Koeajo: Renault Megane RS 280 on kenties luokkansa komein, mutta löytyykö pinnan alta taikaa?

Vuosien odottelun jälkeen Renault Megane RS on saapunut Suomeen. Kannattiko odotus? Hyvää: Ulkonäkö, moottori, mukavuus. Huonoa: Ajoasento, tunnoton ohjaus, tunnoton kytkin, kulutus.

Vuoden 2018 helmikuussa Moottorin kannessa komeili oranssi Renault Megane RS 280 kevyessä sivuluisussa. Näyttävä auto pääsi kanteen Espanjassa ajetun ensikoeajon kunniaksi.

Kotimaan koeajo seurasi heti perään kesällä 2020. Tänä keväänä Megane ehti saada kevyen kasvojenkohotuksenkin, mutta nyt koeajettu versio edustaa alkuperäistä versiota.

Ei anneta sen haitata: metallinoranssi leveäkorinen Megane RS näyttää törkeän hyvältä kesäauringon paahteessa. Pulleiden lokasuojien alta löytää 60 milliä leventyneen etuakselin, takana venähdystä on 45 milliä. Näyttävät korimuutokset viimeistellään hillityn tyylikkäin puskurein ja ruutulippukuvioiduin päiväajovaloin: Megane RS ei huuda suurilla siivillä, mutta sen olemuksesta aistii aikeet.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Ajoasentomurheita

Sisätilat ovat arkisemmat: hiilikuitujäljitelmän ja punaisten tikkausten lisäksi tunnelmaa tuovat istuinten pulleat sivuttaistuet. Ulkonäkö pettää, sillä pehmeä runko ei tue odotusten mukaisesti.

Tukea huonontaa entisestään puuttuva reisituen säätö: jos ajoasennon säätää ohjauspyörän mukaan, nousevat jo keskimittaisen reidet irti istuimesta. Ei ajoasento huono ole, mutta Hyundai i30 N:n, Ford Focus ST:n tai väistyneen Golf GTI:n kaltaiset vaihtoehdot ovat nostaneet luokan riman erittäin korkealle. Valitettavasti Megane RS:n suoritus jää parhaimmillaankin rimaa hipovaksi.

Auton 4Control-nelipyöräohjaus on hyvin säädetty: nelipyöräohjauksen käytöksen kanssa ovat kompastelleet niin BMW kuin Audikin, mutta Renaultsportin näkemys tuntuu johdonmukaiselta. Oman luonteensa autolle tuo Race-ajotila, joka muokkaa nelipyöräohjauksen toimintaa huomattavasti aggressiivisemmaksi.

Käytöksestä kiitosta, mutta…

Megane RS:n peruskäytös on mukavan tasapainoista, eli hauskoille etuvedoille tyypilliseen tapaan auton saa nautinnolliseen sivuluisuun kaasua nostamalla. Valitettavasti yhteys autoon jää etäiseksi: ohjaustuntuma on heikko eikä takapuolituntumakaan välitä tietoja auton aikeista, joten sinänsä mainiosta käytöksestä on vaikea nauttia. Sateella autoa rasittaa Bridgestone S001 -renkaiden liukkaus ja äkkinäisyys – ehkä parempi rengasvalinta korjaisi tuntumaakin? Ylipäänsä auto kaipaisi kipeästi lisävarustelistalta löytyvää tasauspyörästön luistonrajoitinta, sillä ilman sitä vetoluistonesto joutuu rajoittamaan auton voimaa melkoisesti – tai sitten pyörien täytyy antaa sutia.

Toisaalta vastapuolena on auton varsin kohtuullinen mukavuus arkipäiväisessä käytössä.

RS-malliin kehitetty 1,8-litrainen turboahdettu rivinelonen hoitaa työnsä hyvin, joskin moottori osoittautuu melko janoiseksi. Jo kesärajoituksista nauttiva moottoritieajo uhkaa nostaa kulutusta kympin tasolle, mitä voi pitää varsin hurjana tehoreserveistä huolimatta.

Kuusivaihteinen manuaali ilahduttaa olemassaolollaan, joskin vaihteensiirron kankeus ja purevan tunnoton kytkin laskevat tunnelmaa. Arkiajo on vähän rasittavaa. Autoa tarjotaan myös 6-vaihteisella kaksoiskytkinlaatikolla.

Kipinä puuttuu

Kenties apuja voisi löytää lisävarustelistalta: 3300 eurolla saatavat Recaron istuimet ehkä korjaisivat ajoasentoa, ja 2100 euroa maksavan Cup-paketin alusta ja Torsen-luistonrajoitin tasauspyörästöön voisivat tuoda Meganeen kaivattua terää. Toki autosta tarjotaan myös 300-hevosvoimaista Trophy-versiota, jossa lukko on vakiovaruste.

Ilman näitä varusteita Renault Megane RS 280 on vain ihan hyvä auto. Paketista puuttuu takavuosien Renaultsporteista tuttu intohimo, joka korottaisi kokonaisuuden numeroitaan suuremmaksi.

Teksti ja kuvat: Lauri Ahtiainen