Autosurffailu on hauskaa puuhaa, vinkit dyyneillä ajoon

Dyyneillä ajaminen ei eroa lumella ajamisesta kuin yhdessä asiassa – dyyneillä on kuumaa, kun lumella on puolestaan tarjolla selvästi kylmempää kyytiä.

Jos joku on käynyt harrastamassa jäätiköllä ajoa esimerkiksi Islannissa, hiekkadyyneillä ajoa varten tarvitaan samanlainen alustus. Rengaspaineet pudotetaan ensin alas. Useimpien maastureiden tai avolavojen kohdalla puhutaan hieman alle yhden barin paineista. Näin saadaan auton alle hieman lisää kantavaa pintaa, kun renkaassa on vähemmän ilmaa ja rengas ”leviää” auton painon alla suuremmaksi.

Etenemiskykyä edistetään myös kytkemällä päälle hidas neliveto. Takalukkoja ei tarvitse lukita, mutta toki niitä voi ja kannattaa käyttää tiukan paikan tullen.

Hiljaa hyvä tulee…

Rauhallisuus on pehmeässä hiekassa kaiken a ja o. Turhan innokas kaasupolkimen käyttö kaivaa pyörät turhaan hiekkaan, ja samoin tiukka jarrutus saa auton juuttumaan helposti paikoilleen. Jos mahdollista auton kannattaa antaa rullata pysähdyksiin painamatta jarrua lainkaan.

Liikkeelle siis rauhallisesti kiihdyttäen, ja oikea ajoreitti kannattaa hahmottaa rauhassa etukäteen. Ja jos edessä menee toinen auto, silloin kannattaa seurata perässä sen jo hieman tamppaamalla uralla. Tasaisella ajo ei vaadi sen kummempaa taitoa, mutta mitäs hauskaa siinä on. Hupi alkaa vasta hiekkadyynejä ylös ja alas surffaillen.

…mutta vauhtiakin tarvitaan

Vauhtia kannattaa kerätä dyynille nousuun riittävästi, sillä sitä ei saa nousun alettua enää lisää. Nyrkkisääntönä hidas kolmonen on hyvä yleisvaihde, mutta myös nelosta kannattaa käyttää.

Käsivaihteiston kanssa vaihtojen on hyvä olla ripeitä – ja etenkin alaspäin vaihdettaessa samalla kun kiivetään rinnettä ylöspäin. Hyvää vauhtia ei kannata tappaa. Automaatin kanssa ajo on helpompaa, mutta dyyniä alaspäin tultaessa kannattaa lukita päälle joko ensimmäinen tai toinen vaihde. Samoin joskus kannattaa vauhtia kerätessä lukita sisään kolmonen, jottei automaatti vaihda juuri väärässä kohdassa isompaa silmään.

Ja se dyyneiltä alastulo… Dyyniä ei kannata ylittää liian suurella vauhdilla, ellei alla ole tätä varten suunniteltua menopeliä. Toki hyppääminen on aina hauskaa, mutta silloin myös hajottaa helposti jotain. Ja rinnettä alas tultaessa ei saa jarruttaa, koska silloin auton perä karkaa nopeasti sivulle. Ja kun perä karkaa sivulle liikaa, silloin on vaarana että auton lähtee pyörimään sivusuunnassa katon kautta ympäri. Eli jos perä lähtee sivulle, siihen vastataan kuten etuvetoisella liukkaalla ajettaessa – lisäämällä kaasua. Ilman vetoa ei kannata edetä.

Loivasti surffaten

Ajolinjoista vielä sen verran, että käännökset kannattaa yrittää pitää loivina, ja jos auto on pakko pysäyttää, se kannattaa pysäyttää sellaiseen paikkaan, mistä pääsee varmasti liikkeelle uudestaan: siis joko tasaiselle tai keula alamäkeen.
Loivien liikkeiden puolesta puhuu sekin, että jos nopeutta on liikaa, ja rattia käännetään terävästi, rengas saattaa lähteä vanteelta. Ylimääräiset rengastalkoot vievät turhaan aikaa itse varsinaiselta hauskanpidolta. Ja jos oikein huonosti sattuu, rengas lähtee vanteelta sellaisessa paikkaa, missä sen vaihtaminen ei ole aivan yksinkertaista. Lapio ei ole aavikolla turha varuste. Tunkille on vähemmän käyttöä pehmeässä hiekassa.

Silmä oppii

Pienen harjoittelun jälkeen silmä tottuu myös lukemaan hiekkaa; missä se on pehmeämpää ja missä se kantaa paremmin. Ja jos auto juuttuu hiekkaan, sitä ei kannata pelästyä. Omia renkaanjälkiä pitkin pakittamalla voi hakeutua paikkaan, josta pääsee paremmin eteenpäin. Joskus jumi voi tietysti olla niin tiukka, ettei siitä päästä liikkeelle enää omin voimin. Siksi dyyneille ei kannata suunnata koskaan yksin tai vain yhdellä ajoneuvolla.

Paikkoja riittää, mutta kauas on pitkä matka

Aavikoita on maailmassa vielä riittävästi, mutta aika moni niistä on hankalien yhteyksien päässä. Helpointa hiekka-aavikolla ajo on huvipuistossa nimeltä Arabiemiirikunnat; sekä Dubaissa että Abu Dhabissa on useita dyyniajoa tarjoavia yrityksiä.
Myös Marokkoa voi suositella, Saharan laidalla on tilaa temmeltää. Siellä kannattaa suunnata Erg Chebbiin, Marokon toiselle suurelle hiekkamerelle.
Namibiassa on myös hienoja ja isoja dyynejä, mutta sinne on matkustettava jo huomattavasti kauemmin. Tosin samalla voi käydä safarilla joissain alueen isoista luonnonpuistoista.

USA:sta löytyy myös useita paikkoja; esimerkiksi Kaliforniassa lähellä Meksikon rajaa kannattaa suunnata Imperial Sand Dunes/Glamis nimiseen paikkaan. Idahossa voi suositella St. Anthony Sand Dunesia. Nevadassa on myös useampi hieno paikka, paras lienee Winnemucca Dunes. Paras kaikista paikoista löytyy kuitenkin Utahista, Sand Hollow State Park on lajin harrastajien mekka rapakon takana.

Teksti ja kuvat: Vesa Eskola