31.10.2023 Ajoneuvot Käyttötesti käytetyllä: Volvo V50 kulutustesti keskeytyi – jarrut jumissa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Volvo V50:n käyttötestin lopputaival häämöttää, eikä ilman vikoja päästä vieläkään. Tällä kertaa ongelmia oli jarruissa. Viime heinäkuussa Volvon jarruja herkisteltiin takajarrujen osalta. Etujarrut olivat tuoreen näköiset ja todennäköisesti vaihdettu hiljattain, joten niille ei ollut tarvetta tehdä mitään. Takana tilanne oli huonompi, mutta jarrusatulan herkistelyn jälkeen päätettiin jatkaa vielä matkaa puoliksi kuluneilla jarrupaloilla. Tilanne kirjattiin ylös ja palat vaihtuisivat seuraavassa huollossa. Sinne asti ei kuitenkaan päästy.Volvon polttoaineen kulutusmittaukset keskeytyivät heti alkuunsa, kun heräsi epäilys jarrujen laahaamisesta päällä. Nopea analyysi todisti epäilykset oikeaksi, sillä oikea takavanne oli alkanut lämmetä. Jäähdyttelyn jälkeen oli aika palata suorinta tietä tallille tutkimaan asiaa tarkemmin. Matkalla ongelma paheni ja takaa alkoi lisäksi kuulua huolestuttavia ääniä. Jarrutettaessa kuulosti siltä, että metalli hankaa metallia vasten.Takajarrut olivat täysin loppu oikealla puolella. Jarrulevy oli kulunut pahasti uraiseksi ja jarrusatula jumissa.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyJarrupalat täysin loppuAuto ylös nosturilla ja takapyörät irti. Oikean puolen takajarrulevy oli sorvautunut urille. Vasen puoli näytti vielä olevan kunnossa: palat vielä puolivälissä. Oikealla sen sijaan jarrupalat olivat täysin loppu, ja siis metalli hankasi vasten metallia.Edessä oli ilmeinen jarruremontti, jossa ainakin jarrulevyt ja palat menisivät uusiksi. Ihmetystä herätti jarrupalojen epätasainen kuluminen eri puolilla. Päätimme kuitenkin vielä herkistellä jarrusatulat, josko niistä olisi vielä jatkajiksi.Uusi ja vanha jarrusatula vierekkäin.Vasemmalla jarrumäntä painui sisään normaalisti, mutta oikealla puolella se oli jämähtänyt jumiin. Jarrut olivat laahanneet jo jonkin aikaa päällä ja näin jauhaneet palat täysin loppuun. Syyllinen oli siis jarrusatulassa ja sen jumittamisessa – vielä tarkemmin ehkä käsijarrumekanismissa, joka painaa jarrumäntää vaijerin välityksellä.Koska jarrusatulan korjaamien kotikonstein on vähintäänkin epävarmaa, päätimme siis uusia myös molemmat takajarrusatulat.Jarrunesteen väristä voi päätellä, kumpi on uutta ja kumpi vanhaa.Takajarrut kokonaan uusiksiOsat löytyivät varaosaliikkeen hyllystä. Vaihdossa menivät vanhat jarrusatulat, joista hyvitettiin panttimaksu, kun ne palautetaan liikkeeseen. Ostoskoriin päätyivät Brembon valmistamat jarrusatulat, tarvikejarrulevyt sekä jarrupalat molemmin puolin. Jarrunesteen ohella hankimme myös uudet pyöränmutterit, sillä vanhat olivat kuluneet ja takertelivat ikävästi.Uusien jarruosien asennus paikoilleen sujui helposti. Myös jarrunesteen vaihto ja jarrujärjestelmän ilmaus on helppoa, kun investoi muutaman kympin nerokkaaseen ilmauslaitteeseen. Sen avulla operaatio onnistuu varmasti.Jarrujen ilmauslaite toimii paineilmalla auton omasta renkaasta.Ensiksi jarrunestettä lisätään erilliseen lisäsäiliöön, josta jarruneste siirtyy letkua pitkin auton omaan jarrunestesäiliöön. Laite toimii paineilmalla, jota saadaan auton omasta renkaasta. Sen jälkeen jarrut ilmataan yksitellen aloittaen kauimmasta jarrusatulasta.Jarruneste tulee vaihdettua samalla kun valuttaa uutta nestettä järjestelmään niin kauan, kunnes nesteen väri muuttuu kirkkaaksi. Jarrunesteen väristä päätellen niitä ei ollut vaihdettu vähään aikaan.Jarruremontin jälkeen Volvo lähti uudestaan kulutuskokeisiin. Niistä tarkemmin myöhemmissä artikkeleissa.Uudet jarrut paikoillaan. Asennus oli helppoa, kun osat ovat uusia.Teksti ja kuvat: Jari Saarentaus Lue lisää Kaikki artikkelit 29.4.2025 Ajoneuvot Citroën C5 Aircross siirtyi näyttävästi toiseen sukupolveensa – lippulaivan asema edellyttää tietyn määrän brassailua 29.4.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: Toyota Prius tuntuu vanhan mersun jälkeen stereotypiselle riisikipolle 29.4.2025 Ajoneuvot Eurooppalaiset alkavat vihdoin saada Volvo EX30:nsa eurooppalaisessa tehtaassa valmistettuna 25.4.2025 Ajoneuvot Lexus ES vaihtoi kerta kaikkiaan tyyliään – kaunokainen tulee saataville myös täyssähköisenä 23.4.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: näin monta lokeroa löytyy Toyota Priuksesta 19.4.2025 Ajoneuvot Kia EV3 on World Car of the Year 2025 – toisen kerran peräkkäin Kia ja neljännen kerran peräkkäin korealainen sähköauto 18.4.2025 Ajoneuvot Subaru Solterran suuri päivä: itselle elinkaaripäivitys ja yläpuolelle uusi isompi sisar Subaru Trailseeker 17.4.2025 Ajoneuvot Ministeri-Audin uusi tuleminen on täällä – Audi A6 Sedan C9 16.4.2025 Ajoneuvot Mercedes-Benz lakkauttaa ensi vuonna T-sarjan, EQT:n ja Citanin – tai siis Renault lakkauttaa ne Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa 28.4.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: torpedokeulainen Scania T124 -rekkaveturi 28.4.2025 Lentokoneet Superjumbo Airbus A380:n ensilennosta tuli kuluneeksi tasan 20 vuotta - uusi A380-operaattori aloittamassa yli kolme vuotta tuotannon päättymisen jälkeen 28.4.2025 Koeajo Koeajo: Volkswagen Transporter T7 – kun kilpailijasta tuli kumppani 25.4.2025 Pyöräily Testi: Pyöräilykypärien vallankumous? – Tuleeko tästä pyöräilykypärän hihnasta tulevaisuudessa jopa standardi? 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa 25.4.2025 Pyöräily Testi: Pyöräilykypärien vallankumous? – Tuleeko tästä pyöräilykypärän hihnasta tulevaisuudessa jopa standardi? 22.4.2025 Koeajo Koeajo: Dacia Bigster – enemmän autoa, enemmän järkeä 25.4.2025 Moottoripyörät KTM-leirissä kuhisee jälleen – pääkaupunkiseudun myymälä ja huolto lopettaa toimintansa 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 27.3.2025 Uutinen Ajokortin ylläpito käy kalliimmaksi – ikäkuskien kukkarolla käydään 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous