31.5.2017 Ajoneuvot Maistiainen: Volvo XC60 – tältä tuntuu suosikkimaasturin uusi sukupolvi Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Ai miltä? No hyvältä, ainakin espanjalaisilla sileillä teillä. Eipä ihme, sillä Volvo XC60 uudistettiin läpikotaisin, mutta tutuilla palikoilla. Göteborgin katumaastureista se vähemmän suuri, Volvo XC60, on hämmästyttänyt suosiollaan vuodesta toiseen: auto ollut maailmalla myydyin merkkinsä edustaja, ja Suomessakin yksi SUV-luokan kestohiteistä. XC60 on kestänyt muutenkin hyvin aikaa, vaikka väistyvä ensimmäisen polven malli ehti tänä vuonna jo kunnioitettavaan yhdeksän vuoden ikään. Yleensä sekä suosio että ominaisuudet kilpailijoihin nähden hiipuvat iän myötä, mutta eivät siis tässä tapauksessa. Pian Suomeen saapuvalla täysin uudella XC60:lla, jonka koeajoimme nyt Barcelonassa, on siis edessään kovat paineet. Kun muistetaan Volvon viimeaikaiset saavutukset uusien mallien kehitystyössä, on kuitenkin syytä odottaa hallittua lopputulosta. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Yritystä yksityiskohdilla Kuten muut parin vuoden aikana esitellyt isot Volvot, myös XC60 on laitettu viimeistä piirtoa myöten uusiksi. Siis edeltäjäänsä verrattuna; perusrakennehan on sama kuin tuoreimmissa malleissa eli S90:ssä, V90:ssä sekä XC90:ssä. Ensivilkaisulla XC60 myös näyttää aivan samalta kuin isoveljensä XC90, mutta vähän ajan päästä erojakin erottuu. Muotoilun mittasuhteet ja detaljit ovat aavistuksen kiinnostavampia – niillä kuopus pyrkii nousemaan perheen nokkimisjärjestyksessä esiin. XC60:n suhteessa pidempi keula, kyljen syvempi uurre, lyhyempi takaylitys sekä rekisterikilpeä kohti taittuvat takavalot muodostavat sopusuhtaisen sporttisen kokonaisuuden, mitä ensiesittelyssä alle laitetut tuhdit vannekoot tanakoittivat. Tuntuu tutulta Sisäilme noudattelee pilkuntarkasti Volvon nykytyyliä. Erottavana piirteenä XC90:een voi nähdä lähinnä erimuotoiset kojelaudan tuuletussuuttimet. Erinomaisten istuinten, kauniiden komponenttien ja suuren kosketusnäytön paketti on nuorekas ja viihtyisä. Myös takatilat ovat suorastaan ruhtinaalliset. 190-senttisen kuljettajan taakse mahtuu toinen samanmittainen, ja polvitilaa jää vielä ylikin. Tavaratilassa on hyödynnetty Volvon farmariosaaminen tasaisine laajennuksineen ja fiksuine yksityiskohtineen. Ensikoeajon perusteella myös ajaminen sujuu odotetulla, vaivattomalla ja eleettömällä tavalla. Koeajoautoissa oli lisävarusteinen neljän pyörän ilmajousitus, joka tuntui muuten huippumukavalta, mutta pienemmät epätasaisuudet välittyivät. Suomessa tavataan… Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Vaaran väistöä Emme onneksi kokeilleet XC60:ssa lanseerattavaa uutta turvallisuusvarustetta, joka auttaa kuljettajaa väistämään edessä olevan esteen jarruttamalla toisen puolen pyöriä ja antamalla ohjausapua. Systeemi toimii nopeusalueella 50–100 km/h. Toinen uusi järjestelmä ohjaa vastaantulijoiden kaistalta takaisin oikealle puolelle, jos XC60 on ylittänyt tien keskiviivan, vastaan on tulossa auto eikä kuljettaja reagoi. Tämä on läsnä nopeuksissa 60–140 km/h, ja lisätään myös ensi mallivuoden 90-sarjan autoihin. Lisäksi ohjausapu kattaa nyt myös kuolleessa kulmassa olevan ajoneuvon väistön. Siitä saimme omakohtaistakin kokemusta, kun järjestelmä tarttui rattiin sen mielestä liian tiukan kaistanvaihdon lomassa. Fiksuja ja tervetulleita juttuja. Koneiden kierrätystä Kaksilitraiset ja nelisylinteriset moottorit ovat niin ikään muussa Volvo-mallistossa nähtyjä. Dieseleitä on kahta sorttia (D4/190 hv ja D5/235 hv), bensiinikoneita niin ikään kaksi (T5/254 hv ja T6/320 hv), ja päälle tulee vielä ladattava bensahybridi (T8/407 hv). XC60 vetää aina neljällä pyörällä, ja vaihteistona on kahdeksanportainen automaatti lukuun ottamatta vähempitehoista dieseliä, johon voi valita myös kuusivaihteisen manuaalilaatikon. Edellä mainittu ilmajousitus on vakiona T8-hybridimallissa. Myöhemmin kauppoihin saapuu vielä moottoritäydennyksiä, mutta niiden yksityiskohdista tai aikatauluista ei vielä kerrottu. Sama pätee mahdolliseen etuvetoversioon. Uuden XC60:n ennakkomyynti on jo alkanut; asiakkaille autoja aletaan toimittaa loppukesästä. Edullisin malli on XC60 D4, Business-perushinnaltaan 54 995 euroa. Teksti: Jussi Saarinen Kuvat: Volvo Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 15.4.2026 Sähköautot 925 kilometriä latauksella ja lämmitetty turvavyö – uudistuva Mercedes-Benz EQS palaa sähkökunkuksi 14.4.2026 Laivat Tallink ulosvuokraa Superfast IX:n vain vuoden Itämeren-komennuksen jälkeen, koska se ei ole täysin sopiva Paldiski-Kapellskär-reitille 16.4.2026 Päivän kuva Oletko koskaan ajatellut, millaista on ajaa kuorma-auton perään? 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 13.4.2026 Päivän kuva Tunnistatko kuvan perhefarmarin? 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 9.4.2026 Käyttötesti 300 kilometriä alle neljän litran – Toyota C-HR PHEV 15.4.2026 Sähköautot 925 kilometriä latauksella ja lämmitetty turvavyö – uudistuva Mercedes-Benz EQS palaa sähkökunkuksi 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta 23.3.2026 Lentokoneet Tästä Air Balticin yksilöstä tuli juuri ensimmäinen tuhoutuneeksi kirjattu Airbus A220 - tapahtui onneksi kivuttomimmalla mahdollisella tavalla 20.3.2026 Uutinen Autoalan veropetosvyyhti: alan vaikutusvaltainen henkilö epäiltynä – käräjäoikeus määräsi yli 15 miljoonan euron vakuustakavarikon 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 25.3.2026 Viikon arkistopoiminto Nelimoottorinen Iljushin kotiutti suomalaisryhmän Osakan exposta, koska Neuvostoliitto ei antanut Finnairin lentää Siperian yli Japaniin