19.8.2024

Koeajo: Mercedes-Benz EQV – reilusti yli sadantonnin laatua henkilökuljetuksiin

Kuva Manu Tuppurainen

Mercedes-Benz satsaa tulevaisuudessa entistä enemmän tila-autoihin. Mercedes EQV on jo nyt laadukas, mutta hinnakas premium-auto henkilökuljetuksiin.

Mercedes-Benz EQV on saksalaisvalmistajan ensimmäinen täyssähköinen tila-auto. Auto tuli ensimmäistä kertaa markkinoille vuonna 2019 ja nyt sen oli aika uudistua. EQV on tällä hetkellä merkittävä malli Mercedeksen strategiassa, sillä saksalaisvalmistaja aikoo tarjota asiakkailleen tulevaisuudessa entistä enemmän mittatilaustyönä toteutettuja premium-tila-autoja. 

Nykyisellä EQV- ja V-mallistoa Mercedes kutsuu tietynlaiseksi välivaiheeksi, kunnes Mercedes ottaa käyttöön täyssähköisten paketti- ja tila-autojen VAN.EA-perusrakenteen käyttöön. Uuden perusrakenteen pitäisi tarjota asiakkaille vieläkin hienostuneempia tila-autoja.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luksusta ja laatua

Mutta ennen kuin Mercedes ottaa käyttöön uuden perusrakenteen, on tyytyminen vanhaan. Sekin tarjoaa ihan hyvin luksusta ja laatua henkilökuljetuksiin. EQV:n osalta nyt tehty elinkaaren puolivälin päivitys on melko iso, esimerkiksi auton ohjaamo on pistetty kokonaan uusiksi.

EQV:n ohjaamoa hallitsee nyt iso näyttö, joka on jaettu mittaristonäyttöön sekä tietoviihdejärjestelmän näyttöön. EQV:n tietoviihdejärjestelmässä käytettävä MBUX-käyttöjärjestelmä ei ole viimeisin versio, vaan EQV:n on tyytyminen tällä hetkellä toiseksi viimeiseen MBUX-versioon, mutta sekin toimii EQV:ssä ongelmitta. Mercedeksen MBUX-käyttöjärjestelmä on ehdottomasti yksi parhaita, mitä mikään autovalmistaja autojensa tietoviihdejärjestelmiksi tarjoaa. Mercedeksen premium näkyy tässäkin – asiat tehdään viimeisen päälle käyttäjää ajatellen.

EQV:n ohjaamo näyttää uudistuksen myötä nyt aivan erilaiselta, kun mitä se on edellisessä mallissa ja siksi auto tuntuukin lähes uudelta, vaikka kysymyksessä on facelift.

Leppoisaa matkantekoa

Kuljettajan paikalla asiat ovat siis erinomaisesti. Tietoviihdejärjestelmää on myös helppo käyttää auton ohjauspyörän painikkeesta.

Ajossa Mercedes on vakaa kulkija jo tietysti painonsa puolesta. Ilmajousituksen ansiosta auton käytös tien päällä lähentelee jo melkein S-sarjaa. Äänieristyksessä ja äänimaailmassa tosin ei päästä samalle tasolle.

Matka-ajossa EQV on leppoisa, vaikkakin ajoasento on siinä selvästi pystympi kuin henkilöautoissa. Aktiivisen ohjausavustimen EQV:ssä ottaa mielellään pois, sillä se tekee ohjauspyörän tuntumasta levotonta ja auton tekemien korjausliikkeiden vuoksi ohjaksen tuntuma katoaa välillä kokonaan.

Tarjolla Mercedeksen sähkösukkulasta on edelleen pitkä ja keskipitkä versio, lyhyintä eli normaalia korimittaa ei EQV-malliin ole saatavilla, se on tarjolla ainoastaan V-mallistoon. EQV on aina myös etuvetoinen eikä nelivetoa ole saatavilla, koska auton suuri akku vielä kaiken tilan, mitä auton pohjassa on vain saatavilla ja tämän vuoksi taka-akselille ei ole tilaa sijoittaa sähkömoottoria.

Ulkomuodolliset muutokset uudistuneessa EQV:ssä ovat pieniä, auton keulan ilme on nyt muuttunut entistä enemmän Mercedeksen muiden sähköautojen sukuiseksi. Lisäksi EQV:n keulalta löytyvät mukautuvat Multibeam-led -ajovalot.

Kuudella paikalla hyvät oltavat

EQV on myös Mercedeksen tila-autosta myös niin sanottu edustusversio ja istuinjärjestys EQV:ssä on myös ajateltu edustusnäkökulmasta. Koeajetussa versiossa edessä autossa on 1+1 -istuimet ja takatilassa neljä erillisistuinta, joissa on vakiona lämmitys sekä ilmastointi. Tämä istuinjärjestys on vakio, lisävarusteena autoon saa 8 istuinta.

Auton kaikilla kuudella istuinpaikalla on siis yhtä hyvät ja lokoisat oltavat. Jalka-ja hartiatilaa riittää jokaiselle matkustajalle. Viimeisellekin istuinriville on hyvin tilaa pujahtaa. EQV:n kaikki takatilan neljä istuinta saa myös kokonaan irroitettua, jos autoon tarvitsee enemmän tavaratilaa.

Akku EQV:ssä on iso, sen nettokapasiteetti on peräti 90 kilowattituntia. Tämä tuntuu tietysti ajossa, auto on lähes 3 000 kiloa painava, mutta150 kilowatin moottoriteho on riittävä. 

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Latausteho tuntuu vaatimattomalta paperilla

Iso akku vaatii tietysti myös lataukselta. Auton teknisiä tietoja tutkiessa 110 kilowatin suurin pikalatausteho tuntuu vaatimattomalta isoon, paljon energiaa imevään akkuun. Mercedes ilmoittaa, että akun täyttäminen 10:stä 80 prosentin varaustasoon kestää 40 minuuttia. Mercedes on päivittänyt EQV:n latausprofiilia siten, että akku täytyy vanhaa mallia nopeammin.

Mercedekselle tehtiin useita pikalatauksia koeajon aikana. Ensimmäinen pikalataus aloitettiin 21 prosentin varaustasosta ja päätettiin, kun akussa oli 80 prosenttia varausta. Auto imi virtaa ahnaasti akkuunsa, parhaimmillaan jopa 115 kilowatin maksimiteholla. Keskitehoksi latausessiosta saatiin tasan 100 kilowattia, joka on erinomainen lukema.

Toinen pikalataus aloitettiin 44 prosentista, ja tällä kertaa akkua ladattiin täyteen 100 prosenttiin saakka. Mercedes piti tämänkin lataustuokion ajan hyvin korkeaa huipputehoa. Latausteho ei laskenut perinteisesti 80 prosentin tietämillä, vaan Mercedeksessä se alkoi hidastua enemmän vasta 90 prosentin varaustason jälkeen. Lopussa, lähellä 100 prosentin varaustasoa latausteho oli vielä noin 30 kilowattia, joka tarkoittaa sitä, että tälläkin latauskerralla saatiin hyvä keskiteho, peräti 82 kilowattia.

Kolmas pikalataus Mercedeksellä tehtiin siten, että akussa oli laturille saavuttaessa varausta 8 prosenttia. Lataus aloitettiin ja sitä jatkettiin 70 prosenttiin saakka. Tällä latauskerralla saavutettiin peräti 108 kilowatin keskiteho. Aiempien latauskertojen perusteella voi sanoa, lataus olisi jatkunut hyvällä teholla vielä pidempäänkin, mutta lataus katkaistiin, koska matkan tekemiseen akussa oli jälleen riittävästi virtaa.

Mutta se hinta

Kaikki pikalataukset EQV:llä ajettaessa tehtiin siten, että auton ajoakku oli esilämmitetty optimaaliseen lämpötilaan hyödyntäen auton navigaattoria. 

Hidaslataus Mercedeksessä on maksimissaan 11 kilowattia. Tämä tarkoittaa sitä, että auton ison akun saa hidaslatauksessa yön aikana, noin kymmenessä tunnissa täyteen.

Mercedeksen kulutus on suurta ja sen vuoksi autossa on oltava iso akku, jotta toimintamatka ei jäisi vaatimattomaksi. Jos auton akkua haluaa säästää, auton takatilan lämmitys tai ilmastointi kannattaa kytkeä silloin pois, kun sitä ei oikeasti tarvitse, sillä pystyy säästämään yllättävän paljon energiaa. 

EQV:n toimintamatka ei ole mikään valtavan suuri, mutta sellainen, että Mercedeksellä pärjää matka-ajossakin. Autohan on tehty käytännössä lyhyempään sukkulointiin esimerkiksi kaupunkiliikenteessä ja siihen auton akkukapasitetti riittää mainiosti. Hyvin toimivasta pikalatauksesta saa tarvittaessa apua.

Toki ne, jotka haluavat EQV:n ajoonsa, joutuvat pulittamaan siitä pitkän hinnan. Jo EQV:n perushinta, reilusti yli 100 000 euroa, on kova. Tosin pitää muistaa, että sähköautossa ei ole ajoneuvoveroa, joten polttomoottorikäyttöisenä vastaavasta premium-luokan henkilökuljettimesta maksaa veroa kymmeniätuhansia vielä päälle.

Hyvää ja huonoa

  • Ajettavuus
  • Tilat
  • Lataus
  • Aktiivinen ohjausavustin
  • Hinta

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mercedes-Benz EQV 300 e keskipitkä A2

SÄHKÖAUTO, etuveto

150 kW (204 hv), 365 Nm

Akku brutto / netto 100 / 90 kWh

Lataus Type 2: 11 kW (3 x 16 A)

CCS: 110 kW

WLTP-kulutus 27 kWh / 100 km

toimintamatka 365 km

Suorituskyky 0–100 km/h – s

huippunopeus 140 km/h

Mitat

Pituus 5 140 mm

Leveys 1 928 mm

Korkeus 1 900 mm

Akseliväli 3 200 mm

Tavaratila 1 030–4 630 l

Omamassa 2 811 kg

perävaunu –  / – kg

Euro NCAP ei testattu

Takuu 2 v

ajoakku 8 v / 160 000 km

Hinta alkaen 109 850 €

koeajoauto 130 170 €

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat