108-vuotiaan taksin takapenkillä – Renault Type AG1 FL "Taxi" vm. 1910

Saimme harvinaisen tilaisuuden maistella herkkupaloja Renaultin 120-vuotisen autonvalmistustaipaleen varrelta. Miltä tuntuu hypätä yli sata vuotta vanhan taksiauton kyytiin?

Moottori rouskuttaa kuin sepelimylly. Värinät kantautuvat auton rungon kautta suodattamattomina neliskanttiseen, kapeaan koppiin, jonka ahtaalle jakkaralle olen tunkeutunut sadetta pakoon. Tilaa – tai ainakin istumapaikkoja – olisi vielä kolmelle muullekin, mutta silloin istuttaisiin jo naamatusten, polvet tiiviisti toisissaan.

Vaikka ainoana mukavuutenani on istuimen jonkinasteinen pehmustus, kiitän silti sitä, etten kivunnut kuljettajan viereen – tihkusade kun kastelee etusohvalle uskaltautuneen kollegan pian litimäräksi. Tuulilasia ei nimittäin ”ohjaamossa” ole, tai sivulaseja, eikä sen puoleen oviakaan. Katonkin virkaa toimittaa vain päälle vedetty markiisintapainen.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Pirssien pioneeri

Autovanhukset, kuten nyt alla oleva Type AG1 FL "Taxi" vuodelta 1910, tulevat ja menevät Pariisin länsipuolella Renaultin Flins’n tehtaiden kupeessa sijaitsevan klassikkoautojen restaurointipajan porteista sisään ja ulos. Trafiikki on taajaa, kun valikoitu toimittajajoukko koettaa ehtiä koeajaa tai -istua mahdollisimman monta kaikkiaan 14 klassikkoauton joukosta.

Renault toi ensimmäiset erityisesti taksikäyttöön suunnitellut autot Pariisin kaduille vuonna 1905. Yhtiö oli aloittanut autojen valmistuksen vain seitsemän vuotta aikaisemmin, ja kasvu oli ollut huimaa, sillä ensimmäisen tuotantovuoden 71 valmistuneesta autosta oli edetty jo reilusti yli tuhannen kappaleen tasolle. Nyt oli luvassa uusi hyppäys.

Yksinoikeus taksien toimittamisesta pääkaupunkiin poiki heti 250 AG-tyyppistä autoa. Vuonna 1906 lukumäärä oli kasvanut tuhanteen, ja pari vuotta myöhemmin jo 1 500 autoon. Samaan aikaan Renaultin maine kiiri muuallekin maailmaan: esimerkiksi Lontooseen myytiin vuonna 1907 peräti 1 100 autoa.

Taksiksi tarkoitettu

Taksiauto suunniteltiin mahdollisimman yksinkertaiseksi ja luotettavaksi. 1 205-kuutioinen kaksisylinterinen moottori liikutti kolmivaihteisen vaihdelaatikon kautta 3,7 metriä pitkää, 1,6 metriä leveää ja 1 020-kiloista kulkinetta parhaimmillaan 40 kilometrin tuntinopeudella. Huvittavaa sinänsä: eräät noista arvoista eivät juuri poikkea nykyisistä pikkuautoista.

Kovin kovaa tämä taksi ei tosiaankaan suhaa. Kun säfööri piiskaa moottorivankkurin arviolta kahdenkympin nopeuteen, vaikuttaa se taajaman asuinkadulla täysin riittävältä. Mikäs tässä olisi muuten pomppiessa, mutta se moottori, ja sen tuottama melu. Jollain myöhemmän aikakauden voimanlähteellä meno olisi jo selvästi sivistyneempää.

Toisaalta – hevoskärryihin verrattuna auto toi viime vuosisadan alun elämään aivan toisenlaista tehokkuutta. Lantakasat vaihtuivat kaduilla pakokaasuihin, ja kulkeminen kävi systemaattisemmaksi. Renaultin ensimmäinen taksiauto osoittaa, että 1910-luvulla tärkeintä oli selvästi liike ja päämäärä, matkustusmukavuutta ei ollut vielä keksitty.

Sodassa sankariksi

AG-tyypin tuotanto jatkui lopulta miltei kymmenen vuoden ajan, kunnes vuonna 1914 syttynyt ensimmäinen maailmansota kutisti siviiliautojen valmistuksen miltei olemattomiin. Renault, monien muiden autonvalmistajien tapaan, keskittyi muutamaksi vuodeksi tekemään ambulansseja, sotilasajoneuvoja ja muuta rintamalla tarvittavaa välineistöä.

Silti juuri sota oli se, joka teki tästä automallista legendan. Pariisin taksit, jotka yhä tuolloinkin olivat valtaosin AG-tyypin Renaulteja, saivat vuonna 1914 tehtäväkseen kuljettaa kaikkiaan 6 000 ranskalaissotilasta Marnen taisteluun pääkaupunkia uhkaavia Saksan joukkoja vastaan. Uroteostaan malli sai lempinimen, jolla se tunnetaan yhä tänäkin päivänä: Taxi de la Marne.

Teksti: Jussi Saarinen Kuvat: Renault

Muokattu 31.3.2018: korjattu kirjoitusvirhe

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy