Koeajo: MV Agusta Brutale 1000 RR – Brutaalin tehokas taideteos

Italialaisen MV Agustan kaikkien aikojen tehokkain moottoripyörämalli Brutale 1000 RR saapuu vihdoin Suomeen. Hyvää: törkeä suorituskyky, äänimaailma, varustelu, fiilis Huonoa: vakionopeudensäädin

MV Agustan startti pyörii hämmentävän kauan ja laiskasti. Hetken ehdin luulla, ettei nyt ole otollinen aika käynnistyä. Lopulta 1000-kuutioinen voimanlähde rääkäisee ilmoille ensihenkäisynsä kuin vastasyntynyt ihmistaimi. Ääni on karkea ja raaka, kuten italialaiselta taideteokselta saattaa odottaa.

Äänet putkahtavat ilmoille neljän putken pään kautta, se on merkin tavaramerkki. Piippujen määrä kertoo pyörän sylinteriluvun. Tässä tapauksessa sylinterejä on neljä, sillä kyseessä on merkin tehokkain voimanlähde. Muu mallisto luottaa kolmeen sylinteriin.

Brutale 1000 RR:n moottorin speksit herättävät kunnioitusta. 1000-kuutioisesta moottorista napataan 153 kilowattia (208 hevosvoimaa) ja 116,5 Nm. Punaraja on 13 000 kierroksessa, jossa lukemassa moottori luovuttaa maksimaalisen tehonsa. Vääntöhuippu on 2000 kierrosta alempana – 11 000 kierroksella. Tehoa on siis enemmän kuin suuressa osassa henkilöautoja.

200 hevosvoiman ylittäminen nakupyörällä oli pitkään rajapyykki, johon ylsi harva. Tätä nykyä tuohon joukkoon mahtuu useampia pyöriä: BMW M1000R, Ducati Streetfighter V4, Kawasaki Z H2 ja nyt käsittelyssä oleva MV Agusta Brutale 1000 RR.

Nakumarkkinoiden tehokkain nelikko pitää sisällään äärimmäisen suorituskykyisiä pyöriä, mutta jollain kumman ilveellä italialaisvalmistajan Brutale onnistuu äärimmäisen tehon välittämisessä muita paremmin. 208 hevosovimaa on paljon, mutta MV Agustan kohdalla se tuntuu olevan vieläkin enemmän.

Repii, raastaa ja pelottaa

Moottori on raaka ja räävitön. Vetoalueen alussa tuntuma on jopa leppoisa, mutta kun kierrosluku kasvaa 9000 kierroksen kohdalle, alkaa totisesti tapahtua. Pyörä repii keulaa kohti taivasta ja horisontti alkaa lähestyä kiivaasti. Kun isompaa vaihdetta potkii sisään shifterillä, ei 200 km/h vauhti vaadi kovinkaan paljoa aikaa. Ja keula nousee ilmaan jokaisella vaihteella.

Brutalen tehoreservi herättää kunnioitusta, ja tuotantopyörä tuntuu jopa pelottavan tehokkaalta. Välillä tuntuu siltä, että takarenkaan pyörimisen lisäksi jokin vetää pyörää kiihtymään keulasta käsin. Tämä on prätkä, joka muuttuu osaamattomissa käsissä oikeasti vaaralliseksi. Tehoa pitää todella kunnioittaa.

Äänimaailma on vakioputkistollakin korvia repivä ja brutaali. Erityisesti shifterillä tapahtuvat vaihdot tuottavat raa’an rääkäisyn, joka saa joka kerta hymyn kasvoille. Italialaisilla lienee erilaiset tyyppihyväksyntäkaaviot käytössään, sillä muut eurooppalaiset ja japanilaiset pyörävalmistajat eivät moista meteliä tuota.

Häijyn tehokkaan koneen kaveriksi italialaistehdas on parittanut jämäkän alustan, joka kantaa pyörän ja kuljettajan massaan mukisematta. Jousitusosat ovat Öhlinsin käsialaa ja täysin säädettävissä. Alusta säätyy pääosin sähköisesti. Keulan esijännitys pitää säätää manuaalisesti, mutta muuten jousitusta operoidaan nappia painamalla.

Sport-asennossa alusta on kova ja tukeva, eivätkä muutkaan ajotilat kovin suuresti pehmitä tunnelmaa. Mutta mitäpä sitä turhia, Brutale on sporttipyörä, eikä se touring-peliksi muutu, vaikka alustaa ruuvailtaisiin kuinka.

