Koeajo: keskeltä korkea

BMW X2 on lähempänä maanpintaa, niin visuaalisesti kuin fyysisestikin – etenkin nyt koeajettuna versiona. Hyvää: käytännön suorituskyky, ajoasento, ergonomia, viimeistely. Huonoa: koeajoyksilön alustan epämukavuus.

Coupémaisella kattolinjalla muotoillut katumaasturit, kuten BMW X2, jakavat voimakkaasti mielipiteitä. Sitä, että auton yläosa on matala ja alakerta korkea, pidetään perinteisemmin autoihin suhtautuvissa piireissä pöljänä ajatuksena, ja vähintään epäsuhtaisen näköisenä.

Autoilijoiden ostotottumukset kuitenkin muuttuvat, joten myös asenteiden viilausta tarvitaan. Koska kyse on liiketoiminnasta – autoja valmistamalla tuotetaan omistajataholle rahaa – jokainen markkinoilla oleva kolo on täytettävä. Ja mikäli ostajia löytyy, eivät uudet segmentit, kuten nämä ”coupémaasturit”, voi olla mitään huteja. Vai voivatko?

On siis syytä ottaa BMW X2 koeajoon, ja suhtautua siihen kylmän viileästi autona – ja lähtökohtaisesti niin, että ostaja on jo valinnut itselleen tämän näköisen kulkupelin. Hän ei siis enää marmata siitä, että katto kulkee matalalla ja maavaraa löytyy liikaa; silti mahdolliset kompromissit sisä- ja tavaratiloissa on koeajossa raportoitava.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Menevin ja kovin

Otimme aiemmin tänä vuonna tyypit X2:n kaksilitraisesta bensiiniversiosta. Sen vaihtoehtona mallistosta löytyy 1,5-litrainen bensakone ja niin ikään 1,5- sekä kaksilitraiset dieselit, joista nyt koeajoimme suuremman nelivetoisena. Voimanlähteen jatkeena on aina kahdeksanportainen automaatti.

Tästäkin dieselmallista on saatavilla myös etuvetoinen versio, mutta kieltämättä tämä joka nurkasta raapiva istuu saumattomammin katumaasturimaiseen olemukseen, ja mahdollistaa myös lievän luisuttelun perinteiseen bemaritapaan.

Niitä luisutteluja emme pitävällä asvaltilla harrastaneet – talvi on tässä mielessä eri juttu – koska koeajo suoritettiin ennen liukkaiden tuloa kesärenkain.

Ja millaisin renkain! Yksilön alla pyörivät auton kokoon nähden todella muhkeat 20-tuumaiset vanteet run flat -renkaineen, minkä lisäksi ajettavuuteen oli haettu muutakin äärisporttisuutta muun muassa urheilullisemmalla ohjauksella ja alustalla.

Alkuun sporttinen

Topakka rengastus sekä alusta eivät todellakaan unohdu ajaessa. Kaikki kuopat tuntuvat takalistossa, mutta täysin tasaisella pinnalla ei toisaalta esiinny tärinää tai nypytystä, eli alusta on sittenkin tasapainoinen – vain rehellisen jäykkä.

Rengasmeluakin kuului moottoritienopeuksissa vähemmän kuin autoa ennakkoon katselemalla oletti. Kuopissa ei myöskään aisti ylimääräisiä hälyääniä, eli hyvin tehdyn auton vaikutelma toistuu tässäkin tapauksessa.

Vastaavasti ajamisen ilosta voi myös ammentaa. Ohjaus tuntuu paremmalta kuin monessa muussa nykyisessä BMW-mallissa, ja alusta pelaa säädyllisemmin kaarteisiin käännettäessä hienosti.

Korkea maavara alkaa kuitenkin tuntua, kun kaarrenopeudet nousevat pitokyvyn rajoille: leveätkin renkaat ulvovat ja auto keinahtelee katumaasturityyliin – mikä hieman hämää, ovathan ohjaamon mittasuhteet kuin henkilöautossa ikään.

Lähtee heti

Moottori-vaihteistoyhdistelmä saa varauksettomat kehut. Voimalinja toimii taajamaliikenteessä ja liikkeellelähdöissä poikkeuksellisen viiveettömästi, ja välitöntä reagointia kaasupolkimeen seuraa täyteläinen, voimakas veto.

Sport-ajotila muuttaa menon suorastaan työntäväksi, mutta tässä autossa normaalitila kelpaa niin kutsutulle dynaamisellekin kuskille mainiosti. Herää kysymys, miksei kaikissa automaattivaihteistolla varustetuissa autoissa ole vastaavaa valppautta.

Kauneusvirheenä merkitsimme muistiin karkean käyntiäänen kaupunkikiihdytyksissä. Siellä myös bemarimainen, raskaahkoksi jätetty ohjaus yhdistettynä ratin kehän melko liukkaaseen nahkaan edellyttää tanakkaa tarttumista, eli kämmensyrjällä pyörittely ei oikein onnistu.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tilat järjesteltävissä

Ohjaamon joka nippelissä on laadukkaan hienomekaaninen tuntuma, ja myös ergonomia on BMW-tapaan kohdallaan. Lisävarusteiset urheiluistuimet ja ajoasennon mittasuhteet eivät anna moitteille sijaa, eikä edes hivenen lyhyt istuinosa heikennä reisitukea, koska istuimen saa säädettyä tarvittaessa takakenoon kulmaan.

Myös takapenkille on järjestetty kohtuulliset tilat. 190-senttisen koeajajan hiukset hipovat kattoa mutteivät osu, ja polvet solahtavat etuistuimen muovisen taustalevyn upotuksiin. Hieman neuvottelua toki tarvitaan, mikäli etuistuimille asettuu samanmittaisia matkustajia.

Muunneltavuus on harkittua: se tapahtuu kolmessa erisuuruisessa osassa lähes vaakasuoraan. Perusruumassa on vielä taiteltava ja irrotettava välipohja, mikä syventää jo valmiiksi syvää tilaa entisestään.

Pienenä mutta tärkeänä tavaratilan detaljina ovat suojaverkon pidikkeet, jotka löytyvät myös etuistuinten takaa – näin laajennetun kontit kamat eivät äkkitilanteissa sinkoudu etumatkustajien päälle.

Kaiken kaikkiaan X2 saa siis yllättäviä käytännöllisyyspisteitä osakseen.

Oma sekoituksensa

X2:n ehkä selkein etu muunmerkkisiin haastajiin, kuten vaikkapa Audi Q3:een, Jaguar E-Paceen ja Volvo XC40:een nähden piilee juuri siinä kattolinjassa – kilpailijoillahan vastaavaa matalamallia ei ole ainakaan toistaiseksi valikoimissaan.

Mataluutensa ansiosta X2 on tien päällä tuntuvasti henkilöautomaisemman ja kätevämmän tuntuinen, mutta omaa silti katumaasturin edut, kuten helpon autoon nousun ja korkeamman maavaran mökkitietä ja lumihankea silmällä pitäen.

Kun tarkemmin miettii, X-kakkosessa on paljon samaa kuin Skoda Octavia Scoutissa – siis sekoitelmaa kahden erityyppisen autosegmentin parhaista puolista. Jos kokonaisuus ei puritaaneja miellytä, se ei haittaa: eihän kaikkien tarvitse pitää kaikenlaisista autoista.

Teksti: Jussi Saarinen Kuvat: Roman Razinkov

Lisätietoja: www.bmw.fi/X2