mutta pientareet saavat valkean peitteen. Onneksi tie pysyy sulana. Alla pyörivät Michelinin keskieurooppalaisille teille kehitetyt sporttitalvirenkaat ovat asvaltilla suorastaan vaikuttavat, mutta talviominaisuuksiin ei tee mieli tutustua.

Valtaosa matkasta sujuu pimeydessä. Sisätilan tunnelmavalaistuksen väriksi valikoituu punainen. Se sopii aaltoilevan tunnelmavaloraidan ja suurten näyttöruutujen yhteen parhaiten.

Pimeys tuo myös lohtua, se on toinen syy jättää upeat maisemat ihailematta. Yksi Euroopan upeimmista alppiteistä osuu reitille, muttei kalenteriin. Yli kahteen kilometriin kohoava Gotthardin solatie on visusti kiinni noin toukokuuhun saakka.

Upeiden vuorimaisemien sijaan tuijotan 16,9 kilometrin ajan tunnelin kalseita betoniseiniä. Maantietunneli on sitä paitsi lyhyt – raideliikenne alittaa vuoriston 57 kilometriä pitkässä tunnelissa, lajissaan maailman pisimmässä.

Lopulta sääntö-Sveitsi vaihtuu Italian rentouteen. Cannobion kylästä Maggiore-järven kupeesta löytynyt hotelli ei talvisaikaan maksa puoltakaan auton tankkaamisesta ja rantabaarin pizza kruunaa pitkän ajopäivän.

Minne tänään ajettaisiin?

Aamupalalla on edessä automatkailun nautinnollisin puoli: vapaus valita reitti. Italialaisittain aamupala on runsas: kroissanttien ja makeiden hillojen lisäksi tarjolla on maukkaita leikkeleitä.

Pienen kahvikupin tyhjennettyä suunnitelma on selvä.

Mercedes-AMG on jo näyttänyt kykynsä moottoriteillä, joten reitti suuntautukoon ylös vuoria pitkin kohti Ranskan rajaa. Geneveen on määrä saapua vasta ylihuomenna, nyt voi nauttia vapaudesta.

Jos GT 63S:n jämäkkä alusta herätti epäilystä tasaisella saksalaisasvaltilla, loksahtavat kaikki palaset täällä kohdalleen. Alppien juurten kukkulat ovat loputonta ajonirvanaa, kuin vuoren seinälle paiskattua spagettia. Tienhoidon taso ei täälläkään ansaitse kehuja, ylisanat kuuluvat saksalaisille autoinsinööreille. Kaikki kolmesta ilmajousitukseen ja iskunvaimennukseen vaikuttavasta asetuksesta ovat toimivia, mutta jäykin osoittautuu parhaaksi.

Italian pikkuteiden nopeusrajoitukset häkellyttävät Suomen holhoukseen tottuneita. Täällä, kuten Saksan Autobahnoilla, ajetaan oman harkintakyvyn ehdoilla.

Mercedekselle omamassa on vain numero: alusta ei luovuta, eivätkä pyörät menetä otettaan tiestä. Nelipyöräohjaus tekee taikansa, mutta ohjauspyörän takaa sitä ei huomaa. Tuntuma on kirkas ja luonnollinen, Audi ja BMW ottakoot oppia hienosäädöstä. Kaiken kaikkiaan GT 63S tuntuu puolitoistatonniselta sporttisedanilta, ei yli viisimetriseltä ja kaksitonniselta möhköltä. Mielessä pyörinyt kysymys siitä, miten AMG:n oma tuote eroaa emokonsernin CLS-mallista, alkaa saada hyvin selkeän vastauksen. GT 63S on paljon odotettua vakavampi ajajan auto.

Visuaalisesti CLS tosin vie mielessäni pidemmän korren: GT:n pitkälle venytetty perä näyttää ainakin mattavärissä raskaalle, ja keula rajuine ilmanottoaukkoineen tekisi vaikutuksen hennommallakin alleviivauksella. Ja miksi tämän luokan ajoneuvon etulokasuojia koristavat halvat muoviset valeritilät?

Moiset pikkumurheet unohtuvat, kun yksi aikakautemme upeimmista moottoreista näyttää paraatipuolensa. Ahtopaine nousee reilusti ennen kahtatuhatta kierrosta minuutissa, mutta bofori yltyy huippuunsa lukemassa 2500 1/min. Silloin 900 newtonmetrin vääntöaalto tuntuu kuin suurelta kouralta, joka työntää Mercedeksen seuraavalle suoralle.

Talvirenkaista huolimatta vetopito on järjetön, eivätkä renkaat rasitu liikaa edes pakottamalla nelivetoinen auto takavetotilaan. Saksalaisten insinöörien ja italialaisen tiesuunnittelun liitto on ehkä suunnittelematon, mutta sitäkin täydellisempi.

Auton pysähtyessä pastaravintolan pihaan vain minuuttitolkulla puhisevat jäähdyttäjät paljastavat tehdyn työn rasitukset.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

46 euron tunnelimaksu

Aterian jälkeen keula suuntaa Torinon ohittaville kehäteille. Matkalla näkyy loputon määrä pikkukyliä. Ohi vilisee lukemattomia sieviä taloja värikkäine ikkunaluukkuineen, Fiat Pandoja, pieniä maatiloja, ahtaita katuja ja kirkkoja vuosisatojen ajalta. Lopulta maaseutu vaihtuu harmaaseen moottoritiehen. Täällä kaiteiden rajaamalla asvaltilla Italiakin tuntuu vain yhdeltä maalta muiden joukossa.

