7.3.2016 Ajoneuvot 100 vuotta baijerilaista moottorityötä – onneksi olkoon BMW! Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Baijerilaisvalmistaja esitteli tulevaisuuden visioitaan satavuotispäivänsä kunniaksi. 7.3.1916 lentokoneiden moottoreita valmistanut Rapp Motorenwerke muuttui kaupparekisterissä Bayerische Motoren Werkeksi, merkiten nykyisen BMW-yhtymän peruskiveä. Autovalmistaja pääsikin siis juhlistamaan aitoa satavuotispäiväänsä lehdistötilaisuuden merkeissä.Innokkaiden juoruilijoiden harmiksi BMW ei yllättänyt uudella superautolla, mutta sen sijaan suunnittelijat päästettiin irti konseptiauton parissa. BMW Vision Next 100 -konseptiauto esitteleekin sitä, millaisena autovalmistaja näkee seuraavat 100 vuotta – tai ainakin parikymmentä vuotta tulevaisuuteen. Autonomisesta ajamisesta siirrytään yhä parempaan yhteydenpitoon ja siihen, että laitteet oppivat ihmisiltä. Teknologian lisäksi BMW:n kivijalkana toimii jatkossakin yhtiön tunnettu kuljettajakeskeisyys.Vision Nextiin valittu rakennearkkitehtuuri on nimeltään Alive Geometry, jossa 800 muuntuvaa kolmiomaista elementtiä sisustassa saavat aikaan sen, että auto mukautuu sisustaa myöten ajotilanteeseen. Ease-tilassa sisusta järjestää itsensä väljästi, tarjoten aulamaiset olotilat neljälle. Ohjauspyörä vetäytyy kauemmas ja penkit kääntyvät hiukan kohti toisiaan parempaa keskustelua varten. Ease-tilassa ajoneuvo hoitaa ajamisen. Boost-olotilassa auto keskittyy tiukasti kuljettajan ympärille, auttaen ajajan työskentelyä kaikin mahdollisin keinoin. Auto saattaa esimerkiksi vihjata ideaalisesta ajolinjasta autopelien tavoin tai opastaa tilanteeseen sopivan nopeuden valinnassa. Companion-avustimen avulla ajoneuvo pyrkii oppimaan kuljettajansa, tietääkseen miten tämä ajaa ja millaisista avustimista on tälle eniten hyötyä.Samalla BMW on pohtinut tulevaisuuden liikennettä, jossa autonomiset ja ihmisten kuljettamat ajoneuvot seikkailevat. Vision Nextissä esimerkiksi munuaismaskissa olevat valot kertovat, onko ajoneuvo itsenäisessä toiminnassa vai kuljettajan vastuulla. Ulkoisia valoja käytetään myös esimerkiksi kertomaan jalankulkijoille, että auton edestä voi kulkea turvallisesti. Tarkoituksena onkin tuoda ihmisten käsieleitä vastaavaa kommunikaatiota autonomiseen ajamiseen.– Jos suunnittelijana pystyt kuvittelemaan jotain, on todennäköistä, että siitä tulee jonain päivänä totta. Tavoitteemme BMW Vision Next 100:n kanssa oli suunnitella tulevaisuuden skenaario, johon ihmiset voisivat tarttua, kommentoi BMW-ryhmän pääsuunnittelija Adrian van Hooydonk.BMW kertoi myös Minin, Rolls-Roycen ja BMW-moottoripyörien osallistuvan juhlintaan omilla konsepteillaan juhlakiertueen kiertäessä ympäri maailmaa.Merkin 100-vuotisjuhlintaa merkataan kolmioista koostuvalla tulevaisuuteen osoittavalla nuolella. Nuolen neljä kolmiota edustavat luottamusta, menestystä, vastuullisuutta ja uutta ajattelua.Juhlinnan pitäisi näkyä pitkin vuotta myös BMW:n pääkonttorin ja museon lähistöllä Münchenissä.Lähde ja kuvat: BMWMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 20.12.2024 Moottoriurheilu Formula-fanin viime tingan lahjavinkki: Lego Icons McLaren MP4/4 Senna 20.12.2024 Ajoneuvot Koeistuttu: Dongfeng Nammi Box on erikoisimpia sähköautoja vähään aikaan – 25 tonnilla saa paljon, muttei tarkoituksellisestikaan miellytetä kaikkia 20.12.2024 Uutinen Volkswagenin ID.-täyssähköautot ylittivät 10000 auton rajan Suomessa 20.12.2024 Ajoneuvot Autoliitto varoittaa: pitkät pyhät vaaraksi autoille – ”nyt olisi korkea aika tarkistaa…” 18.12.2024 Automatkailu Ulkomaille automatkaileva, ensi vuonna helpottuu – Vihreä kortti digitaaliseksi 17.12.2024 Uutinen Tämäkin oli kiinalaisille autoille langetettujen rangaistustullien vaikutusta – suuri määrä hybridejä myyntiin 17.12.2024 Autoilu Vähäpäästöisten autojen pysäköintialennus Helsingissä loppuu monilta ensi vuonna 16.12.2024 Sähköautot Hyundai Inster rymistelee sähköautojen hintakisaan – 25 000 euroa ja pitkä toimintamatka 16.12.2024 Ajoneuvot Valhalla, Aston Martin Valhalla on hyperauto, yli tuhannen hevosvoiman hybridihyperauto Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 21.12.2024 Koeajo Koeajo: Tesla Model Y Long Range – kovaa kyytiä seitsemälle hengelle 21.12.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Toyota Carina TA60 DX '83 21.12.2024 Kysy Autoista Kysy autoista: miksi lataushybridejä ei voi ladata pikalatauspisteillä? 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 21.12.2024 Historia Aikakone koneiden aikaan – Alfa Romeo Museo Storico 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 16.12.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Toyota Hilux Couchmen – avolavasta matkailuautoksi 17.12.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: farkku-Mersu ja laajennetun tavaratilan arvoitus 25.11.2024 Laivat Kaikkien aikojen nopeimmin Atlantin ylittäneestä valtamerilaivasta tehdään upottamalla maailman suurin keinoriutta 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 1.12.2024 Laivat Helsingistä tekee joulusesongin luksusristeilyitä maailman kyvykkäin huvialus, joka on tunkeutunut mm. pohjoiselle luoksepääsemättömyyden navalle 25.11.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo FH, jollaisesta jokaisen heppatytön faija haaveilee 5.12.2024 Uutinen Mika osti uuden Fordin vetokoukulla – autossa ilmeni ongelma, joka yllätti vannoutuneen Ford-miehen täysin: ”Alkaa usko horjua”