7.6.2020

Katso osuuko tien asvaltointi omille kulmille – listasimme väylähankkeet

Elvytyspaketista tulee lisärahaa kehnokuntoisten teiden kunnostukseen ja päällystykseen – korjauskohteita on eri puolilla Suomea.

Hallitus esittää vuoden 2020 neljännessä lisätalousarviossa lisärahaa myös teiden kunnossapitoon. Tiestön kunnostaminen on mittava urakka, sillä tiestön korjausvelan suuruus on yli 1,4 miljardia euroa.

Korjausvelka tarkoittaa autoilijan näkökulmasta erikoisen leudon ja vähälumisen talven jäljiltä rapautuneita tienpintoja, kuoppia, painumia ja murenemisia – ja kenties matkaa-aikojen pidentymistä vaihtoehtoisille reiteille suuntaamisen vuoksi.

Väyläviraston tieliikennejohtaja Pekka Rajala kertoo, että maanteiden sekä kävely- ja pyöräteiden päällysteitä uusitaan tänä vuonna yhteensä noin 4 300 kilometrin matkalla, josta aivan valtaosa on maantiekilometrejä.

Korjausvelka tarkoittaa myös siltoja, joiden kantokyky on heikentynyt.

Suomessa on noin 50 750 kilometriä päällystettyjä maanteitä, joilla on noin 15 160 siltaa. Niistä noin viisi prosenttia on huonokuntoisia. 180 huonokuntoisella sillalla on painorajoitus, joka tarkoitta esimerkiksi sitä, että raskas kumijalkaliikenne joutuu suunnittelemaan ja käyttämään vaihtoehtoisia reittejä. Väylävirastosta kerrotaan, että 1+1-kaistaisen maantien uudelleen päällystäminen maksaa tyypillisesti noin 40 000 euroa kilometriltä.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Ajankohtaisia väylähankkeita

  • Vt 12 / mt 65 Vaitinaron liittymän lisäkaista, Tampere: 1,5 milj. euron valtuus ja 0,1 milj. euron määräraha vuodelle 2020
  • Maantie 2986 parantaminen välillä Punkalaidun-Vesilahti: 2,5 milj. euron valtuus ja määräraha
  • Vaihteiden vaihtoja ratapihoilla/liikennepaikoilla: 6 milj. euron valtuus ja 3 milj. euron määräraha vuodelle 2020
  • Päärataverkon tehostetut ylläpitotoimenpiteet: 7 milj. euron valtuus ja 3 milj. euron määräraha vuodelle 2020
  • Heinävaara-Ilomantsi-radan täsmäkorjaukset: 15 milj. euron valtuus ja 1 milj. euron määräraha vuodelle 2020
  • Loviisa-Lahti-rautatien tehostettu kunnossapitotyö: 3 milj. euron määräraha vuodelle 2020
  • Vt 15 Kotkan sisääntulo, Paimenportin eritasoliittymä: 15,0 milj. euron valtuus ja 0,5 milj. euron määräraha vuodelle 2020
  • Vt 8 Turku-Pori -parantaminen Eurajoen kohdalla: 27,1 milj. euron valtuus ja 0,7 milj. euron määräraha vuodelle 2020
  • Valtatien 4 Oulu-Kemi liittymien parantaminen Simossa: 20 milj. euron valtuus ja 4,0 milj. euron määräraha vuodelle 2020
  • E18 Kt 50 Kehä III parantaminen, 3. vaihe, Askiston kohta ja Vantaankoski Pakkala lisäkaistat: 30,0 milj. euron valtuus ja 3,0 milj. euron määrärahat vuodelle 2020
  • Vt 4 parantaminen välillä Hartola-Oravakivensalmi: 26 milj. euron valtuus ja vuodelle 2020 1,0 milj. euron määräraha
  • Kt 68 parantaminen rakentamalla uusi Kolpin ylikulkusilta V-1879, Pedersöre: 5 milj. euron valtuus ja 0,1 milj. euron määräraha vuodelle 2020
  • Kuopion ratapihan parantaminen, 1. vaihe ja Kuopion asetinlaitteen uusiminen: 30 milj. euron valtuus ja vuodelle 2020 0,5 milj. euron määräraha
  • Saimaan kanavan vedenpinnan nosto: 5 milj. euron valtuus ja 0,1 milj. euron määräraha vuodelle 2020
  • Vt 25 Lepin liittymän alikulku mt 111liittymän kohdalla, Karjaa: 3 milj. euron valtuus ja 1 milj. euron määräraha vuodelle 2020
  • Kt 68 Edsevö eritasoliittymän parantaminen: 8,2 milj. euron valtuus ja 2,5 milj. euron määräraha vuodelle 2020
  • Vt 23 toteuttamattomat hankkeet: 10,5 milj. euron valtuus ja 6,5 milj. euron määräraha vuodelle 2020
  • Helsinki–Tampere rataosan peruskorjauksen aloittaminen: 8 milj. euron valtuus ja 0,2 milj. euron määräraha vuodelle 2020
  • Ohituskaistojen suunnittelu VT 8 – Vaasa-Kokkola: 1,0 milj. euron määräraha vuodelle 2020
  • GigaVaasa - akkuteollisuusalueen liikenneyhteydet: 0,5 milj. euron määräraha vuodelle 2020
  • Kaarinan kiertotie Paraistenväylällä – suunnittelu: 0,5 milj. euron määräraha vuodelle 2020

Teksti: Marko Jokela Kuva: Moottorin arkisto Lähteet: Liikenne- ja viestintäministeriö, Väylävirasto

Luetuimmat