22.3.2023 Ajoneuvot Koeajo: onko Ford Ranger Raptor maailman hyödyllisin turhake? Teksti Eetu Kokkonen Kuva Eetu Kokkonen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Ford Ranger Raptor siirtyy toiseen sukupolveen, ja saa annoksen asennetta lisää. Hyvää: maastokyvyt, viimeistely, elämänilo Huonoa: hinta, kulutus Vuonna 2019 esiteltiin etenkin meille eurooppalaisille hurjan tuntuinen Ford Ranger Raptor. Kyseessä oli äärimmilleen roinattu versio Ranger-lava-autosta. Moottori testasi autoa niin Marokon hiekkadyyneillä, kuin Suomen kuoppaisilla metsäteillä, eikä kummassakaan sijainnissa autolle tuntunut löytyvän rajoja.Isoimmat moitteet ansaitsi kaksilitrainen nelisylinterinen EcoBlue-dieselmoottori. Edes kaksoisahdettuna työkonemainen moottori oli autolle juuri ja juuri riittävän voimakas – kuitenkin huippuunsa viritetty alusta tarjosi autolle niin hyvät ajo-ominaisuudet, että lisäteho ei olisi ollut pahitteeksi.Nyt tuota ongelmaa on lähdetty korjaamaan kokonaan erilaisella moottorilla. Nyt pellin alla toimii kolmilitrainen V6-bensiinimoottori, joka on niin ikään kaksoisahdettu. Tehoa on nyt 58 kilowattia (79 hevosvoimaa) aiempaa enemmän ja vääntöä on kutakuinkin sama määrä. Auton liikuttamisessa tämä näkyy selvästi: nyt Raptor liikkuu tarvittaessa kokoonsa nähden rivakasti, mutta ei siltikään mitenkään räjähdysmäisesti.Laajemman katsauksen faceliftissa tehtyihin muutoksiin voi lukea ulkomaan koeajosta.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyRallilavaPienemmillä metsäteillä vauhtia kertyy nopeasti reippaasti, kun vielä aiempaakin hiotumpi alusta tekee töyssyt ja montut ohjaamossa huomaamattomiksi. On vaikea uskoa, miten 2,5 tonnisen lavamöhkön alusta voi toimia näin upeasti, auton liikkeet on helposti ennakoitavissa, töyssyt eivät juuri vaikuta ohjaukseen, ja kallistelut ovat kovassakin vauhdissa erittäin kohtuullisia. Ohjauksessa on tarpeeksi tuntoa, ja auto kokonaisuutena houkuttelisikin leikkimään oman elämän Ari Vatasta jokaisella pienemmällä ja huonokuntoisella tienpätkällä.Myös moottoritiellä ja maantiellä auto kulkee hämmästyttävän mukavasti. Ohjaamo on hyvin äänieristetty, ja kookkaista 35-tuumaisista (ei vakiokoko) renkaista huolimatta autossa ei ilmene vetelyä, ravistuksia, tai muita epämukavuuksia. Meno on ikään kuin henkilöautomaista, mutta pään verran kaikkia muita korkeammalta.Autoa voi ajaa mielensä mukaan aina takavetoisena, aina nelivetoisena, tai automaattitilassa, joka on oletuksena takavetoinen, mutta kytkee tarvittaessa nelivedon päälle. Suurin osa tieajosta tulee ajettua tällä automaatilla, eikä sen toiminnassa ilmene moitittavaa – mutta välillä etuakselin osallistuminen menoon tapahtuu vasta yliohjautumisen alettua.Sinne minne muilla ei ole asiaaKaikkein eniten kotonaan Ford Ranger Raptor on kuitenkin siellä, missä eteneminen on kaikkein vaikeinta. Viikon koeajon aikana autolla ehdittiin rymytä muun muassa umpeen tuiskuttaneella metsätiellä, johon oli tosin noin kuukautta aiemmin poljettu pohjat toisen maastoauton toimesta. Tällaisella pohjalla eteneminen oli oikeastaan helppoa pitkästä ja jyrkästä ylämäestä huolimatta. Jos auto lipsahti hieman pois uralta, nousi se lukkojen kanssa pakitettaessa varsin helposti takaisin reitille. Päivityksen myötä Ranger Raptorissa on tasauspyörästön lukot nimittäin myös etuakselilla. Eteneminen sujui niin helposti, että kyydissä istunut vanhan rakennetun maasturin omistava offroad-mieskin repesi kehumaan auton etenemiskykyä.Tasauspyörästön lukot löytyvät