24.4.2020 Liikenne Lentämisen turvallisuus kohentui vuonna 2019 – 737 Max näkyy tilastoissa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kaupallisessa lentoliikenteessä menehtyi viime vuonna 240 ihmistä – tuhoisimpia olivat Boeingin 737 MAX -koneille sattuneet turmat. Lentoturvallisuus oli viime vuonna kokonaisuutena hyvällä tasolla valtavaan lentomäärään verrattuna. Kansainvälisen ilmakuljetusliitto IATA:n tilastojen mukaan vuonna 2019 kaupallisessa lentoliikenteessä tapahtui kahdeksan kuolonuhreja vaatinutta lento-onnettomuutta, joissa menehtyi 240 ihmistä. Vuoden 2019 pahin turma sattui maaliskuun 10. päivänä, jolloin Ethiopian Airlines -yhtiön Boeing 737 MAX putosi alkunousussa ja 157 ihmistä menehtyi. Näissä MAX-turmissa kuoli 65 prosenttia koko vuoden lentoturmissa menehtyneistä. Boeingin matkustajakoneille sattuneiden kahden onnettomuuden samankaltaisuudesta johtuen MAX -matkustajakoneet asetettiin maailmanlaajuiseen lentokieltoon pian toisen onnettomuuden jälkeen 13.3.2019. Boeing 737 MAX -koneiden lentokielto on jatkunut jo toista vuotta eikä kukaan vielä tiedä, koska kohukoneet palaavat uudelleen tyyppihyväksyttynä kaupalliseen liikenteeseen. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Yksi turvallisimmista lentovuosista Vuonna 2019 kaikkien onnettomuuksien sekä kuolonuhreja vaatineiden turmien määrä väheni edellisvuoteen ja viiden vuoden keskiarvoon verrattuna. Lento-onnettomuuksia tapahtui kaikkiaan 53, kuolemaan johtaneita onnettomuuksia tapahtui kahdeksan, joista kuusi matkustajakoneille. Riski joutua kuolemaan johtaneeseen onnettomuuteen lähes puolittui verrattuna vuoteen 2018 tai viiden viimeisen vuoden keskiarvoon verrattuna. IATA:n tilastoissa on mukana kaupallinen lentoliikenne eli matkustajaliikenne ja rahtiliikenne, aikataulunmukainen liikenne sekä charter-liikenne. Sen sijaan liikelennot, koulutus-, huolto- ja testilennot eivät ole mukana tässä tilastossa. Tilastollisesti epätodennäköistä Vuonna 2019 kuolettavaan turmaan joutumisen riski oli 0,09 miljoonaa lentoa kohti. IATA:n laskelmien mukaan tilastollisesti henkilö voi lentää joka päivä 535 vuotta ennen kuin joutuu sellaiseen onnettomuuteen, jossa vähintään yksi matkustaja kuolee. Vuonna 2019 kuolemaan johtaneiden onnettomuuksien määrä (8) oli lähellä viiden viimeisen vuoden keskiarvoa (8,2), mutta turmissa menehtyneiden määrä väheni merkittävästi: 240 kuollutta vuonna 2019 ja 523 kuollutta vuonna 2018. Lentokoneen hallinnan menettäminen ilmassa oli tärkein onnettomuuden syy tuhoisimmissa lentoturmissa. Vuonna 2019 80 prosenttia menehtyneistä kuoli tämänkaltaisissa turmissa. Suihkukoneet ovat edelleen potkuriturbiinikoneita turvallisempia. Vuonna 2019 tuhoutui yksi suihkukone 6,6 miljoonaa lentoa kohti (kerroin 0,15 miljoonaa lentoa kohti) ja yksi potkuriturbiinikone 1,45 miljoonaa lentoa kohti (kerroin 0,69 miljoonaa lentoa kohti). Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Kahdenlaisia turmalukuja Toinen selvitys vuoden 2019 lento-onnettomuuksista perustuu Aviation Safety Networkin tilastointiin. Tässä tilastossa lentokoneiden kokoluokitus poikkeaa IATA:n raportista, minkä vuoksi onnettomuusluvuissa on eroja. Aviation Safety Network -raportissa on mukana myös kevyempiä (alle 5 700 kg) potkuriturbiinikoneita, esimerkiksi yksimoottoriset Cessna Caravan ja Grand Caravan –potkuriturbiinikoneet, minkä vuoksi tämän raportin onnettomuusluvut ovat IATA:n raporttia suurempia. Mikä on IATA? Kansainväliseen ilmakuljetusliittoon IATA:an (International Air Transport Association) kuuluu 300 lentoyhtiötä, mitkä edustavat 82 prosenttia kaupallisesta ilmaliikenteestä. IATA:n jäsenistön laatukontrollina toimii koulutuksen ja muun toiminnan ohella ennen kaikkea vaativa IOSA-auditointi. IATA:n jäsenyhtiöiden lisäksi 139 muuta lentoyhtiötä on teettänyt IOSA-auditoinnin. Kaikkiaan IOSA-auditoituja lentoyhtiöitä on 439. Kun otetaan huomioon kaikki onnettomuudet (53 turmaa vuonna 2019), IOSA-auditoiduille lentoyhtiöille on tapahtunut onnettomuuksia huomattavasti harvemmin ei-IOSA-auditoiduilla yhtiöille: IOSA 0,92, ei – IOSA 1,63 onnettomuutta miljoonaa lentoa kohti vuonna 2019. Mikä on IOSA? IOSAn (IATA Operational Safety Audit) perusteellinen auditointi käsittää yli 1 000 kohtaa. IATA:n ulkopuolisille yhtiöille IOSA-auditointi on vapaaehtoinen. Jos lentoyhtiöllä ei ole auditoinnin tulosta, tarkoittaa se, että auditointia ei joko ole hyväksytty tai auditointia ei ole tehty lainkaan. Lentoyhtiöiden IOSA-auditoinneista löytyy IATA:n sivuston lisäksi tietoa esimerkiksi www.airlineratings.com -verkkosivustolta. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää: Kokenut Qantas paras, Finnair 20 turvallisimman joukossa – välteltäviä lentoyhtiöitä 23 Tutkimus lentoturvallisuudesta: Emirates ja Etihad kärjessä, Finnair nyt neljäs Vältä näitä lentoyhtiöitä – EU:n musta lista paljastaa riskiyhtiöt 20 onnettomuutta ja 283 menehtynyttä – silti lentovuosi 2019 yksi turvallisimmista Lentovuonna 2019 Suomessa vältyttiin turmilta – muttei vaaratilanteilta Teksti: Timo Turkula Kuvat: Moottorin arkisto Lähteet: IATA, IATA Airline Safety Report 2019 (tiivistelmä), Airline Safety Report 2019 (koko raportti) Lue lisää Kaikki artikkelit 12.6.2026 Uutinen Salamyhkäiseksi naamioitu baijerilainen kuvattiin Helsingissä – tunnistatko tulevaisuuden automallin? 11.6.2026 Ajoneuvot Kuopattu Audi R8 sai jälkeläisen – Nuvolari on puolen miljoonan euron taidonnäyte Audin uusista kyvyistä 10.6.2026 Kuluttajat Autoilija pysäköi väärälle alueelle muutaman metrin päähän oikeasta – pysäköinti oli maksettu, valvontamaksuja kertyi silti kolme 9.6.2026 Ajoneuvot Tässä on tuore Bentley Flying Spur – 680 hevosvoimaa tehoa ja 29 000 euroa kaiuttimia 8.6.2026 Uutinen MG:n Euroopan valloitus jatkuu voimakkaana – 200 miljoonan euron tehdas Espanjaan 6.6.2026 Matkailu Podetko matkakuumetta, mutta määränpää on hukassa? – Matkahuollolla on ratkaisu 5.6.2026 Uutinen Puolen miljoonan euron supersähköauto jäi haaveeksi – suomalaisen Tritiumin taustayhtiö hakeutui konkurssiin 3.6.2026 Liikenne Onko tässä Suomen sekavin liikenneympyrä? 3.6.2026 Liikenne Mikroliikkumista rajoitetaan aktiivisesti kuntien toimesta – nopeus ja pysäköinti tarkoin määriteltyä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 12.6.2026 Autoilu ADAC testasi: tämän takia halvat renkaat käyvät yllättävän nopeasti kalliiksi 11.6.2026 Tapahtumat Tiedätkö miksi W123 oli erityisasemassa Mersu-harrastajien tämän vuoden kesäpäivillä? 11.6.2026 Käyttötesti Mercedes-Benz CLA tietää enemmän kuin arvaatkaan 11.6.2026 Moottoriurheilu Klassikko: Lancia Stratos nousi suoraan 1970-luvun rallimaailman huipulle 12.6.2026 Uutinen Salamyhkäiseksi naamioitu baijerilainen kuvattiin Helsingissä – tunnistatko tulevaisuuden automallin? 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 11.6.2026 Tapahtumat Tiedätkö miksi W123 oli erityisasemassa Mersu-harrastajien tämän vuoden kesäpäivillä? 6.6.2026 Huutokauppahelmet Kimi Räikkösen signeeraama, 38 kilometriä ajettu Alfa Romeo Giulia Quadrifoglio Racing Edition n:o 1/35 - Huutokauppahelmet 7.6.2026 Koeajo Koeajo: Polestar 5 – kirkkaammin loistava napatähti on todellinen vaihtoehto Taycanille 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 4.6.2026 Ajokortit Vanhaa ajokorttia ei enää tarvitse palauttaa Traficomille – uudistus tuo satoja tuhansia euroja säästöä 14.5.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän Helsingissä Saksan kilvissä ja testiteippauksissa liikuskelleen auton? 15.5.2026 Ajoneuvot Katumaasturissa 2,5-litrainen ahtamaton bensiinimoottori ja perinteinen automaattivaihteisto: 150 kilometriä ajoa keskikulutuksella 5,3 l/100 km