29.9.2023 Kotimaanmatkailu Jymy-yllätys – Kuningastiikeri saakin jäädä Panssarimuseolle vielä toiseksi puoleksi vuodeksi! Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Panssarimuseossa huhtikuusta lähtien vierailevana näyttelyesineenä paistatellut Kuningastiikeri on ylittänyt kaikki mahdolliset siihen ladatut odotukset. Alun perin vaunun piti lähteä takaisin Isoon-Britanniaan näinä päivinä, mutta nyt sen vierailuaika Parolassa tuplaantuu, brittiläisen kotimuseonsa pyynnöstä. Moottori oli keväällä tiiviisti seuraamassa, kun tämä eräs toisen maailmansodan pelätyimmistä ja ikonisimmista jättiläisistä saapui ainutkertaiselle vierailulleen Panssarimuseoon Parolaan. Tuolloin yleisölle ilmoitettiin, että Kuningastiikeri vierailisi Suomessa puolen vuoden ajan, mikä tarkoitti, että kotimatkalle kohti eteläistä Englantia vaunu lähtisi syys-lokakuun vaihteessa eli tästä hetkestä katsottuna aika pian. Näin tuossa vaiheessa ja vielä pitkään sen jälkeenkin luultiin asian olevan myös molempien museo-osapuolten tahoilla. Nyt on kuitenkin vahvistettu tieto, jonka mukaan Kuningastiikeri pidetään Suomen päässä vielä noin puoli vuotta eli ensi vuoden maalis-huhtikuulle asti. Tällöin vaunun vierailuajaksi Panssarimuseolla tulee lopulta kokonainen vuosi eli yhtä pitkä aika kuin mitä se vietti edellisessä paikassaan, Arsenalen-museossa Ruotsissa. Tieto Kuningastiikerin vierailun pidentämisestä tuli Panssarimuseolle täytenä yllätyksenä, ja se oli pyyntö nimenomaan vaunun kotimuseon, The Tank Museumin päästä. Maailman suurin panssarialan museo haluaa pitää tämän yksilön eli toisen kahdesta erityyppisestä kuningastiikeristään Panssarimuseossa jatkoajan omien sisäisten järjestelyidensä vuoksi. Tämä järjestely sopii tietenkin meille kaikille erittäin hyvin. Nyt sellaisetkin, jotka mahdollisesti harmittelivat sitä, etteivät ehtineet Kuningastiikeriä käydä katsomassa, ehtivät sen vallan hyvin tekemään. Myös jo paikan päällä käyneet voivat vierailla Tiikerin luona uudestaan, ja näin monet ovat museon henkilökunnan mukaan itse asiassa jo tehneetkin. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lähes kolmen vuoden kävijämäärä 9 kuukaudessa Kuningastiikerin pyytäminen Panssarimuseolle lainaan ei ollut hetken mielijohde, mutta ei se siitä paljon puutu. Koko homma keksittiin museon sisäpiirissä talven aikana, eikä siitä varmasti osattu odottaa sellaista vetonaulaa kuin millainen siitä lopulta tuli. Varovaiset arviot Kuningastiikerin saapumisen aikaan liikkuivat 40 000 - 50 000 kokonaiskävijämäärissä vuoden 2023 aikana. Kuten jo aiemmasta aihetta käsitelleestä artikkelista selvisi, vuosi on ollut melkoisen menestyksekäs. Normaalisti Panssarimuseossa vierailee vuosittain noin 30 000 kävijää, joskus vähän alle, joskus hieman yli. Tänä vuonna tuohon 30 000:een päästiin todellakin pelkästään heinäkuun aikana, ja myös kaikkien aikojen kävijäennätys vuodelta 1971 rikottiin. Viimeisimmät kävijätilastot kertovat, että tällä hetkellä jo 80 000 kävijän raja on ylitetty. Tämä tarkoittaa, että yhdeksän kuukauden aikana Panssarimuseossa on saavutettu lähes kolmen vuoden kävijämäärä. Tämä tekee erittäin hyvää museolle, joka pitää yllä kulttuurihistoriallisesti erittäin arvokasta kokoelmaa hyvin pienillä varoilla. Lähde: Panssarimuseo Teksti ja kuvat: Benjamin Helander Lue lisää Kaikki artikkelit 9.10.2026 Autoilun hinta Kuuden euron tähden – ajoneuvoveron alennus iäkkäille autoille riittämätön, kritisoi Autoliitto 7.10.2026 Autoilu Maiden rajat ylittävä tiedonvaihto liikennerikkomuksista tehostumassa 6.10.2026 Matkailu Pikapiipahdus Dolomiiteilla 4.10.2026 Kotimaanmatkailu Tältä näyttää Suomen maanteiden korkeimmassa kohdassa 3.10.2026 Uutinen Tiedätkö kikan, jolla lentomatkustuksesta saa siedettävää – ellei peräti mukavaa? 2.10.2026 Matkailu Taivaan temppeli – Pekingin vaihtoehtoinen keisarikohde 30.9.2026 Uutinen Pikakoe: Tekeekö 30 euron kojelautakameralla mitään? Denver on käyttökelpoinen, mutta ihmeitä ei kannata odottaa 29.9.2026 Sähköautot Ministeri Sari Multala sähköautojen akkujen korjauksesta: ohjeita on syytä selkeyttää 28.9.2026 Uutinen Nyt se on varmaa – Tuukka Taposelle mahtisopimus Formula 2 -sarjaan! Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 12.10.2026 Lentokoneet Espanjan kuningas saapui Suomeen 35 vuotta vanhalla, todellisella Airbus-harvinaisuudellaan - valtionpäämiehet kuuluvat itse asiassa sen viimeiseen käyttäjäkuntaan 9.10.2026 Autoilun hinta Kuuden euron tähden – ajoneuvoveron alennus iäkkäille autoille riittämätön, kritisoi Autoliitto 10.10.2026 Koeajo Koeajo: Ford Mustang Mach-E – autot ovat kehittyneet sadassa vuodessa, mutta millä hinnalla? 10.10.2026 Moottoripyörät Vain 12 790 euroa ja varusteita vaikka muille jakaa – koeajo paljasti Benelli TRK 902:n heikon kohdan 11.10.2026 Sähköautot Tällainen on Volkswagenin ensimmäinen täyssähköinen GTI – nappia painamalla urheilullisuus tappiin 6.10.2026 Käytetyt autot Murheellisten laulujen Saab – haimme käytetyn Aeron korjaamolta, mutta kaikki ei ollutkaan kunnossa 4.10.2026 Kotimaanmatkailu Tältä näyttää Suomen maanteiden korkeimmassa kohdassa 5.10.2026 Laivat Jäävuoreen kertaalleen törmännyt loistoristeilijä Norwegian Sun piti Helsinkiä kotisatamanaan kuluneena kesänä - se ei kuitenkaan välttämättä palaa enää koskaan Suomeen 8.10.2026 Käyttötesti Suomen tiet sen kertovat: Kia K4 -farkku voittaa katumaasturin 6–0 9.10.2026 Autoilun hinta Kuuden euron tähden – ajoneuvoveron alennus iäkkäille autoille riittämätön, kritisoi Autoliitto 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 4.10.2026 Kotimaanmatkailu Tältä näyttää Suomen maanteiden korkeimmassa kohdassa 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista