20.8.2026 Yleinen Pääkirjoitus: Rukkaset käteen, Traficom! Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kiinnostus ja valmius sähköautoiluun on kasvussa. Siitä kertoo uusien ja käytettynä tuotujen täyssähköautojen rekisteröintimäärä. Uusista autoista jo 51 prosenttia on täyssähköisiä. Kun lasketaan mukaan myös hybridiautot, on Suomen autokannassa jo noin 370 000 ladattavaa autoa. Se on 13,6 prosenttia koko autokannasta ja osuus kasvaa. Kysymys on siis jo merkittävästä osasta maamme liikennekäytössä olevia autoja. Ympäristötavoitteiden saavuttamiseksi autokannan sähköistyminen on virallisesti tavoiteltavaa, joten ladattavien autojen ostajat edistävät omalta osaltaan tämän tavoitteen saavuttamista. Varsinkin uuden auton ostaja käyttää tähän hankintaan merkittäviä summia rahaa. Uuden henkilöauton keskihinta on Suomessa jo 47 500 euroa ja sähköautojen keskihinta vielä tätäkin korkeampi: 56 000 euroa. Uuden ladattavan auton ostaja joutuu ottamaan tänä päivänä kuitenkin kohtuuttoman riskin suhteessa auton hankintaan käyttämäänsä rahasummaan. Varsinkin täyssähköautojen hintakehitys on osoittautunut vaikeasti ennustettavaksi, jopa rajuja "yön yli" -hinnanalennuksiakin on nähty. Samaan aikaan keskustelu korkeajännitejärjestelmien korjattavuudesta käy vilkkaana. Omistajan kannalta kysymys voi olla isoista rahoista. Joulukuussa 2025 Liikenne- ja viestintävirasto Traficom muistutti tiedotteessaan sähkö- ja hybridiautojen korjaustöihin liittyvistä riskeistä. Sinänsä asiallinen muistutus, mutta virastolta on lupa odottaa enemmän. Traficomin sivuilla kuvataan viraston tehtävää esimerkiksi näin: Traficom on palveleva lupa-, rekisteri- ja valvontaviranomainen. Varmistamme, että liikenteen ja viestinnän yhteydet ja palvelut toimivat sujuvasti, turvallisesti ja kestävästi. Samaan aikaan keskustelu korkeajännitejärjestelmien korjattavuudesta käy vilkkaana. Omistajan kannalta kysymys voi olla isoista rahoista. Traficomin tehtävänä on palvella ja valvoa. Juuri nyt, uusien korkeajännitejärjestelmien yleistyessä, palvelua ja valvontaa tarvitaan. Kansalaisten palveluun pitää kuulua se, että valvova viranomainen tukee kuluttajan edun toteutumista. Kuluttajan – ja ympäristön – etu on, että uuden vaativan tekniikan osalta löydetään tapoja korjata ja jatkaa kalliiden järjestelmien elinikää turvallisesti. Se vähentää uuteen autoon investoivan kuluttajan riskiä, mutta samalla myös käytetyn sähköauton hankinnan riskit vähenevät. Edelleen Traficomin omilla sivuilla kuvataan viraston roolia seuraavasti: Viranomaisroolissamme tuemme yritysten kilpailukykyä ja toimintaedellytyksiä sekä mahdollisuuksia kehittää uusia palveluja kotimaisille ja kansainvälisille markkinoille. Autamme yrityksiä tarttumaan uusiin mahdollisuuksiin ja luomaan hyvinvointia koko yhteiskunnalle. Juuri näin. Mutta toteutuvatko nämä lupaukset käytännössä? Moottori selvitti vallitsevaa tilannetta ja selvää on, että tällä hetkellä markkinoilla on liian paljon epävarmuutta ja suoranaista epätietoisuutta. Se ei ole kenenkään etu. Julkiselta virastolta on nyt vaadittava ripeää paneutumista korkeajännitejärjestelmien korjattavuuteen liittyvien epäselvyyksien ratkomiseen. Traficomin tehtävänä on etsiä vastaukset kuluttajien tai kaupallisten toimijoiden esiin nostamiin epäselvyyksiin. Tarvitaan ohjeistusta ja valvontaa, mutta tarvitaan myös kuluttajan edun huomioimista. Kaupallisten toimijoiden tasapuolinen kohtelu mahdollistaa uusien, terveen kilpailun markkinoiden syntymisen – myös se on kuluttajan etu. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 6.9.2026 Tilaajille Yksi kaupunki päätti panostaa aurinkoenergiaan jo 1970-luvulla 5.9.2026 Yleinen Naapurimaiden autot: Virossa huomattavasti Bemareita, Audeja ja autoveron hidastama autokauppa 1.9.2026 Yleinen Uudelleenbrändäys ei kannattanut – DS Automobiles palaa kotiin Citroën-organisaatioon 29.8.2026 Yleinen Naapurimaiden autot: Ruotsissakin autokanta vanhenee – lisäksi autoja lähtee ulkomaille 22.8.2026 Kysy Autoista Kysy autoista: milloin auton voi katsastaa nastarenkaat alla? 6.8.2026 Yleinen Miksi rivi-8 on pysynyt poissa autonvalmistajien pelikirjoista jo yli 70 vuoden ajan? 28.7.2026 Yleinen XPeng L03 sai hinnat – kiinalaisuutuus alkaen 36900 euroa 23.7.2026 Yleinen Tunnetko oikeasti liikennemerkit? – Muutamat liikennemerkistön nippelit paljastavat totuuden lahjomattomasti 12.7.2026 Sähköautot Sähköautolla Pariisista Helsinkiin: 4083 kilometriä vajaalla tankillisella Kommentit (1) Juuri näin. Itsekin olen valinnut täyssähköauton seuraavaksi ja siinä tulee olemaan 800 voltin järjestelmä (erittäin nopea lataus, ja kantomatka yhdellä latauksella 900 km). Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 6.9.2026 Sähköautot Sähköautoilijan päiväkirja: rakastan sähköautoani, mutta valitsisin silti polttomoottorin 5.9.2026 Laivat Viking Line vähentänyt yllättävän paljon ruokahävikkiä Turun-laivoilla 6.9.2026 Koeajo Muistatko vielä tämän ”leluauton”? Kävimme virkistämässä muistoja 5.9.2026 Moottoripyörät Miltä tuntuu Hondan ensimmäinen sähkömoottoripyörä WN7? 6.9.2026 Ajoneuvot Kesken prosessin uudelleensuunniteltu Range Rover Electric on siitäkin erikoinen autouutuus, että olemme lähes viiden vuoden ajan tienneet miltä se näyttää 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 31.8.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän kuorma-auton sivupeilin varressa olevan ”häkkyrän” käyttötarkoituksen? 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 6.9.2026 Sähköautot Sähköautoilijan päiväkirja: rakastan sähköautoani, mutta valitsisin silti polttomoottorin 1.9.2026 Laivat Helsingissä vuonna 1999 rakennettu Europa on Azipod-propulsion pioneerejä lajissaan - suomalaiskeksintö on säästänyt jo miljoona tonnia polttoainetta pelkästään risteilijöissä 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 16.8.2026 Klassikko Muistatko Fiatin edustusauton, joka maksoi ison Mersun verran? Niille on Suomessa jopa oma kerhonsa 19.8.2026 Kuluttajat Ulkomaanmatka päättyi ennen aikojaan – yli 220 000 euron matkailuautossa ilmeni pitkä lista vikoja