19.10.2024

Maistiainen: Renault 5 – kun chic kohtasi elektronit

Kuva Aake Kinnunen
Renault 5

Vuoden odotetuimpiin autouutuuksiin kuuluva Renault 5 haluaa aloitta vallankumouksen niin valmistajansa riveissä kuin sähköautomarkkinoilla.

Renault ei ollut suinkaan ainut autovalmistaja, joka esitteli muutama vuosi sitten suuren suunnitelmansa tulevaisuuden valloittamiseksi. Renaulutioniksi nimetty suunnitelma alkaa kuitenkin näkyä muutamia kilpailijoita voimakkaammin. Ensimmäinen todellinen näyte uudesta ajasta on Renault 5, joka nojaa häpeilemättä kaimansa nauttimaan suosioon. Pieni pystyperä on samalla juuri sitä, mitä sähköautomarkkinat tarvitsevat.

Renault 5

Tehdas on rakentanut suoranaista ennakkokuumetta autoa kohtaan ja nyt Renault 5 on vihdoin ajettavissa. Ranskassa ensimmäisiä autoja luovutetaan jo asiakkaille. Suomessa Vitosen hinnoista ja varusteista kuullaan marraskuussa, mutta hyminä on lupaavaa. Ajopuuhiin Suomessa päästään kevään korvilla.

Alle nelimetrinen Renault 5 ei ole mikään älytön tilaihme, sillä takapenkkien jalkatila on lähes kokonaan kiinni etupenkkien säädöistä. Hiukan enemmän takaistuimia tarvitsevan kannattaa tähyillä Pariisin autonäyttelyssä esitellyn Renault 4:n suuntaan, sillä autot on rakennettu samoista peruspalikoista, nelosen ollessa juuri sen verran tilavampi. Vitonen pitää kuitenkin puoliaan tavaratilan suhteen.

Renault 5

Renault 5 on todennäköisesti tämän vuoden autotapaus, vaikka sen suurin vaikutus meillä on vasta ensi vuonna. Ranskassa ei ainakaan voi liikkua mihinkään ilman, että joku saapuu ällistelemään autoa. Voisiko sähköautomarkkinoiden piristyminen lähteä pienistä autoista? Palaamme tähän ja paljon muuhun ihan tuota pikaa.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat