26.6.2022 Liikenne Sähköpotkulautailijoiden vammoista liki puolet keskivaikeita tai vaikeita Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Suurin osa lautailuonnettomuuksista tapahtui kesäviikonloppuina ja iltaisin tai öisin, käy ilmi HUSin selvityksestä. Suurin osa sähköpotkulautailijoiden onnettomuuksista oli tapahtunut kesäviikonloppuina ja iltaisin tai öisin, käy ilmi selvityksessä, joka analysoi 446 vuoden 2021 aikana sähköpotkulautaonnettomuudessa loukkaantunutta potilasta. Taustana selvitykselle oli viime kevät, jolloin Helsingin yliopistollisen sairaalan HUSin päivystyksissä havahduttiin potilaana olleiden sähköpotkulautailijoiden määrän nopeaan lisääntymiseen ja päätettiin selvittää sähköpotkulautailijoiden vammojen laatua, lukumäärää sekä niiden aiheuttamia kustannuksia. HUSin päivystyksiin tulleista sähköpotkulautailijoista vajaalla puolella oli keskivaikeita tai tätä vaikeampia vammoja. Noin puolet loukkaantuneista oli päihtynyt ja vain kolme prosenttia heistä käytti dokumentoidusti kypärää. Potilaita hoidettiin Haartmanin, Malmin ja Töölön sairaaloissa. Suurin osa onnettomuuksista oli tapahtunut kesäviikonloppuina ja iltaisin tai öisin. Selvityksessä mukana olleista hoidetuista vajaa puolet oli päihtynyt humalatilan ollen keskimäärin 1,6 promillea. Potilaiden keski-ikä oli 26 vuotta ja heistä 59 prosenttia oli miehiä. Potilaista 14 oli tiettävästi käyttänyt kypärää. – Selvityksessämme näkyy selvästi, että onnettomuudet kasautuvat myöhäisiin iltoihin ja varhaisiin aamuihin ja ajajat ovat olleet usein päihtyneitä. Tähänastiset rajoitukset ovat nykyisen tiedon valossa perusteltuja. Onnettomuuksien määrän kehittymistä on kuitenkin edelleen seurattava tarkasti ja keskustelua rajoituksien suhteen jatkettava, väitöskirjatutkija, erikoistuvana lääkärinä työskentelevä Henri Vasara HUS Akuutista summaa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Nyrjähdyksiä, murtumia ja aivoverenvuotoja Vammoista 257 oli lieviä, 155 keskivaikeita, 30 vaikeita sekä kolme hyvin vaikeaa ja yksi erittäin vaikea vamma. Lievät vammat olivat aivotärähdyksiä, nivelten nyrjähdyksiä ja pinnallisia haavoja. Keskivaikeat vammat olivat enimmäkseen lievempiä murtumia tai hankalampia nivelsidevammoja. Vaikeisiin vammoihin lueteltiin lievemmät aivoverenvuodot, pitkäaikaista kuntoutusta vaativat murtumat sekä nivelsidevammat. Hyvin ja erittäin vaikeita olivat vakavat aivoverenvuodot sekä muut henkeä uhkaavat verenvuodot. – Puolet vammoista oli hoitoa vaativista murtumista aina henkeä uhkaaviin vammoihin. Loukkaantuneet olivat nuoria, joten jotkut potilaat menettivät useita terveitä vuosia, Vasara kertoo. Moni vamma vaati leikkausta Sairaalassa hoidetuista sähköpotkulaudalla loukkaantuneista 53:lle tehtiin leikkaus, ja heistä kahdelle kaksi leikkausta ja yhdelle neljä leikkausta. Potilaista 60 tarvitsi seurantaa vuodeosastolla ja viisi teho-osastolla. Murtumavammojen vaarallisuutta lisäsi ajajan päihtymys ja törmäys toiseen ajoneuvoon. Tänä kesänä Helsingissä vuokrasähköpotkulautoja ei ole enää saatavilla viikonloppuöisin kello 00–05. Päivisin vuokrapotkulautojen enimmäisnopeus on laskettu 25:stä 20 kilometriin tunnissa ja arkiöisin 15 kilometriin tunnissa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Kolarit käyvät kalliiksi Onnettomuudet tulevat kalliiksi. Tehdyn selvityksen mukaan päivystyskäyntien kustannuksiksi arvioitiin 137 680 euroa, seurantakäyntien ja kuvantamisen yhteensä 200 000 euroa, leikkausten noin 234 459 euroa, osastopäivien 138 625 euroa. Sairaanhoitopiirin kunnilta laskutettiin sähköpotkulautaonnettomuuksissa loukkaantuneiden potilaiden hoitamisesta yhteensä noin 886 888 euroa. Työpoissaolojen kustannuksiksi arvioitiin 845 511 euroa. Kaiken kaikkiaan kustannukset yhteiskunnalle Helsingissä tapahtuneista sähköpotkulautaonnettomuuksista olivat vuonna 2021 peräti 1 712 400 euroa. Yksityisen sektorin kustannuksia ei ollut tässä tutkimuksessa mukana. HUS Akuutin selvitystä hyödyntää sähköpotkulautailun turvallisuuden parantamista varten perustettu Helsingin kaupungin, sähköpotkulautavalmistajien ja Aalto yliopiston yhteinen työryhmä. Tutkimus on esijulkaisu. Tutkimusta ei ole vielä vertaisarvioitu. Teksti: Timo Turkula Kuvituskuva: Moottorin arkisto Lähde: HUS Lue lisää Kaikki artikkelit 23.9.2026 Autoilu Uutta pintaa yli 2 400 kilometriä – jatko näyttää heikolta: tieverkon korjausvelka uhkaa kasvaa lisärahoituksen päättyessä 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 18.9.2026 Veneet Syksy muuttaa veneilyn luonnetta – Meripelastaja kehottaa syysveneilijöitä varautumaan oikein 17.9.2026 Liikenneturvallisuus Autoliitto ottaa kantaa Kehä 1:n sakkorysän kirvoittamaan keskusteluun: ”turvallisuus ei synny sakkotilastoilla” 17.9.2026 Liikenne Turhauttava viritelmä purettiin Tampereella – väliaikainen liikenneympyrä vaihtui viimein liikennevaloihin 16.9.2026 Liikenneturvallisuus Poliisin ennakkovaroitus ei auttanut – autoilijat vastasivat Suomen ennätyksellä: Kehä I:llä 1241 välähdystä neljään tuntiin 15.9.2026 Uutinen Skuuttivahingon keskikorvaus noin 1 600 euroa – vuokralaudoilla 380 liikennevakuutuksesta korvattua vahinkoa vuonna 2025 15.9.2026 Testit Pikakoe: Skilin renkaanvaihtopaketti helpottaa urakkaa – vaikka ihan kaikkeen se ei pysty 14.9.2026 Liikenne Autoliiton koulutuspäällikkö neuvoo: näin vältät parkkisakot pysäköintimerkkien lisäkilpien kanssa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 22.9.2026 Käyttötesti käytetyllä Ei mitään uutta taivaan alla – Moottorin käytetty Saab makaa yhä korjaamolla 23.9.2026 Sähköautot Riittääkö 80 latauspysähdystä? – saksalainen Tobias lähti täyssähköisellä Mercedes-Benz eActros 600 –kuorma-autolla maailmanympärimatkalle 22.9.2026 Autoilu Pitäisikö polttomoottoriauton pysäköinnistä sähköauton latauspaikalle seurata tavallista tuntuvampi parkkisakko? – Valtaosan mukaan ei 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 16.9.2026 Viikon arkistopoiminto Onkohan 2 miljoonaa kilometriä ajettu Volga-pirssi ja 84-vuotias isäntä edelleen kaikkien aikojen kokenein parivaljakko taksitolpalla? 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel