Pääkirjoitus: Ajoterveys ansaitsee keulakuvan

Keulakuvien merkitystä alalla kuin alalla ei pidä väheksyä. Liikenneturvallisuustyö tarvitsee keulakuvia, mutta myös akateemista arvovaltaa.

Viidessä vuodessa, vuosina 2014–2018 tapahtui 493 kuolemaan johtanutta onnettomuutta, joissa sairaus oli onnettomuuden riskitekijä. Sairaus oli välitön onnettomuuteen johtanut riski 141 onnettomuudessa ja näistä tapauksista 84 prosenttia, eli 119 kuljettajaa, sairasti sydänsairauksia tai verenpainetautia.

Taustariskiksi sairaus määriteltiin 352 kertaa eli silloin sairaus vaikutti onnettomuuden syntyyn yhdessä muiden riskien kanssa. Päihderiippuvuutta esiintyi 217 kertaa, psyykkistä sairautta 162 kertaa ja sydänsairautta tai verenpainetautia 108 kertaa.

Nämä tiedot on poimittu Onnettomuustietoinstituutin ajoterveysraportista vuodelta 2021. Vuosittain siis sattui noin sata kuolemaan johtanutta onnettomuutta, joissa sairaus näytteli oman roolinsa. Valitettavasti tilanne ei ole muuttunut tarkastelujakson jälkeen yhtään parempaan suuntaan – sen voi päätellä vaikkapa tämän lehden jutusta, jossa on koottu tiivistelmät kaikista viime vuoden syyskuussa tapahtuneista kuolemankolareista.

Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnat tekevät ainutlaatuista ja laadukasta tutkimustyötä. Ne tutkivat jokaisen kuolemaan johtaneen onnettomuuden. Meillä on siis laadukasta tietoa onnettomuuksiin johtaneista syistä. Kun syyt tiedetään, pitäisi tietoa käyttää tehokkaasti ehkäisemään tulevia onnettomuuksia.

Suomessa iloittiin vuonna 2014 maamme ensimmäisestä liikennelääketieteen professuurista, joka saatiin Helsingin yliopistoon. Ilo jäi väliaikaiseksi, sillä ensimmäisen viranhaltijan eläköidyttyä vuonna 2017 ei seuraajaa ole vieläkään nimitetty. Rahoitus vastaavaan osa-aikaiseen professuuriin on kuitenkin olemassa.

Tehtävä on ollut kertaalleen haettavana, mutta silloin sitä ei täytetty, koska riittävän akateemisen pätevyyden omaavaa hakijaa ei löytynyt. Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan dekaanin Anne Remeksen mukaan tehtävä voitaisiin laittaa uudelleen hakuun, mutta edelleen ilmassa on kysymys: onko tarjolla kiinnostuneita ja nimenomaan tälle alalle akateemisesti päteviä hakijoita?

Professorilta vaaditaan tietenkin akateemisia meriittejä. Meriittejä pitää olla nimenomaan siltä alalta, minkä professuurista on kyse. Liikennelääketieteellä on pienen tieteenalan ongelma: vaadittujen akateemisten meriittien saavuttaneita tai niiden tavoittelusta innostuneita ei ole ruuhkaksi asti. Silti maassamme on osaamista ja tehdään laadukasta työtä myös liikennelääketieteessä.

Keulakuvien merkitystä alalla kuin alalla ei pidä väheksyä. Liikenneturvallisuustyö tarvitsee keulakuvia, mutta myös akateemista arvovaltaa. Professorin aseman omaavan henkilön merkitys liikenneturvallisuuskeskustelussa ja sitä kautta liikenneturvallisuuden parantamisessa olisi iso. Ovi professoriksi on jo raollaan. Kenties edellisen hakukierroksen jälkeen on jo tullut uusia meriittejä niin paljon, että pätevä hakija jo löytyisikin? Tässä asiassa oma-aloitteisuudesta ei varmasti ole haittaa, eikä kollegan tai muun verkoston vinkistä. Tuleva liikennelääketieteen professori voi olla olemassa, mutta hänet on löydettävä ja kannustettava tarttumaan mahdollisuuteen. Kun rahoitus on olemassa, ei tehtävä saa jäädä nukkumaan.