Koeajo: Alfa Romeo Giulia – auto lähes kymmenen vuoden takaa hengittää intohimoisesti viimeisiä bensiinihöyryjään

Alfa Romeo Giulia sai kevyen kasvojenkohotuksen, mutta perustan vanhuus alkaa paistamaan joiltain osin jo selvästi läpi.

Alfa Romeo teki vuonna 2015 paluun takaisin rakastettuun italialaisuutensa. Vuoden 2011 jälkeen valmistaja ei ollut tehnyt enää ylemmän keskiluokan porrasperää, mutta Alfa Romeo Giulian esittely palautti italialaisvalmistajan isosti takaisin automaailman kirjoihin. Perusresepti on takaveto ja puhdaslinjainen porrasperäinen kori. Malli oli siis suora kilpailija esimerkiksi BMW:n 3-sarjalle ja Mercedes-Benzin C-sarjalle.

Malli vakuutti heti sen ensiesittelystä alkaen. Giulia ei ollut vain yksi porrasperäinen ylemmän keskiluokan auto muiden joukossa, vaan persoonallinen italialainen, joka ei yrittänyt häivyttää hyviä tai huonoja puoliaan. Suorastaan harvinaisen suorasukainen auto 2010-luvulle.

Vuonna 2020 Giulia koki pienoisen päivityksen, jonka tärkein päivitys oli istuinosan etureunaan lisätty kunnollinen korkeudensäätö, jota ensimmäisessä Giulian versiossa ei jostain syystä ollut. Samalla autoon ilmestyi kännykän langaton latausteline ja tietoviihdejärjestelmää päivitettiin.

Sen sijaan, että 9 vuoden malli-iässä markkinoille olisi ilmestynyt uusi Giulia, päätettiin Italiassa tehdä arvostusta saaneeseen malliin vielä yksi päivitys lisää.

Muutokset eivät ole tälläkään kertaa dramaattisia. Keulalla on nyt adaptiiviset led-matriisiajovalot uudenlaisella kuviolla. Valojen kuviointia on muutettu myös hienoisesti auton takapäässä. Selvempi muutos on kuljettajan digimittaristo, johon on valittavissa Heritage-näkymä, joka jäljittelee pyöreillä mittareillaan Alfan tyyliä vuosikymmenien takaa. Myös luvut kääntyvät nopeus- ja kierroslukumittareissa kehän suuntaisesti! Kokoa mittaristonäytöllä on 12,3 tuumaa.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Uusvanha

Kuten todettua, Giulia alkaa olemaan pohjimmiltaan aika vanha auto uudeksi autoksi. Se näkyy voimakkaimmin tietoviihdejärjestelmässä. 8,8-tuumainen kosketusnäyttö alkaa tuntumaan jo pieneltä etenkin peruutuskameraa käytettäessä. Plussaa on se, ettei pientä näyttöä tarvitse välttämättä tökkiä koskaan, sillä mukana on myös rulla käyttöliittymän hallintaa – ah!

Eikä tietoviihdejärjestelmän syövereissä viihdy muutenkaan kovinkaan paljoa. Giulian istuimella kuuluu keskittyä ajamiseen. Tuttuun tapaan Giulian nopea, alfamainen ohjaus hyvällä vasteella ja tuntumalla laittaa hymyilyttämään. 2,0-litrainen nelosbensiini ei toki korvaa V6-moottoria, mutta suorituskykyä on sporttiseen arkisedaniin riittävästi. ZF:n kahdeksanportainen automaattivaihteisto on ohjelmoitu vaihtamaan hienosti. Kovemmassa ajossa käytös on yliohjaavaa ja tarkkaa. Alusta on urheilullisen jämäkkä, mutta ei äärettömän epämukava, eikä kolinoita kantaudu kuljettajan korviin.

Jopa Giulian tavallinen neloskone on tehty nykyään harvinaiseen tapaan kierroskoneeksi. Paras veto alkaa vasta neljän tuhannen minuuttikierroksen tuntumassa, mutta sen jälkeen laulua onkin iloisesti punarajan tuntumaan saakka.

Alaväännön puute saa ajoittain Giulian tuntumaan taajamassa hieman tuhnulle siihen asti, että säästää vaihteiston sporttisempaan tilaan vedättämään hieman pidemmälle arkiajossakin.

Kun kokonaisuutena ajettavuus on isoon osaan nykyautoista nähden näin iloisella tolalla, voi joku antaa anteeksi korin kokoon nähden huonot tilat, vanhan käyttöliittymän ja pieneksi jäävän säilytystilan kyynärnojan alla. Italiassa on selvästi ajateltu, että tämä auto tehdään ajettavaksi, ei pienroinan varastoksi.

Mutta isolle osalle kokonaisuus ei enää ainakaan meillä Suomessa maistu. Mallin ei odoteta enää tekevän järin suurta kauppaa, ja mallistokin on jo sen mukainen. Siinä missä aluksi oli tarjolla myös takavetoa ja dieselmoottoria, nyt jäljellä on enää eri varustetasoja koeajetusta nelivetoisesta nelosbensasta, sekä tietysti V6 tuplaturbotettu Quadrifoglio, jonka hinta alkaa yli 140 000 eurosta.

Jatkossa vain täyssähköisenä?

Ei ole vaikea havaita miksi kauppa ei käy. Koeajon ajalta keskikulutus asettuu yhdeksän litran tuntumaan sadalle kilometrille, joka ei ole varmasti sille vähän paremmin tienaavalle, mutta myös enemmän ajavalle diplomi-insinöörille mikään pieni lovi lompakossa pidemmän päälle. Myös mallin alkaen hinta kevyimmällä Sprint-varustelullakin on 76 978 euroa.

Tämä herättääkin tietysti kysymyksen, että mikä Giulian tulevaisuus oikein on? Selvää on, ettei samalle perustalle mallia kannata enää kovin pitkään valmistaa. Useat huhut ovat jo puhuneet, että Giuliakin, tai sen mahdollinen eriniminen seuraaja olisi täyssähköinen. Tälle huhuilulle on vahvat perusteet, sillä Alfa Romeo on ilmoittanut olevansa täysin sähköinen valmistaja vuoteen 2027 mennessä.

Pieniä kuiskauksia toiseenkin suuntaan on kuulunut, mutta ne ovat kieltämättä heikolla pohjalla. Stellantiksen Euroopan operatiivinen johtaja Jean-Philippe Imparato ei sulje pois mahdollisuutta pitää Giuliaa mukana myös polttomoottorisena, mikäli sille löytyy tarpeeksi kysyntää. Tämän hetkisen tilanteen mukaan seuraava Giulia tulee kuitenkin olemaan täyssähköauto.

Mikäli tämä oli viimeinen kerta uuden polttomoottorisen Alfa Romeon ohjaksissa, täytyy Giuliaa kiittää, että se oli aidosti sitä mitä autolta odotettiinkin. Ja samaan syssyyn toivotaan, että myös mahdollisesti täyssähköinen seuraaja tulisi olemaan yhtä hieno auto.