Ranskan raja-asemaa ei juuri huomaa, mutta tervetulo on silti kylmä. Heti rajan jälkeen vuorossa on 46 euron tunnelimaksu. Vaikka saankin suorituksesta kuitin käteen, epäilen vahvasti tulleeni vedätetyksi. Talvi on sulkenut maisemareitit, joten vaihtoehtoja ei ole. Kytken keskikonsolin näytöllä varustetusta painikkeesta pakoputkiston äänekkäimpään tilaan ja poistun paikalta mielipiteeni ilmaisevalla tavalla.

Majoitus löytyy A43-tien varressa sijaitsevasta Montricher-Albannen kylästä. Kartalla matkaa päätielle ei ole paljoakaan, mutta kaksiulotteinen maantiekartta ei korkeuseroja paljasta. Käytännössä viimeiset puolisen tuntia ovat kuin hidastettua videota Monte Carlo -rallista: ajovalot pyyhkivät pitkin kosteaa asvalttiserpentiiniä ja sitä reunustavia lumikasoja. Niiden taakse jäävä pikimusta maailma pysyy tänään arvoituksena – joskin vaisto sanoo suistumisen olevan tänään tavallistakin huonompi vaihtoehto.

Pikkukylän hotelliravintola saa tunnelimaksun takia Ranskaa kohtaan kokemani katkeruuden unohtumaan. Moitteettomasti paistettu porsas erinomaisella kastikkeella on mainio tapa vaihtaa ruokakulttuuria.

Aamulla on edessä yksi automatkailun mielenkiintoisimmista vaiheista. Iltapimeällä on saavuttu tuntemattomaan paikkaan, jonka maisemat aukeavat vasta verhot avaamalla. Eikä Ranska petä: talvehtivan niityn vastapuolella on joukko pieniä taloja, suuri laakso ja sen vastapuolella kohoaa jylhä lumihuippuinen vuori.

Talven sulkemat solatiet määräävät reitin täälläkin. Muutama onnekas yritys päättyy ajokieltoon ja umpihankeen. Laakson pohjalla etenevä maantie on toki nopea tapa taittaa matkaa, mutta elämyksiä se ei kartuta. Kuten Italia, myös Ranska näyttää parhaat puolensa vähän pienemmillä teillä ja idyllisemmissä kylissä.

Syö kuten ranskalaiset

Pikakelaus tuo talviolympialaisista kuuluun Albertvilleen. Vuoden 1992 kuhina on laantunut, mutta pikaisella googlehaulla valikoitunut Restaurant Station Chatel päätien varrella osoittautuu ainakin paikallisten suosikiksi. Ravintola on tupaten täynnä pitkää sunnuntailounasta nauttivia perheitä. Ruoka on etelässä lähempänä sydäntä – ja siihen ollaan valmiita laittamaan myös enemmän rahaa.

Innostun polttamaan parikymppiä lounaaseen, enkä kadu. Salaatti tonnikalahyytelön kera, pääruoaksi ranskalaiseen tapaan raa’aksi paistettu pihvi ja päälle crème brûlée. Onneksi AMG:n urheiluistuimet ovat vähän väljät.

Hiljaisen Albertvillen jälkeen koittaa matkan viimeinen osuus La Clusazin laskettelukeskusta halkovaa pikkutietä pitkin Geneveen. Tie kipuaa jälleen laaksoista kohti taivasta, ja vähitellen penkereet vaihtuvat harmaana talvehtivasta ruohikosta lumipeitteiseksi. Maaliskuun alun aurinko paahtaa jo voimalla, lumen voi melkein nähdä sulavan silmissä.

Tien kohotessa lämpötila laskee, ja lopulta puolentoista kilometrin korkeudessa Araviksen solassa suomalainenkin tuntee kelin talviseksi. Tienvarren kyltit viestivät lumiketjuista, mutta keli pysyy sulana. 20-tuumaisten vanteiden ja 295 millisten takarenkaiden ketjuttaminen ei kuulosta hyvältä idealta. Ei lumiketjuja toki ole matkassakaan…

Onneksi on auto

Lopulta rauhoittavan etäinen V8:n jytinä siivittää Mercedes-AMG GT 63S:n Geneveen. Nopeaan matkantekoon auto on hieno, ja sen sydämenä olevaa V8-moottoria ihailtaneen vielä joku päivä museossa.

Mutta yksittäistä autoa enemmän reissu on muistuttanut henkilöauton hienoudesta – enkä nyt tarkoita vain Mercedes-AMG:n kaltaista omakotitalon hintaista unelmaa, vaan autoa ylipäänsä.

Arjessa auto on vain kulkuväline työn, kodin, ystävien ja harrastusten välillä. Se on monelle kallis ja välttämätön paha. Autoon liittyvä ilmapiiri synkkenee jatkuvasti, ja vaihtoehtoisia liikkumismuotoja tuleekin kehittää ahkerasti.

On silti tärkeää iloita kehityksen tuloksista. Autoja arvioidessa saatamme valittaa ohjauksen keskialueesta, alustan pintakovuudesta, tai tarinamme sankarin kohdalla rasittavasta tietoviihdejärjestelmän käyttöliittymästä. Samalla unohdamme nykyaikaisen henkilöauton vievän meidät toimintavarmasti kotiin, estävän suistumiset ja pahimman sattuessa tarjoavan hämmästyttävän suojan törmäyksessä.

Ihmiskunta on luonut välineen ja verkoston, jolla päivittäinen liikkuminen on helpompaa, mukavampaa ja turvallisempaa kuin koskaan aikaisemmin. Tarvitsee vain käynnistää moottori, ja lähteä matkaan.