22.2.2022 Ajoneuvot Käyttötesti käytetyllä: Mondeo kiireessä korjaamolle Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Vaikka auton huoltaisi yleensä itse, joskus aika voi olla niin tiukilla, että on tyydyttävä korjaamon palveluihin. Näin kävi myös meille – huollon hinta kuitenkin yllätti huokeudellaan. Arki käytetyllä Ford Mondeolla on jatkunut rutiininomaisesti. Ajoa haittaavia vikoja ei ole juuri ilmaantunut, mutta kuten oikeastaan aina vanhan auton kanssa, pientä laitettavaa löytyy to do -listalta. Tästä listauksesta yksi oli pakko saada kuntoon ennen kun autolla ajettaisiin enemmän, nimittäin seisontajarru. Vaikka ”käkkäri” pitikin toisella puolella, oli se saatava mahdollisimman nopeasti kuntoon jo turvallisuussyistä. Pakkasten kiristyessä myös hidas sisäilman lämpiäminen alkoi ärsyttää. Erityisesti varpaat palelivat pidemmillä matkoilla, jaloille kun tuntui tulevan lämpimän sijaan korkeintaan haaleaa ilmaa. Olemme käytettyjen käyttötesteissä pyrkineet tekemään kaikki huollot ja korjaukset itse, kun osaaminen siihen on riittänyt. Tällä kertaa kiire kuitenkin pakotti korjaamoreissuun. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Edelleen haaleahkoa Veimme Mondeon Vantaan Motonet-huoltamolle ja kerroimme, että sisätiloihin ei tule lämmintä ilmaa, ja että seisontajarrun vaijeri on todennäköisesti vaihdettava. Parin päivän päästä saimme sitten ilmoituksen, että auto on valmis. Hakureissulla meille kerrottiin, että vaijeri oli vaihdettu ja lämpeämisongelmaa oli korjattu jäähdytysnesteiden vaihdolla sekä järjestelmän ilmaamisella. Niinpä seisontajarru toimii nyt hyvin, ja kabiinikin lämpiää kohtuullisesti – jäähdytysjärjestelmässä saattoi siis olla jonkin verran ilmaa. Yhä tuntuu kuitenkin siltä, että vanhaan tekniikkaan perustuva bensiinimoottori voisi tuottaa enemmänkin hukkalämpöä. Yrittänyttä ei kuitenkaan laiteta, joten lähiaikoina otetaan vielä käyttöön vanha kikka, eli pahvit auton keulalle. Jos tämäkään ei auta, täytynee tutkia Mondeon termostaattia – jota epäilimmekin alun perin ongelman aiheuttajaksi. Akku ok, renkaat ei Alkutalven pakkasilla Mondeon akku pääsi viikon seisottamisen myötä kertaalleen tyhjentymään, joten oletimme sen olevan huonossa hapessa. Toinen, kaksi viikkoa kestänyt paussi ajamiseen ei kuitenkaan toistanut vikaa: auto hörähti käyntiin ongelmitta, joten aiempi käynnistysongelma liittynee akun sijaan pätkäajoon. Akkua kun olisi hyvä ladata pidemmällä taipaleella säännöllisin väliajoin – ajamista vartenhan ne autot tehty on! Testasimme piha-alueella käsijarrun toimintaa. Sen sijaan auton mukana tulleet, valmiiksi epäilyksiä herättäneet talvirenkaat ovat jo vaihtokunnossa. Kun Mondeon siirtyi Nelostietä pitkin Savon seudulle, uudella Tikkakosken moottoritiepätkällä piti pitää nopeus maltillisena ja kieli keskellä suuta, sillä iäkkäät Nexenin nastarenkaat eivät tuntuneet purevan tien pintaan lainkaan. Rengaskaupoille on siis mentävä, vaikka lain mukaan alla olevilla vanhoilla rähjillä saisikin ajaa vielä pitkään. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Jäähdytysnesteet on hyvä vaihtaa Jäähdytysnesteellä on autossa yksinkertainen tehtävä, jonka nimikin kertoo – jäähdyttää moottoria. Käytännössä jäähdytysnesteenä voi käyttää vaikka pelkkää vettä, mutta siinä ei juuri ole järkeä kuin korkeintaan hätätapauksissa. Jäähdytysnesteeltä toivotaan korkeaa kiehumispistettä ja alhaista jäätymispistettä. Lisäksi jäähdytysnesteen tehtäviin kuuluu muun muassa korroosion ehkäiseminen – tämän vuoksi nesteet ovat glykolipohjaisia. Hyvä nyrkkisääntö glykolin ja veden suhteelle on 50/50-seos, mutta kovien pakkasten alueilla glykolia voi olla hieman enemmänkin. Kaupan hyllyllä tulee kuitenkin olla tarkkana, sillä nykyään tarjolla on myös valmiita seoksia, joita ei enää kannata laimentaa vedellä. Ikääntyessään jäähdytysneste menettää näitä tärkeitä ominaisuuksia, kuten pakkaskestävyyttä. Tätä voi tarkastella erilaisilla työkaluilla, joiden hinnat vaihtelevat parista eurosta muutamiin kymppeihin. Huollon yhteydessä voi pyytää pakkaskestävyyden tarkistusta; se tuskin tulee maksamaan juuri mitään. Myös korroosioneston heikkeminen on vanhan jäähdytysnesteen riski, ja nesteet kannattaakin vaihtaa autoon aina muutaman vuoden välein. Jäähdytysnesteen vaihdossa ja lisäyksessä tulee huomioida, että erilaisia alkoholeja (etyleeni- ja propyleeniglykoleita) ei saa sekoittaa keskenään – tämä voi muodostaa jäähdytysjärjestelmään tukoksia. Yksinkertaistettu ohje on ollut se, ettei vihreitä ja punaisia jäähdytysnesteitä saa sekoittaa, mutta tämäkään ei pidä aina paikkaansa, sillä kaikki valmistajat eivät välttämättä noudata tätä tuttua ohjenuoraa. Asiaa monimutkaistaa vielä sekin, että myynnissä on vielä erikseen sinistä ja oranssia jäähdytysnestettä. Ford Mondeo 1.8 Sportback Trend vm. 2007 Käyttötesti alkoi: 7.7.2021 Tähän mennessä ajettu: 7 572 km Keskikulutus: 8,0 l/100 km Huolto- ja korjauskulut: 799,42 € Juttu on julkaistu aiemmin Moottorissa 1–2/2022. Teksti ja kuvat: Eetu Kokkonen Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 11.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Enää käytetyssä Saabissa ei tarvitse hikoilla – korjauskulut tasan nolla euroa 7.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Kummastelimme BMW R 1200 RT:n kehnoa ajotuntumaa – syy piileksi mustissa ja pyöreissä 6.8.2026 Ajoneuvot Auton käytettävyys: miten selviää Volvo ES90 tarkemmasta syynistä? 5.8.2026 Koeajo Koeajo: Dacia Bigster Hybrid 150 4×4 – iso neliveto automaatti kaipaa asfalttiteiltä maastoon rämpimään 4.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Alfa Romeo 147 -kesäauto kertoo, miksi kaksioviset autot ovat kuolleet sukupuuttoon 2.8.2026 Klassikko Yksi maailman arvostetuimpia historiallisten autojen tapahtumia järjestettiin tänä vuonna Suomessa 1.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Lukijat varoittivat, me tarkastimme – oliko käytetyn Saab 9-5 Aeron öljysihti tukossa? 31.7.2026 Ajoneuvot Korvaamattomat Brasierilla hidastetöyssyyn -ilmeet ja muita muistettavia kuvia Suomen FIVA World Eventin reitin varrelta 24.7.2026 Ajoneuvot Mitsubishilta uusi Grandis sekä uudistettu ASX – mallit juhlistavat 50-vuotiasta matkaa Suomessa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 14.8.2026 Lentokoneet Käytännössä viimeinenkin iso länsieurooppalainen "täyden palvelun" lentoyhtiö luopuu ilmaisista aterioista lyhyillä ja keskipitkillä lennoillaan 16.8.2026 Moottoripyörät Matti Nykäsen Pappa, Jope Ruonansuun Jawa, Monkey ja kumppanit 15.8.2026 Huutokauppahelmet Edellinen omistaja ajoi tällä megatähti Justin Bieberin stailaamalla Vespa Sprint 50:llä 2,4 kilometriä, ja laittoi sen sitten huutokaupattavaksi 14.8.2026 Käyttötesti Käyttötesti Toyota C-HR aiheuttaa harmaita hiuksia ajoavustinjärjestelmien osalta 15.8.2026 Koeajo Koeajo: Isuzu D-Max – vaivaton ja väkevä kuormajuhta 11.8.2026 Lentokoneet Yritätkö tihrustaa keskiviikon auringonpimennystä? - Vuoden 1990 täydellisessä pimennyksessä Finnair järjesti kokonaiset 12 pimennyslentoa pilvien yläpuolelle 11.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Enää käytetyssä Saabissa ei tarvitse hikoilla – korjauskulut tasan nolla euroa 14.8.2026 Lentokoneet Käytännössä viimeinenkin iso länsieurooppalainen "täyden palvelun" lentoyhtiö luopuu ilmaisista aterioista lyhyillä ja keskipitkillä lennoillaan 9.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, mikä on kuvan autossa olevan vihreän valaisimen tarkoitus? 11.8.2026 Huutokauppahelmet Maloo-avolavamalli on täydellinen tekosyy perustella BMW M4 Competition kotiväelle "hyötyajoneuvona" 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla