Koeajo: Mercedes-Benz Vito – koppihoitoa johtotähdelle

MB Vito vetelee uusiksi linjojaan ja varusteitaan. Mutta riittääkö se haastamaan Volkswagenin mahtiasemaa?

Muistatteko vielä aikaa, kun pakettiautolla ajaminen tarkoitti epämukavaa kyytiä? Mercedes-Benz Vito tekee parhaansa, jotta selän puutumisesta ja tilanahtaudesta ei tarvitsisi kärsiä. Ja onnistuu siinä kiitettävästi.

Jo kymmenen vuoden ehtinyt kolmannen sukupolven Vito saa osakseen päivityksen, jonka tarkoituksena on antaa hieman lisää elinikää suositulle pakettiautomallille. Merkittävimmin uudistus näkyy turvallisuusvarusteiden ja tietoviihdenäytön muodossa, mutta on linjojakin vedelty maltilla uusiksi.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Hyvää ja huonoa

Ajomukavuus
Reilusti tilaa
Mukavuus- ja turvallisuusvarusteet

Tehokkaan nelivetomallin hävytön hinta

Vito saa ohjaamoonsa uuden sukupolven MBUX-järjestelmän, joka muuttaa ilmettä kertaheitolla modernimpaan ja henkilöautomaisempaan suuntaan. 10,25” kosketusnäyttö on tervetullut lisä, sillä sen kautta saa liitettyä puhelimen kiinteäksi osaksi auton järjestelmää.

Ajoavustimet tuovat mukanaan paljon hyvää, mutta myös rasittavia puolia. Nopeusrajoitusavustin ja vireystila-avustin toki tuovat turvallisuutta, mutta niiden jatkuva piippailu on rasittavaa kuunneltavaa. Onneksi vakionopeudensäädin ja peruutuskamera nostavat homman plussan puolelle ja loput saa kytkettyä hiljaiseksi.

Uutta myös moottoripuolelle

Myös moottorivalikoima on kokenut päivitystä, sillä päästönormit koskettavat myös pakuluokkaa. Tarjolla on neljä tehoversiota, jotka kaikki perustuvat samaan kaksilitraiseen turbodieseliin.

Verkkaisin tehoversio on 102-heppainen ja malliston huipulla lepää 190 hepoa tuottava ja 440 Nm vääntävä mylly. Väliin mahtuu 136 hv-versio ja koeajettu 163 hv ja 380 Nm tuottava voimanlähde. Suorituskyky miedoimman ja tehokkaimman moottorin välillä on tuntuva, sillä 0–100 km/h kiihdytyksestä napataan pois jopa 6,3 sekuntia. Kiihtyvyydessä se on ikuisuus.

Koeajettu 163-heppainen diesel kirnuaa sataseen 10,3 sekunnissa. Kovin paljon rivakampaa kyytiä kuljetuskalustolla tuskin tarvitsee vedellä. Vetotavaksi on tarjolla taka- tai nelivetoa lähes koko mallistoon. Ainoa yhdistelmä, jota ei ole tarjolla, on nelivedon ja 102 hevosvoimaisen moottorin yhdistelmä.

Koeajolle valikoitui A3-versio, joka on malliston pisin. Korin pituus on 5370 mm, eli tavaratilalle jää yli kolme metriä mittaa. Kuutioissa se tarkoittaa 6,6 m3 ja kantavuudeksi muodostuu 1080 kiloa.

Vito 116 CDI A3 on kookas ja hulppea peli, jonka kanssa ei tarvitse kärsiä tilan- tai voimanpuutteesta. Koska tavaratila on läpijuostava, on lastaaminen ja purkaminen helppoa. Kolmemetrinen tavaratila on hyvä moneen käyttöön, sillä se mahdollistaa mm. täyspitkien kipsilevyjen lastaamisen kyytiin niin, että myös ovet mahtuvat kiinni.

Nelikko sen olla pitää

Neliveto on etenkin talviliukkailla asia, jota osaa arvostaa. Toki nelivetoisuus tulee tarpeeseen myös pikitien ulkopuolella, sillä nelikko kiipeää ylös saviselta nurmikentältä aivan eri tavalla kuin takapotkuversio.

Ajettavuuden näkökulmasta Vito tarjoaa paljon. Penkit ovat mukavat ja ajoergonomia kohdillaan. Ohjaamo tuntuu hyvin henkilöautomaiselta, mutta hytin takaseinä tulee äkkiä vastaan. Viton pisimmän mallin tavaratilan lattian pituudeksi on haluttu yli kolme metriä, minkä vuoksi penkkiä ei pysty säätämään riittävästi pituussuunnassa. Toisaalta tilanne on sama niin kovin monessa pakettiautossa.

Vitossa palikat ovat kohdillaan, mutta niin on hintakin. Pitkänä versiona, tehokkaalla moottorilla varustettuna hinta kohoaa korkeuksiin. Koeajettu nelivetoinen 116 CDI A3 maksaa varusteltuna 89 101 euroa.

Hintalappua vilkaistuaan tulee väkisin mieleen, että ehkä varustelusta ja moottorista voisi sittenkin tinkiä hieman. Toki jos raha ei näyttele ostotapahtumassa suurta roolia, on pitkänhuiskealla ja ripeällä Vitolla varsin mukavaa ajaa.

Yksi asia Vitossa tökkii edelleen. Jo vuosikausia pakumalli on varustettu polkaistavalla käsijarrulla, mutta se on innovaatio, joka saisi hiljalleen painua unholaan.