5.8.2022 Ajoneuvot Päivän video: Oliver Solberg ja ulosajon jälkeiset lohdutuskaakaot Teksti Rikhard Wacker Kuva Miika Wuorela Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Oliver Solbergin vaikea kisa Suomen MM-rallissa päättyi ennen kuin se ehti oikeastaan edes alkaakaan. Onneksi tarjolla oli kuitenkin lämmintä lohduketta. Moottori oli paikalla perjantain ensimmäisellä erikoiskokeella Laukaassa. Tarkoituksenamme oli mitata nopeustutkan avulla ohi kiitävien ralliautojen nopeuksia, jotka nousivat paikoin hyvinkin suuriksi. Myös ruotsalais-norjalainen Oliver Solberg starttasi erikoiskokeelle, muttei ehtinyt koskaan Moottorin tutkapisteelle asti. Hyundai-kuljettajan erikoiskoe päättyi nimittäin ensimmäiseen mutkaan ulosajon muodossa. Kulunut WRC-kausi on ollut Solbergille vaikea, eikä Secto Rally Finland tuonut tilanteeseen ollenkaan helpotusta. Ennen ulosajoaan Oliver Solberg ehti jo kertaalleen spinnata Rannankylän shakedownissa torstaina. Oliver Solberg spinnasi kertaalleen Rannankylän testierikoiskokeella. Ei siis ihme, että nuori kuljettaja näytti tuskastuneelta ulosajon jälkeen. Onneksi tarjoilu kuitenkin pelasi Suomen metsissä, kuten oheiselta videoltakin voi nähdä. Nuoret Juho ja Aino toivat nimittäin Oliver Solbergille lohdutuskaakaot. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lisää aiheesta Reittiopas esittelee rallin kaikki erikoiskokeet – Secto Rally Finland 2022 Hyundain rallipomo: ”WRC-autojen hybriditekniikka on lisännyt polttoaineenkulutusta” Jos Kalle Rovanperää väsyttää, saattaa kartanlukija Jonne Halttunen hypätä rattiin Lue lisää Kaikki artikkelit 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 18.9.2026 Päivän kuva Päivän kuva: Tyrnisesonki käy kuumimmillaan – Suuntaa länsirannikolle 17.9.2026 Ajoneuvot Houkutteleeko kokonaiset 11 senttimetriä korkeutta kasvanut Lexus ES nelivetoisena peräti paluumuuttajia crossovereista sedaneihin? 14.9.2026 Ajoneuvot Sähköautoihin aluksi varauksella suhtautunut Toyota on jotenkin kummassa löytänyt itsensä Suomen sähköautomarkkinoiden ykköspaikalta henkilö- ja pakettiautoissa 9.9.2026 Päivän kuva Muistatko Mobiran Talkman NMT-puhelimet? 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 6.9.2026 Ajoneuvot Kesken prosessin uudelleensuunniteltu Range Rover Electric on siitäkin erikoinen autouutuus, että olemme lähes viiden vuoden ajan tienneet miltä se näyttää 6.9.2026 Koeajo Muistatko vielä tämän ”leluauton”? Kävimme virkistämässä muistoja 4.9.2026 Ajoneuvot Mikäli huhut pitävät paikkansa, Seatista saattaa tulla vanhin tarkoituksellisesti lakkautettava huomattava automerkki sitten Pontiacin Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 19.9.2026 Huutokauppahelmet Uusin alkuperäiskuntoinen Detroit Electric -sähköauto edustaa vuosimallia 1937 - sitä ajetaan takapenkiltä käsin hallintalaitteilla, jotka saavat uusimmatkin "yoket" tuntumaan tavallisilta 21.9.2026 Lentokoneet Tanskalainen Simone teki tällä pikkuisella Piper Coltilla vaaralliset "mathiasrustit" Afganistanin Kabuliin toteuttaakseen afgaanitytön unelman lentämisestä 20.9.2026 Ajatuksia autoista Nykyautojen harvatkin helmet hukkuvat massaan 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 16.9.2026 Viikon arkistopoiminto Onkohan 2 miljoonaa kilometriä ajettu Volga-pirssi ja 84-vuotias isäntä edelleen kaikkien aikojen kokenein parivaljakko taksitolpalla? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 18.9.2026 Kuluttajat Matkailuauton öljynpainevalo syttyi tunti korjauksen jälkeen – asiakas vaati korjaamolta yli 2 000 euron korvauksia 16.9.2026 Liikenneturvallisuus Poliisin ennakkovaroitus ei auttanut – autoilijat vastasivat Suomen ennätyksellä: Kehä I:llä 1241 välähdystä neljään tuntiin 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 8.9.2026 Kuluttajat Peugeotin moottori hajosi alle 60 000 kilometrissä – kiista sytytystulppien vaihtovälistä eteni kuluttajariitalautakuntaan