niin edestä kuin takaa, ja ne kytketään käyttöön kosketusnäytöltä.Umpihankeen edes Raptor ei kuitenkaan aivan pystynyt. Koko talven lumia vastaan taistellessa päästiin kuitenkin etenemään useita kymmeniä metrejä ennen matkan katkeamista. Lopulta auto nousi pohjansa varaan ja renkaat jäivät sen verran ilmaan, että jouduttiin pyytämään traktorimiestä avustamaan poispääsyssä.Käytännössä Ford Ranger Raptor siis menee offroad-harrastelaitteesta, mutta sen lisäksi sen viisipaikkaisuuden autosta se toimii myös arjessa. Lavalla kulkee myös tarvittaessa enemmänkin tavaraa, ja huonolla kelillä tavaran puhtaana pitämisessä auttaa lisävarusteinen sähköllä toimiva lavakate. Lämmintä tavaratilaa ei kuitenkaan luonnollisesti löydy täyssähköisen F150 Lightning -isosisaren tapaan. Sinällään auto on siis käytettävyydeltään erinomaisen monipuolinen.Tarttuva tautiAuton merkittävimmäksi heikkoudeksi jää kuitenkin bensiinimoottorin mukanaan tuoma älytön kulutus. Viikon koeajon aikana autolla ei päästy kertaakaan ajotietokoneen mukaan alle 16l/100 km -kulutukseen, ja yleensä polttoainetta paloi yli 20 litraa sataselle. Tämä on aivan järkyttävä määrä nykyautolle, huolimatta auton ainutlaatuisuudesta ja parantuneesta ajettavuudesta. Suomessa tästä saastuttamisen määrästä kuitenkin maksetaan verottajalle niin auton ostotilanteessa, kuin polttoainetta tankatessa sen verran sievoinen määrä veroja, että siitä pitäisi jäädä jonkin verran varaa vaikka päästöoikeuksien ostamiseksi.Toisekseen Raptorilla jaaminen aiheuttaa vakavan ”offikärpäsen” pureman. Vaikka auto eteneekin oman matkaansa jopa umpihangessa ja on muutenkin kaikin puolin vakuuttava, silti kiinni jäämisen jälkeen päälimmäisenä jää mieleen, että olisipa ollut hienoa päästä vielä vähän pidemmälle. Eikä tämä kuume ole aivan täysin helpottanut vielä tätä juttua kirjoittaessakaan, pari viikkoa auton palauttamisen jälkeen.Teksti ja kuvat: Eetu KokkonenMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyLisää aiheestaFord F-150 Raptor R on Raptor isolla R:llä – olisivatkohan 700 hevosvoimaa viimeinkin riittävät tuotantoavolavaan? Ford Ranger Raptor on Stadin Brankkarien valinta ensihoidon johtoautoksi Koeajo: Ford Ranger Raptor kääntää surkeat tiet iloksi Koeajo: Ford Ranger Raptor – Lisää muskelia pick-upiin Koeajo: Menopeli Marokkoon – Ford Ranger Raptor Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 21.5.2025 Koeajo Koeajo: Dongfeng Nammi Box – nyt ei jää ikävä 20.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Muistatko Marcus Grönholmin MM–Peugeotin? 206 WRC on häijyn hintainen ralliohjus 20.5.2025 Koeajo Koeajo: Mercedes-Maybach S 580 e – unelmia ja toimistohommia 20.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: ajovalojen kiillotus on kuin kaihileikkaus Priukselle 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 20.5.2025 Koeajo Koeajo: Mercedes-Maybach S 580 e – unelmia ja toimistohommia 16.5.2025 Uutinen Toyota bZ4X Touring – tilavampi Toyotan sähköuutuus on tyyliltään jopa hieman farmarimainen 18.5.2025 Lentokoneet Ryanair ilmoitti olevansa valmis harkitsemaan kiinalaisia matkustajakoneita - amerikkalaiset lähettivät heti vakavan varoituksen 19.5.2025 Laivat Liittolaismaiden laivat ovat yhä tutumpi näky Helsingin satamassa - yksi niistä oli kaunis mutta tappava ranskalaisfregatti Aconit 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa 25.4.2025 Pyöräily Testi: Pyöräilykypärien vallankumous? – Tuleeko tästä pyöräilykypärän hihnasta tulevaisuudessa jopa standardi?