Koeajo: Toyota GR Supra MT – kiitos herra Toyoda!

Hybridejä, hybridejä, hybridejä… Toyotan strategia oli pitkään aika suorasukainen. Sitten konsernin ruoriin tarttui Akio Toyoda. Rattimies, jolla virtaa bensaa suonissa.

Herra Toyodan panos hauskojen autojen lisääntymiseen Toyotan mallistossa on ilmeinen. Gazoo Racing on markkinointityökalu, jonka tarkoituksena on luoda Toyotan ympärille taas enemmän intohimoa – siis ajaa samaa sitä asiaa kuin mitä vaikkapa M edustaa BMW-maailmassa. Ja tämä on todellakin näkynyt Toyotan mallivalikoimassa yhä enenevissä määrin.

Radalle tehty

Monteblancon moottorirata, se sama, jossa ajoimme tovi sitten Ferrari 296 GTB:llä. Nyt tosin ajetaan hieman eri tavalla, mutta pääsuora on sama. Vauhtia piisaa pääsuoran lopussa, vaikka tehot eivät olekaan samoissa lukemissa Fertsun kanssa.

Pieni iloittelu myös sallitaan, mikä näkyy etenkin tämän artikkelin avauskuvassa. Auto ei kulje kuvassa ehkä ihan ideaalilinjaa pitkin – jos tavoitteena on nopea ratakierros. Jos tavoitteena on sen sijaan pitää oikeasti hauskaa, radalla saavutetut tai menetetyt sadasosat eivät ole niin tärkeitä.

Ajoimme manuaali-Supraa itse asiassa vain radalla – ja vain muutaman kierroksen, joten kovin syvällistä analyysiä ei sen pohjalta voi kirjoittaa.

Kertauksen vuoksi

Toyota Supra on samaa sukua BMW Z4:n kanssa, ja toistaiseksi Supran on saanut vain automaattivaihteisena. GR-versio on mallistoperheen hauskin jäsen, se jonka ympärille muu suku aina kerääntyy kuuntelemaan sutjakoita tarinoita.

Jotain on kuitenkin puuttunut, kuten mekin jo automaattivaihteisen auton koeajon yhteydessä kirjoitimme. Nyt fanien varsin äänekkäät vaatimukset on vihdoin otettu huomioon, ja BMW:n valmistaman kolmilitraisen suoran kuutosen jatkoksi saa manuaalivaihteiston. Ja ei, laatikko ei ole sama kuin kaksilitraisessa ja nelisylinterisessä BMW Z4:ssä. Toyotan insinöörit halusivat säätää askin itse.

Perusosat haettiin ZF:ltä. Ja sitten säädettiin. Ja hienosäädettiin. Toyota käytti olemassa olevien osien parhaat osat kasatessaan vaihteiston uudestaan. Tämä vaati tietenkin myös uuden kytkimen. Toyota siis kehitti kokonaan uuden kytkimen autoon, jota ei tulla myymään valtavan suuria määriä, ja jota ei tulla käyttämään missään muussa Toyotan mallissa. Se puhuu jotain sitoumuksesta.

Säätöä muuallakin

Uutta on toki muuallakin. Alustaa on jäykennetty lisäämällä suurlujuusteräksen määrää. Myös jarruja on tehostettu. Ja ohjausta on säädetty; samoin luistonestoa. Tämä koskee itse asiassa kaikkia tulevia Supra-malleja, ei pelkästään manuaaleja.

Lisäksi etu- ja taka-akselin ohjaustangon holkkien kumiosia on jäykistetty, iskunvaimentimia on viritetty uudelleen ja käyttöön otettu uusi ajoasetus Hairpin+. Tämän ansiosta pyörät pyörivät vapaammin kiihdytyksen aikana, kun anturit havaitsevat yli viiden prosentin kaltevuuden.

Tämän pitäisi johtaa entistä ajoystävällisempään käyttäytymiseen mäkisimmillä tieosuuksilla. Sehän on jo yksistään hyvä syy lähteä vaikkapa Keski-Euroopan kierrokselle ja alppiteille.

Hauska yksityiskohta on se, että manuaaliversion tunnistaa myös ulospäin. Perässä oleva auton mallinimi on kirjailtu käsityöläisversiossa punaisella.

Toyota näyttää kepin paikan

Myös ohjaamo on kokenut pieniä muutoksia. Keskikonsoli on jouduttu järjestelemään uudelleen; painikkeita ja I-Drive-kytkintä on siirretty, jotta vaihdekepille on saatu riittävästi liikkumavaraa.

Myös varsinaisen vaihdekepin valintaan uhrattiin paljon energiaa. Valinta osui lopulta kaikista raskaimpaan eli 200-grammaiseen vaihtoehtoon. Olemme sitä mieltä, että valinta on onnistunut. Loppujen lopuksi manuaalissa hauskuus tulee siitä, että vaihteita isketään silmään niin haluttaessa varsin tarmokkaasti.

Supran manuaaliaski toimii juuri sopivan napakasti, ja liikeradat ovat nekin mukavan lyhyitä. Ei vaihteisto vielä Porschen manuaalien tasolla ole, mutta ajamisen hauskuuselementti korostuu sen myötä riittävästi. Ja kakkonen on luonnollisesti se paras vaihde kurvitteluun. Ja vaikka aski on manuaalinen, siinä on myös älyä – saman tapaan kuin GR Yarisin askissa.

Hupaisinta tässä kaikessa on tietysti se, että kolmilitraisessa Suprassa vaihteita ei edes tarvitsisi vaihtaa kovin usein. BMW:n B58-moottori on niin elastinen ja vahvasti vääntävä. Mutta… vaihteiston vatkaamisessa on vain oikeasti oma ilonsa. Sitä huomaa haluavansa aina vain vaihtaa uudestaan: ennen mutkaa, mutkan jälkeen, joskus jopa mutkassa – vain koska se on mahdollista. Ratilla sijaitsevien vaihdelapojen vetely ei yksinkertaisesti aiheuta samanlaista mielihyvää.

Yhä hieman neuroottinen

Supran käytöksessä äärirajoilla on havaittavissa yhä sitä samaa neuroottisuutta kuin ennenkin, vaikka myös tähän on puututtu manuaaliversion ominaisuuksia säädettäessä. Lyhyehkö akseliväli ja riittävästi tehoa takapyörille on silti yhä haastava yhdistelmä.

Se on kuitenkin nopeasti selvää, että manuaalivaihteiston ansiosta Supra on nyt sellainen hauskanpitolaite kuin mitä fanit ovat siltä toivoneet.
Suomeen Supraa ei valitettavasti sen CO2-arvojen vuoksi tuoda. Mutta toivottavasti Suomeen saadaan ainakin yksi manuaalivaihteinen Supra lähitulevaisuudessa, Kalle Rovanperä kun on innostunut rallin ohella myös driftingistä.

Teksti ja kuvat: Vesa Eskola