11.7.2024 Koeajo Sähkö Koeajo: Alfa Romeo Junior Veloce – macchina elettrica molto piccante Teksti Aake Kinnunen Kuva Aake Kinnunen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Odotukset eivät olleet korkealla Stellantiksen kopiokoneen juntatessa jälleen yhden version E-CMP-pohjaisesta B-segmentin autosta. Alfa Romeolla on kuitenkin taikaa, joten Junior Veloce liittyy hauskojen sähköautojen harvalukuiseen kerhoon. Alfa Romeo Junior sai vauhdikkaan alun, kun mallin nimestä nousi poru tuoreeltaan. Alfan kotikaupungin Milanon mukaan nimetty auto sai tylyn vastaanoton, sillä sen valmistuspaikka on Puolan Tychy useiden Fiatien tavoin. Sinänsä ajatus jälleen yhdestä E-CMP2-pohjaisesta Stellantiksen kompaktiautosta oli jo hiukan puiseva, sillä melkein identtisiä autoja on tullut jo lähes kaikilta konsernin merkeiltä. Junior jatkaakin siitä mihin Jeep Avenger ikään kuin jäi. Tarjolla on kevythybridisoidulla 1,2-litraisella bensiinimoottorilla oleva 100 kilowatin (136 hv) etuveto saa myöhemmin parikseen nelivedon, joka luottaa sähköistettyyn taka-akseliin. Suomen kannalta tärkein malli lienee tavallinen sähköversio, joka toki on jo ominaisuuksiltaan tuttua kauraa tässä vaiheessa. 115 kilowatin (156 hv) sähkömoottori, 51 kilowattitunnin akku ja 100 kW latausteho, tiedättehän. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Kuuma versio Sitten on Alfa Romeo Junior Veloce. Viime tingassa tehdas ilmoitti nostavansa Velocen tehoja ohi Abarth-sisaresta. 280 hevosvoiman (207 kW) tehot etuakselilla luovat kaikuja esimerkiksi Alfa Romeo 147 Q2:sta. Tehoja onkin yritetty ruoskia kuriin asentamalla etuakselille TorSen D-tyyppinen tasauspyörästön lukko. Hetkinen… Junior Veloce on lisäksi saanut matalamman alustan (–25 mm), jämäkämmät kallistuksenvakaajat ja uudet jouset. Uusien ohjausakselin osien ansiosta autossa on myös nopeampi ohjaus, joten kuuma versio alkaa tehdä pesäeroa. Etuvanteiden läpi erottuvat auton kokoon nähden räävittömät 382 mm jarrulevyt ja nelimäntäiset yksiosaiset jarrusatulat. Iskunvaimennus on suunniteltu Velocea varten ja se hyödyntää Citroënilta tuttua ideaa hydraulisista pohjaanlyöntikumeista, joskin lähes päinvastaiseen tarkoitukseen. Takajousitustakaan ei ole jätetty ennalleen, vaikka muutokset eivät ole niin rajuja kuin edessä. Hyvät ja huonot puolet Ajettavuus Muutosten kattavuus Tyyli Puuttuva ääni Perusmallit pysyvät pimennossa Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Tasku-Alfa Pituutta Alfa Romeo Juniorilla on 4,17 metriä, joten auto on kokonsa puolesta vielä B-segmentissä. Kokoon nähden auton tilat ovat tyypilliset, joten takapenkkiläisten mukavuus riippuu paljolti etupenkkiläisten pituudesta. Tavaratilaa on mainiot 400 litraa, 1 265 takaistuimet kaadettuna. Keulatila on mitoitettu vain ja ainoastaan latauskaapelille, missä roolissa tila toimiikin hyvin. Ovi auki ja hämmästely jatkuu. Velocen Sport-paketissa on Sabeltin valmistamat kunnolliset urheiluistuimet. Voimakkaan profiilinsa takia penkki kannattaa koeistua ennen ostopäätöstä, mutta säätöjen osuessa istuin tarjoaa kunnolla tukea painamatta liikaa. Ohjauspyörässä ja sisustassa on käytetty Alcantaraa. Alfa Romeo Junior paljastaa toki yhteiset geeninsä esimerkiksi vaihdevalitsimen osalta. Kuljettajan mittaristonäyttö on 10,25 tuumaa, mutta se näyttää pieneltä alfamaisen lipan alla. Kojelaudassa oleva tietoviihdejärjestelmän näyttö on myös 10,25 tuumaa. Tutuista osista huolimatta sisustaan on saatu alfamainen tunnelma viljelemällä merkin käärmelogoa esimerkiksi älypuhelimen latausalustassa. Logo toistuu myös C-pilarissa. Kylkilinjassa, perässä ja varsinkin keulassa on tuttua sukunäköä Alfa Romeon malleihin, vaikka Scudetto-kolmiomaskiin on tehty tulkinta Alfan logosta onkin rohkea. Renkaat visertäen Baloccon testikeskuksessa Milanon lähistöllä Alfa Romeo Junior Veloce lunastaa kyllä antamansa lupaukset. Sekä nopeammalla sileällä radalla että mutkaista seututietä kopioivalla osuudella pikku-Veloce on selvästi kotonaan, vaikka nopeudet kohoavat herkästi yli Suomen tiestöllä sallituista. Lukon ansiosta etuakseli löytää yleensä sopivasti pitoa äkäisesti reagoivan sähkömoottorin tarpeisiin. Lyhyehkö akseliväli ja sähköautoksi hyvä, alle 1 600 kilogramman, omamassa tarkoittavat, että Junior Veloce myös vaihtaa suuntaa mielellään. Tästä kuuluu osin kiitos nopeammalle ohjaukselle, joka ei kuitenkaan ole liian ärhäkkä tai poukkoileva. Märällä lukko ja kovanpuoleinen alusta tekevät Velocesta lievästi rauhattoman, mutta olemus rauhoittuu jälleen kuivalla. Testikeskuksen mukulakiviosuuksilla Junior Velocen alusta säilyttää toki napakan luonteensa, mutta kokonaisuus ei hajoa kivien ja pompotusten keskellä. Ikään kuin al dente. Erityisen hyvin toimivat jarrut urheilullisessa ajotilassa, jolloin energian talteenoton roolia vähennetään. Eturenkaista lähtevät tsirputukset toimivat hyvin äänimerkkinä sopivasta hidastuvuudesta suljetuissa olosuhteissa. Märällä autoa on mahdollista viedä myös hienoisessa luisussa ilman, että ajonvakautus kokee tarpeelliseksi mikromanageroida. Velocessa on toki puolipakollinen synteettinen keinoääni, mutta ratkaisu on niin puolivillainen, ettei valmistajakaan jaksa siitä muistuttaa. Alfa Romeon klassisia moottoriääniä tulee ikävä. Alfa Romeo Junior Veloce ei mene ajettavuushurmoksessaan niin pitkälle, kuin Hyundai Ioniq 5 N, joka virtuaalivaihteineen ja jäähdytyskapasiteetteineen kykenee viihdyttämään kierroskaupalla. Pieni Alfa on silti täysin omassa luokassaan muihin B-segmentin sähköautoihin verrattuna. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Syksyllä Suomeen Alfa Romeo Junior -malliston hinnat alkavat myöhemmin syksyllä saapuvasta 100 kilowatin kevythybridiautomaatista, joka Speciale-varustelulla asettuu 36 994 euroon. Hiukan ennen tätä saapuvat sähkömallit, joiden hinta on Speciale-varustelulla 41 990 eurossa. Autojen varusteluissa on myös jonkin verran eroja. Lämpöpumppu kuuluu mielenkiintoisesti vain tavallisen sähkö-Juniorin vakiovarusteisiin, mutta 11 kW laturi on sentään molemmissa versioissa. Nyt koeajettu ärhäkkä Alfa Romeo Junior Veloce asettuu 49 390 euroon. Onko se paljon vai vähän? Riippuu kysyykö aivoilta vai sydämeltä. Alfa Romeo Junior Veloce SÄHKÖAUTO, etuveto 207 kW (280 hv), 345 Nm Akku brutto / netto 54,0 / 51,0 kWh Lataus Type 2: 11 kW (3 x 16 A) CCS: 100 kW WLTP-kulutus ei selvillä toimintamatka 322–334 km Suorituskyky 0–100 km/h 6,0 s huippunopeus 200 km/h Mitat Pituus 4 173 mm Leveys 1 781 mm Korkeus 1 505 mm Akseliväli 2 562 mm Tavaratila 400–1 255 l Omamassa 1 560 kg perävaunu 0 / 0 kg Euro NCAP ei testattu Takuu 2 v ajoakku 8 v / 160 000 km Hinta alkaen 49 390 € Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 10.8.2026 Koeajo Alfa Romeo Junior Ibrida ei tunnu halpamallilta, mutta tuntuuko se Alfalta? 15.6.2025 Koeajo Koeajo: Alfa Romeo Junior Veloce – pieni pasta-annos kolmella chilillä 16.12.2024 Koeajo Koeajo: Alfa Romeo Junior – junnu kurkottelee Alfaksi 24.10.2024 Koeajo Koeajo: Alfa Romeo Giulia – auto lähes kymmenen vuoden takaa hengittää intohimoisesti viimeisiä bensiinihöyryjään 30.6.2024 Koeajo Maistiainen: Alfa Romeo Junior Veloce – tuttu annos, tulinen kastike 15.11.2023 Ajoneuvot Koeajo: Alfa Romeo Tonale Ti eQ4 – Alfan ensimetrit sähköllä 29.9.2022 Ajoneuvot Koeajo: Alfa Romeo Tonale – Tyyli ennen tarkoitusta 12.8.2021 Ajoneuvot Alfa Romeo täyssähköiseksi 2027 – jo viides Stellantikselta 13.12.2020 Ajoneuvot Koeajo: uudistettu Alfa Romeo Giulia – ainoa kiusallinen epäkohta on nyt korjattu Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 31.8.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän kuorma-auton sivupeilin varressa olevan ”häkkyrän” käyttötarkoituksen? 1.9.2026 Laivat Helsingissä vuonna 1999 rakennettu Europa on Azipod-propulsion pioneerejä lajissaan - suomalaiskeksintö on säästänyt jo miljoona tonnia polttoainetta pelkästään risteilijöissä 1.9.2026 Yleinen Uudelleenbrändäys ei kannattanut – DS Automobiles palaa kotiin Citroën-organisaatioon 2.9.2026 Koeajo Onko Audi RS 5 Avant maailman paras perheauto? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 28.8.2026 Automatkailu Paljonko asuntovaunun vetäminen maksaa? Vertailimme kahden käytetyn vetoauton kulutuksia 31.8.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän kuorma-auton sivupeilin varressa olevan ”häkkyrän” käyttötarkoituksen? 27.8.2026 Uutinen Traficom kommentoi Moottorin pääkirjoitusta – Epätietoisuus ei ole kenenkään etu 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 16.8.2026 Klassikko Muistatko Fiatin edustusauton, joka maksoi ison Mersun verran? Niille on Suomessa jopa oma kerhonsa 19.8.2026 Kuluttajat Ulkomaanmatka päättyi ennen aikojaan – yli 220 000 euron matkailuautossa ilmeni pitkä lista vikoja 17.8.2026 Lentokoneet Laudan Airbus A320 jämähti lauantaina Helsinki-Vantaalle, joten emoyhtiö Ryanair riensi apuun yllättävimmällä konetyypillään