Kovin mukavaksi pyöräksi Brutale 1000 RR:ää ei voi kutsua, sillä alusta on kivimäisen kova, satula kuin sentin paksuinen retkipatja ja ajoasento nojaa voimakkaasti eteenpäin. Vaikka kyseessä on naku, ohjaustanko on korvattu clip-oneilla. Niiden ansiosta ajoasento on tiivis, mutta ei sentään kyykkypyörämäisen ahdas.

Jarruvarustus on sekin markkinoiden ehdotonta huippua. Pysäyttämisestä huolehtivat Brembon Stylema -jarrusatulat ja puristajat ovat saman tehtaan tuotteita. Rahassa ei ole säästetty, eikä laadussa tingitty.

Varustelista on riittävä

Suurien ja supertehokkaiden nakupyörien massat ovat tätä nykyä hämmentävää luettavaa. Kuivapainot jäävät usein selkeästi alle 200 kiloon ja niin on myös Brutale 1000RR:n kohdalla. Vaaka pysähtyy 186 kiloon, mikä on keskiluokan nakupyörän paino. Nyt alla on kuninkuusluokan järkäle.

Alustan ja moottorin lisäksi pyörä on ahdettu elektroniikkamielessä täyteen kaikkea mahdollista, mitä prätkämaailmassa on tätä nykyä tarjota: TFT-näyttö, vakionopeudensäädin, launch control, Kaarre-ABS, keulimisenesto, säädettävät moottorikartat ja navigointi. Elektroniikkapuoli on siis hoidossa.

Ainoa epäkäytännöllinen asia on vakionopeudensäätimen toiminta. Vakkarin nappi löytyy oikeasta kahvasta, eli kaasukäden puolelta. Etäisyys kaasurullasta on sen verran pitkä, että kuskin peukalon pitäisi olla mielellään 12 sentin mittainen. Tämän vuoksi sitä operoi mieluummin vasemmalla kädellä.

Vakkari myös toimii erikoisesti. Sen aktivointi vaatii muutaman sekunnin painalluksen, jonka jälkeen nopeus säädetään vasemman käden puolella olevalla kytkimellä. Kun vauhti on säädetty, säätövalikko katoaa näkyvistä. Kun vakkarin haluaa kytkeä uudelleen, pitää koko homma suorittaa uusiksi. Toiminta on todella työlästä. Tässä MV olisi voinut ottaa oppia muilta valmistajilta.

Taideteos kahdella pyörällä

Ominaisuuksien lisäksi pyörä on kuin taideteos. Takaswingi on yksipuoleinen, muoviosia on korvattu hiilikuidulla ja takavalo on silkkaa tekniikkapornoa. Mittaristo on laitettu kellumaan koneistettuun kehtoon ja kuskin penkki muovattu kahteen palaseen. Pyörä on täynnä yksityiskohtia, joita tekee mieli jäädä tuijottamaan pitkäksi aikaa. Homma liippaa taiteen puolelle.

Mikäli perusmallin 1000 RR ei riitä, löytyy erikoisuutta hakevalle Rush-malli, joka vie homman vieläkin pidemmälle. Kyseessä lienee kaikkien aikojen kaunein ja erikoisin tuotantomoottoripyörä. Tosin hintakin on sen mukainen, ja se taitaa pysähtyä 60 000 euron tuntumaan, eikä pyöriä riitä kaikille.

Ihan halvimmasta päästä ei Brutale 1000 RR sekään ole. Kun osissa ja designissa ei ole tingitty, ei ole hinnassakaan. RR maksaa mukavat 41 590 euroa, eli parin halvemman supernakun verran. Toisaalta mitä muutakaan voi odottaa nakupyörältä, jolle luvataan yli 300 km/h huippunopeus.

MV Agusta Brutale 1000 RR on hävyttömän kaunis ja raakalaismaisen tehokas supernaku, joka tuskin jättää ketään kylmäksi. Se on maailman äärimmäisin rajoittamattoman tuotannon tehdaspyörä, jonka voi laittaa olohuoneeseen toimittamaan taiteen virkaa, ajaa moottoriradalle tai purjehtia rantakahvilaan keräämään uteliaita katseita.

Teksti: Tuomas Rajala Kuvat: Jari Saarentaus