30.5.2016 Liikenne Ex-työntekijä: autokauppaketju Kamux maksanut osan palkoista polttoaineena Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kamux-autokauppaketju on peruuttanut osakeantinsa ja listautumissuunnitelmansa entisen työntekijän käräytettyä yhtiön maksamattomista ennakonpidätyksistä ja sosiaalimaksuista. Käytettyihin autoihin erikoistunut myymäläketju Kamux on ilmoittanut peruuttavansa yhtiön aikoman osakeannin ja pörssilistautumisen, kertoi Kauppalehti maanantaiaamuna. Syyksi yhtiö ilmoittaa entisen työntekijän ilmoituksen siitä, että yhtiössä on maksettu osa palkoista polttoaineena, jolloin niistä ei ole maksettu ennakonpidätyksiä tai sosiaalimaksuja. Konsulttiselvityksen mukaan kyse on noin 60 000 euron maksuista.– Tämä on täysin ei-hyväksyttävää toimintaa. Siitä syystä päätettiin listautuminen peruuttaa, koska nähtiin että Kamux on uudistanut autokauppaa sillä tavalla, että autokaupan tekeminen on normaalia ja luotettavaa ja kaikin puolin läpinäkyvää toimintaa. Nähtiin, että ei ole mahdollista jatkaa antia ennen kuin asiat selvitetään täsmällisesti ja korjataan ja uudistetaan sisäisiä prosesseja, kommentoi hallituksen puheenjohtaja Matti Virtanen.Yhtiön selvityksen mukaan käytäntöä on tavattu vaihtelevasti ketjun eri myymälöissä vuodesta 2010 alkaen.Kauppalehden analyytikko Ari Rajala ilmaisee kuitenkin kommentissaan epäilyksensä Kamuxin perusteluille. Yhtiö on tähän mennessä kirjannut listautumiseen liittyviin menoihin yli 900 000 euroa ja listautumisen kokonaiskustannuksiksi arvioitiin listalleottoesitteessä 2,7 miljoonaa euroa. – Olisiko tämä kaikki tosiaan heitetty "romux" ja saatu samalla ikävä naarmu yhtiön kylkeen vain 60 000 euron tähden? analyytikko sivaltaa.Rajala arvioikin, että taustalla voikin olla osakkeen heikko kysyntä sille annettujen arvostuslukujen valossa. Jo hintahaarukan alarajalla ollut 6,80 euroa olisi edellyttänyt yhtiön liikevaihdon ja tuloksen voimakasta kasvua tulevina vuosina, heikentäen osakkeen houkuttelevuutta.Lähde: Kauppalehti Kuvituskuva: Marko MäkinenMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 8.7.2025 Autonhoito Yksi yllättävä kohta naarmuuntuu helposti sähköautossa – auton maalipinnan suojaaminen suojakalvolla yleistyy koko ajan enemmän 8.7.2025 Uutinen Maailman vanhin Rolls-Royce-kerho visiitillä Suomessa: ”Kerho on perustettu ajamista varten” 7.7.2025 Autoilun hinta Tässä on polttoaineiden hinta Virossa – yksi asia saa suomalaiset hätkähtämään 6.7.2025 Uutinen Pikkuautot pulassa Euroopassa kiristyvien säädösten kanssa – avuksi Japani-tyyliset kääpiöautot? 4.7.2025 Uutinen Kamuxin vastine Moottori-lehden 3.7.2025 julkaisemaan verkkojuttuun 4.7.2025 Liikenne Päivän kuva: Konginkankaan bussiturma sai viimein kunnon muistomerkin 3.7.2025 Uutinen RAM-autojen virallinen maahantuoja: ”Kamuxin väite autojen valmistusmaasta on väärä” 2.7.2025 Liikenne Autoliitto testasi: näin sähköauto reagoi, jos se joutuu veden varaan 1.7.2025 Uutinen Volkswagen sähköautojen rekisteröinneissä ykkönen Suomessa – syynä ainakin laaja mallisto Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 7.7.2025 Autoilun hinta Tässä on polttoaineiden hinta Virossa – yksi asia saa suomalaiset hätkähtämään 8.7.2025 Sähköautot Jättisakot uhkaavat Teslaa 8.7.2025 Autonhoito Yksi yllättävä kohta naarmuuntuu helposti sähköautossa – auton maalipinnan suojaaminen suojakalvolla yleistyy koko ajan enemmän 8.7.2025 Autoilun hinta Päivän kuva: tämän verran polttoaineet maksoivat Latvian Ainažissa – ennen mysteerialennusta 7.7.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: kuljetuskoneyhteensopiva Mercedes-Benz Unimog -matkailuauto tekee jopa useimmat sveitsiläiset karavaanarit kateelliseksi 3.7.2025 Uutinen RAM-autojen virallinen maahantuoja: ”Kamuxin väite autojen valmistusmaasta on väärä” 3.7.2025 Sähköautot "10 vuotta liian aikaisin" – Mercedes myöntää EQS-mallin virheen 7.7.2025 Autoilun hinta Tässä on polttoaineiden hinta Virossa – yksi asia saa suomalaiset hätkähtämään 2.7.2025 Liikenne Autoliitto testasi: näin sähköauto reagoi, jos se joutuu veden varaan 2.7.2025 Se kerta kun Se kerta kun: BMW loi 6,7-litraisen V16:n, muttei tuonut sitä tuotantoon, peläten aloittavansa kilpavarustelun kierteen 21.6.2025 Ajoneuvot Auto per 10 sekuntia – maailman suurin autotehdas pyörii lähes tauotta 21.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Huomaatko mikä tässä kuvassa on pielessä? 3.7.2025 Uutinen RAM-autojen virallinen maahantuoja: ”Kamuxin väite autojen valmistusmaasta on väärä” 23.6.2025 Uutinen Moottori paljastaa: Suomessa on rekisteröity jenkkiautoja väärillä papereilla – kaksi avolava-autoa myynnissä Kamuxilla 3.7.2025 Sähköautot "10 vuotta liian aikaisin" – Mercedes myöntää EQS-mallin virheen