BMW R 1200 RT:n varusteet naurattavat 20 vuotta myöhemmin – mutta kyyti on priimaa

Kuva Jari Saarentaus

Moottorin käyttötestipyörä on lähes 190 000 kilometriä rullattu R 1200 RT. 3400 euroa maksanut matkajuhta on aikansa tuote.

BMW:n RT-mallit ovat jo vuosikymmenten ajan kuuluneet matkamoottoripyörien parhaimistoon. Ajomukavuus, väkevä voimanlähde ja reipas varustelu ovat asioita, joita pitkiä matkoja taittava kuski osaa arvostaa. Osa niistä saa tosin hieman hymyilemään, sillä maailma on muuttunut melkoisesti parikymmenessä vuodessa.

Jo ensisilmäyksellä on selvää, mihin RT on alun perin suunniteltu. Laukkukapasiteettia on runsaasti, ja erityismaininnan saa hävyttömän kokoinen takalaukku. Sen sisään mahtuu kaksi umpikypärää, mikä helpottaa arkea matkapyörän selässä. Sivulaukut aukeavat sivuttaissuunnassa, mikä ei ole kaikkein kätevin ratkaisu, sillä kamat kolahtavat helposti asfaltille niitä avatessa.

Onneksi laukuissa on kankaiset sisälaukut, jotka mahdollistavat tavaroiden kantamisen helposti mukaan hotellihuoneeseen tai majoitukseen ilman, että koko laukkua tarvitsee irrottaa pyörästä. Laukut ovat sen verran kookkaita, ettei niitä oikein huvita kantaa mukanaan majapaikkaan.

Hanki rajaton lukuoikeus

Haluatko jatkaa lukemista?

Autoliiton jäsenenä saat rajattoman pääsyn kaikkiin Moottori+ -sisältöihin.

Jäsenenä saat nämä edut ja paljon muuta

Moottori

Moottori+ -sisältöjen lukuoikeus ja painettu lehti 8 kertaa vuodessa.

Tiepalvelu

Autoliiton Tiepalvelu turvaa Plus- ja Premium-jäsenten matkan Suomessa ja ulkomailla.

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat