9.4.2026

Vertailimme 6 erilaista autoimuria – Temu-tuotteista premium-merkkeihin asti

Kuva Jari Saarentaus ja Manu Tuppurainen

Auton siivoaminen kuuluu niihin hommiin, jotka helposti lykkääntyvät viikosta toiseen. Toisiko kätevä pikku apulainen helpotusta asiaan? Vertailimme kuutta erilaista auton siivoamiseen tarkoitettua imuria.

Moni pesee auton säännöllisesti ulkopuolelta, mutta sisätilojen siisteys jää usein satunnaisten imurointien ja pyyhkäisyjen varaan – ehkä kerran kuussa tai kerran-pari vuodessa, jos silloinkaan. Hiekkaa, koirankarvoja ja kaiken maailman kuittien jäänteitä kertyy eri paikkoihin kuin huomaamatta, ja lopulta matkustamo muistuttaa enemmän roskakasaa kuin ajoneuvoa.

Silti juuri auton sisätiloissa vietetään eniten aikaa, ja siisti ohjaamo tekee ajamisesta miellyttävämpää – puhumattakaan siitä, jos autoa on myymässä eteenpäin. Kysymys kuuluu: miksi siivoaminen on niin vaivalloista, ja voisiko oikea väline tehdä siitä vihdoin helppoa?

Vertailua varten saimme lainaksi Volkswagen Tiguanin, jossa matkustaa säännöllisesti myös koira. Eikä mikä tahansa koira, vaan valkoinen paimenkoira, josta lähtee valkeaa karvaa – ja paljon. Se tarttuu tiukasti auton verhoiluihin kuin purukumi tukkaan.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Viisi akkukäyttöistä ja yksi johdollinen

Kokosimme testiin erilaisia autoimureita selvittääksemme, mikä laite todella nappaa hiekan jalkatilasta ja murut penkin välistä. Ja ennen kaikkea koirankarvat, jotka ovat ehkä kaikkein haasteellisin pois putsattava autosta ja sen verhoilusta.

Hanki rajaton lukuoikeus

Haluatko jatkaa lukemista?

Autoliiton jäsenenä saat rajattoman pääsyn kaikkiin Moottori+ -sisältöihin.

Jäsenenä saat nämä edut ja paljon muuta

Moottori

Moottori+ -sisältöjen lukuoikeus ja painettu lehti 8 kertaa vuodessa.

Tiepalvelu

Autoliiton Tiepalvelu turvaa Plus- ja Premium-jäsenten matkan Suomessa ja ulkomailla.

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat