Pyöräilyn varaan ei voi rakentaa ilmastopolitiikkaa

Suomalaisessa liikennekeskustelussa pyöräilystä on tullut lähes itseoikeutettu sankari. Se nähdään ilmastotekona, terveysratkaisuna ja kaupunkien viihtyisyyden avaimena – usein vieläpä poliittisesti helppona sellaisena.

Tuore suomalainen väitöstutkimus haastaa tämän ajattelun. Sen viesti on, että pyöräily ei Suomessa kasva automaattisesti, eikä se useimmiten syrjäytä autoilua.

Useissa kaupungeissa on panostettu merkittäviä summia pyöräilyväylien ja -verkoston rakentamiseen sekä kehittämiseen. Ajatuksena on ollut, että kun pyöräilylle luodaan hyvät edellytykset, se ilman muuta lisääntyy ja auttaa kaupunkeja ilmastotavoitteiden saavuttamisessa, kun yhä useampi vaihtaa auton polkupyörään.

Väitöstutkimuksen mukaan parempi infra ei yksinään riitä, eikä pyöräilyä voi pitää varmana tai merkittävänä päästövähennyskeinona.

Tutkimuksen mukaan pyöräily Suomessa usein sopeutuu olemassa olevaan autoiluun perustuvaan järjestelmään sen sijaan, että haastaisi sitä. Auto säilyy monille ensisijaisena kulkuvälineenä, ja pyörä täydentää liikkumista lähinnä vapaa‑ajalla tai lyhyillä matkoilla.

Tämä ei tarkoita, että pyöräily olisi turhaa. Päinvastoin. Pyöräilyn vahvin peruste löytyy muualta kuin ilmastopolitiikasta: kaupunkitilasta, terveydestä, arjen sujuvuudesta ja viihtyisyydestä. Ongelmana on, että pyöräilyn varaan on ladattu isompia odotuksia kuin mihin se yhtenä liikennemuotona kykenee vastaamaan. Hyvät pyörätiet eivät riitä, jos taivaalta sataa räntää tai väylällä on lunta ja jäätä. Vaikka pyöräteitä rakennetaan ja kaupunkitilaa muokataan, auto pysyy valtaosalle ihmisistä ensisijaisena kulkuvälineenä.

Silti suuri osa liikennepolitiikan puheesta rakentuu ajatukselle, että autoilun merkitys vähenee ikään kuin luonnollisesti, kunhan vaihtoehtoja tarjotaan. Näin ei ole tapahtunut – eikä todennäköisesti tapahdu.

Auto ei ole Suomessa vain kulkuväline, vaan osa arjen infrastruktuuria. Se liittyy työntekoon, alueelliseen tasa-arvoon, perheiden arkeen ja liikkumisen vapauteen. Tätä todellisuutta ei voi ohittaa rakentamalla lisää pyöräkaistoja ja puhumalla käyttäytymisen muutoksesta.

Väitöstutkimuksen keskeinen viesti on, että pyöräily ei ole autoilun vastavoima. Pyöräily elää autoilun rinnalla ja sillä on kiistaton arvonsa. Se parantaa kaupunkien viihtyisyyttä, tukee terveyttä ja tekee lyhyistä matkoista sujuvampia.

Autoilua ei voi poistaa suomalaisesta yhteiskunnasta, eikä tarvitsekaan. Liikennejärjestelmä on kokonaisuus ja liikenteen ilmastovaikutuksiakin on tarkasteltava koko järjestelmän näkökulmasta.

Käytettävissä olevan investointirahan syytäminen yksisilmäisesti näyttävien pyöräilyverkostojen rakentamiseen on vastuutonta. Sujuva ja tarpeiden mukaan rakennettu liikennejärjestelmä tuottaa parhaat hyödyt huomioimalla kaikki liikennemuodot ja kehittämällä niiden edellytyksiä. Näin kustakin liikennemuodosta saadaan irti sen parhaat puolet, ja kaikki voittavat.