30.5.2016 Liikenne Ex-työntekijä: autokauppaketju Kamux maksanut osan palkoista polttoaineena Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kamux-autokauppaketju on peruuttanut osakeantinsa ja listautumissuunnitelmansa entisen työntekijän käräytettyä yhtiön maksamattomista ennakonpidätyksistä ja sosiaalimaksuista. Käytettyihin autoihin erikoistunut myymäläketju Kamux on ilmoittanut peruuttavansa yhtiön aikoman osakeannin ja pörssilistautumisen, kertoi Kauppalehti maanantaiaamuna. Syyksi yhtiö ilmoittaa entisen työntekijän ilmoituksen siitä, että yhtiössä on maksettu osa palkoista polttoaineena, jolloin niistä ei ole maksettu ennakonpidätyksiä tai sosiaalimaksuja. Konsulttiselvityksen mukaan kyse on noin 60 000 euron maksuista. – Tämä on täysin ei-hyväksyttävää toimintaa. Siitä syystä päätettiin listautuminen peruuttaa, koska nähtiin että Kamux on uudistanut autokauppaa sillä tavalla, että autokaupan tekeminen on normaalia ja luotettavaa ja kaikin puolin läpinäkyvää toimintaa. Nähtiin, että ei ole mahdollista jatkaa antia ennen kuin asiat selvitetään täsmällisesti ja korjataan ja uudistetaan sisäisiä prosesseja, kommentoi hallituksen puheenjohtaja Matti Virtanen. Yhtiön selvityksen mukaan käytäntöä on tavattu vaihtelevasti ketjun eri myymälöissä vuodesta 2010 alkaen. Kauppalehden analyytikko Ari Rajala ilmaisee kuitenkin kommentissaan epäilyksensä Kamuxin perusteluille. Yhtiö on tähän mennessä kirjannut listautumiseen liittyviin menoihin yli 900 000 euroa ja listautumisen kokonaiskustannuksiksi arvioitiin listalleottoesitteessä 2,7 miljoonaa euroa. – Olisiko tämä kaikki tosiaan heitetty "romux" ja saatu samalla ikävä naarmu yhtiön kylkeen vain 60 000 euron tähden? analyytikko sivaltaa. Rajala arvioikin, että taustalla voikin olla osakkeen heikko kysyntä sille annettujen arvostuslukujen valossa. Jo hintahaarukan alarajalla ollut 6,80 euroa olisi edellyttänyt yhtiön liikevaihdon ja tuloksen voimakasta kasvua tulevina vuosina, heikentäen osakkeen houkuttelevuutta. Lähde: Kauppalehti Kuvituskuva: Marko Mäkinen Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 1.7.2026 Uutinen Kansa on äänestänyt: tässä on käytöstä poistuvan OnniBusin uusi käyttötarkoitus 30.6.2026 Uutinen Uusi risti viisi – BMW X5 luottaa jättiakkuun, polttomoottoreihin ja ruksivaloihin 30.6.2026 Sähköautot Porsche Taycan siirtyy vuoteen 2027 – lisää tunnetta nappia painamalla 29.6.2026 Sähköautot Maailman suurin sähköautotesti on jälleen ajettu – BMW ja Xpeng voitokkaina 29.6.2026 Liikenne Tällainen on Hailuodon huima ja uusi siltayhteys – peräti 8,4 kilometriä yli meren 25.6.2026 Autoilu Traficom suuren päätöksen edessä – Teslat saattavat ajaa Suomessa pian itsenäisesti 25.6.2026 Sähköautot Lataatko autoasi milloin huvittaa? – kohta siihen voi tulla muutos 24.6.2026 Uutinen Leapmotor loikkaa Suomeen odotetusti hintakärjellä – tavoitteena tuhansien eurojen ero kilpailijoihin 22.6.2026 Esittely Uudistuva Renault Megane kätkee paremman akun muotoilulla Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 1.7.2026 Kuluttajat Audi hajosi – korjauslasku paisui lähes auton arvon suuruiseksi, kuluttaja ja merkkikorjaamo riitautuivat kustannuksista 30.6.2026 Uutinen Uusi risti viisi – BMW X5 luottaa jättiakkuun, polttomoottoreihin ja ruksivaloihin 29.6.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: KYR-12 -kilpinen, Poliisin poika -elokuvan mallinen Škoda 120 L 30.6.2026 Koeajo Koeajossa vaikuttavan paluun tekevä perusauto – tätä on jo odoteltukin 29.6.2026 Sähköautot Maailman suurin sähköautotesti on jälleen ajettu – BMW ja Xpeng voitokkaina 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 26.6.2026 Matkailu Länkipohjassa sijaitsee suuri muistomerkki, joka on asetettu hyvinkin erikoiseen paikkaan 29.6.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: KYR-12 -kilpinen, Poliisin poika -elokuvan mallinen Škoda 120 L 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 15.6.2026 Laivat Tämä "töpseli" syöttää Silja Linen aluksille satamassa 11 kilovolttia ja noin kolmea megawattia - riittää juuri pitämään valot ja ilmastoinnin päällä