24.4.2020

Lentämisen turvallisuus kohentui vuonna 2019 – 737 Max näkyy tilastoissa

Lentämisen turvallisuus 2019

Kaupallisessa lentoliikenteessä menehtyi viime vuonna 240 ihmistä – tuhoisimpia olivat Boeingin 737 MAX -koneille sattuneet turmat.

Lentoturvallisuus oli viime vuonna kokonaisuutena hyvällä tasolla valtavaan lentomäärään verrattuna. Kansainvälisen ilmakuljetusliitto IATA:n tilastojen mukaan vuonna 2019 kaupallisessa lentoliikenteessä tapahtui kahdeksan kuolonuhreja vaatinutta lento-onnettomuutta, joissa menehtyi 240 ihmistä.

Vuoden 2019 pahin turma sattui maaliskuun 10. päivänä, jolloin Ethiopian Airlines -yhtiön Boeing 737 MAX putosi alkunousussa ja 157 ihmistä menehtyi.

Näissä MAX-turmissa kuoli 65 prosenttia koko vuoden lentoturmissa menehtyneistä.

Boeingin matkustajakoneille sattuneiden kahden onnettomuuden samankaltaisuudesta johtuen MAX -matkustajakoneet asetettiin maailmanlaajuiseen lentokieltoon pian toisen onnettomuuden jälkeen 13.3.2019.

Boeing 737 MAX -koneiden lentokielto on jatkunut jo toista vuotta eikä kukaan vielä tiedä, koska kohukoneet palaavat uudelleen tyyppihyväksyttynä kaupalliseen liikenteeseen.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Yksi turvallisimmista lentovuosista

Vuonna 2019 kaikkien onnettomuuksien sekä kuolonuhreja vaatineiden turmien määrä väheni edellisvuoteen ja viiden vuoden keskiarvoon verrattuna. Lento-onnettomuuksia tapahtui kaikkiaan 53, kuolemaan johtaneita onnettomuuksia tapahtui kahdeksan, joista kuusi matkustajakoneille.
Riski joutua kuolemaan johtaneeseen onnettomuuteen lähes puolittui verrattuna vuoteen 2018 tai viiden viimeisen vuoden keskiarvoon verrattuna.

IATA:n tilastoissa on mukana kaupallinen lentoliikenne eli matkustajaliikenne ja rahtiliikenne, aikataulunmukainen liikenne sekä charter-liikenne. Sen sijaan liikelennot, koulutus-, huolto- ja testilennot eivät ole mukana tässä tilastossa.

Tilastollisesti epätodennäköistä

Vuonna 2019 kuolettavaan turmaan joutumisen riski oli 0,09 miljoonaa lentoa kohti. IATA:n laskelmien mukaan tilastollisesti henkilö voi lentää joka päivä 535 vuotta ennen kuin joutuu sellaiseen onnettomuuteen, jossa vähintään yksi matkustaja kuolee.

Vuonna 2019 kuolemaan johtaneiden onnettomuuksien määrä (8) oli lähellä viiden viimeisen vuoden keskiarvoa (8,2), mutta turmissa menehtyneiden määrä väheni merkittävästi: 240 kuollutta vuonna 2019 ja 523 kuollutta vuonna 2018.

Lentokoneen hallinnan menettäminen ilmassa oli tärkein onnettomuuden syy tuhoisimmissa lentoturmissa. Vuonna 2019 80 prosenttia menehtyneistä kuoli tämänkaltaisissa turmissa.

Suihkukoneet ovat edelleen potkuriturbiinikoneita turvallisempia.

Vuonna 2019 tuhoutui yksi suihkukone 6,6 miljoonaa lentoa kohti (kerroin 0,15 miljoonaa lentoa kohti) ja yksi potkuriturbiinikone 1,45 miljoonaa lentoa kohti (kerroin 0,69 miljoonaa lentoa kohti).

Kahdenlaisia turmalukuja

Toinen selvitys vuoden 2019 lento-onnettomuuksista perustuu Aviation Safety Networkin tilastointiin. Tässä tilastossa lentokoneiden kokoluokitus poikkeaa IATA:n raportista, minkä vuoksi onnettomuusluvuissa on eroja.

Aviation Safety Network -raportissa on mukana myös kevyempiä (alle 5 700 kg) potkuriturbiinikoneita, esimerkiksi yksimoottoriset Cessna Caravan ja Grand Caravan –potkuriturbiinikoneet, minkä vuoksi tämän raportin onnettomuusluvut ovat IATA:n raporttia suurempia.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mikä on IATA?

Kansainväliseen ilmakuljetusliittoon IATA:an (International Air Transport Association) kuuluu 300 lentoyhtiötä, mitkä edustavat 82 prosenttia kaupallisesta ilmaliikenteestä. IATA:n jäsenistön laatukontrollina toimii koulutuksen ja muun toiminnan ohella ennen kaikkea vaativa IOSA-auditointi. IATA:n jäsenyhtiöiden lisäksi 139 muuta lentoyhtiötä on teettänyt IOSA-auditoinnin. Kaikkiaan IOSA-auditoituja lentoyhtiöitä on 439.

Kun otetaan huomioon kaikki onnettomuudet (53 turmaa vuonna 2019), IOSA-auditoiduille lentoyhtiöille on tapahtunut onnettomuuksia huomattavasti harvemmin ei-IOSA-auditoiduilla yhtiöille: IOSA 0,92, ei – IOSA 1,63 onnettomuutta miljoonaa lentoa kohti vuonna 2019.

Mikä on IOSA?

IOSAn (IATA Operational Safety Audit) perusteellinen auditointi käsittää yli 1 000 kohtaa. IATA:n ulkopuolisille yhtiöille IOSA-auditointi on vapaaehtoinen. Jos lentoyhtiöllä ei ole auditoinnin tulosta, tarkoittaa se, että auditointia ei joko ole hyväksytty tai auditointia ei ole tehty lainkaan.

Lentoyhtiöiden IOSA-auditoinneista löytyy IATA:n sivuston lisäksi tietoa esimerkiksi www.airlineratings.com -verkkosivustolta.

Teksti: Timo Turkula Kuvat: Moottorin arkisto Lähteet:
 IATA, IATA Airline Safety Report 2019 (tiivistelmä), Airline Safety Report 2019 (koko raportti) 

Luetuimmat