1.3.2016 Ajoneuvot Audin uusi Q2 on nuorekkaampi pikkumaasturi Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Q-malliston juniori tavoittelee uutta ostajakuntaa urheilullisella nuorekkuudella. Audin Q-katumaasturiperhe laajenee uudella pienemmän kokoluokan Q2:lla. Merkin mukaan Q2 erottautuu nuorekkuudella ja edistyksellisellä muotoilulla muista katumaastureista. – Olemme kehittäneet uuden Audi Q2:n erityisesti nuorille asiakkaille, kertoo Audin hallituksen puheenjohtaja Rupert Stadler. Uusi "geometrinen muotokieli" ei välttämättä heti välity katsojalle, mutta Q2:n suhteellinen mataluus on osoitus mallin urheilullisuudesta. Myös kyljen pokkauksilla on haettu jäntevyyttä. Pituutta uutukaisella on 4,19 metriä, akselivälin ollessa 2,60 metriä. Korkeutta on 1,51 metriä ja leveyttä vastaavasti 1,79 metriä. Tavaratilaa Q2:ssa on sangen asiallisesti, kapasiteetin vaihdellessa 405:stä 1050 litraan. Sisällä urheilullista tuntumaa on haettu sijoittamalla kuljettaja kuten Audin sedan-mallistossa, eli matalalle suhteessa ohjauspyörään. Samalla korostuu myös mallin korkea olkalinja. Audin kiitelty virtual cockpit ja tuulilasin heijastusnäyttö saavat kaverikseen kattavan määrän turvavarusteita. Audi pre sense auttaa välttämään onnettomuuksia jalankulkijoiden ja muiden ajoneuvojen kanssa, aktiivisen vakionopeudensäätimen ja ruuhka-avustimen helpottaessa jokapäiväistä elämää. Moottorivaihtoehtoja on yhteensä kuusi. Kolmisylinterinen yksilitrainen TFSI saa kaverikseen nelisylinteriset 1,4- ja 2,0-litraiset bensiinimoottorit. Lisäksi tarjolla on kolme erilaista nelisylinteristä dieselmoottoria aina 1,6 litrasta 2,0 litraan. Tehohaarukkana moottoreilla on 116 hevosvoimasta 190 hevosvoimaan. Vakiovaihteistona on kuusivaihteinen manuaalivaihteisto, mutta kaikki mallit ovat saatavissa seitsämänvaihteisella S tronic -kaksoiskytkinvaihteistolla. Tehokkaimpien diesel- ja bensiinimoottoreiden yhteydessä vaihteisto on uudempaa mallia, samalla kun niiden yhteyteen saa myös quattro-nelivedon. Eurooppaan Audi Q2 saapuu syksyllä, ennakkotilausten alkaessa kesän mittaan. Lähde ja kuvat: Audi Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 14.9.2026 Ajoneuvot Sähköautoihin aluksi varauksella suhtautunut Toyota on jotenkin kummassa löytänyt itsensä Suomen sähköautomarkkinoiden ykköspaikalta henkilö- ja pakettiautoissa 8.9.2026 Autoilu Tältä näyttää uusi alaikäisten kuljettajien vihreäkeltainen tunnus – käytöstä luistaminen tietää 100 euron maksua 7.9.2026 Taksit Taksin käyttäjä – vaadi kuskilta kyytihinta ennakolta! 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan 6.9.2026 Ajoneuvot Kesken prosessin uudelleensuunniteltu Range Rover Electric on siitäkin erikoinen autouutuus, että olemme lähes viiden vuoden ajan tienneet miltä se näyttää 6.9.2026 Koeajo Muistatko vielä tämän ”leluauton”? Kävimme virkistämässä muistoja 5.9.2026 Uutinen Rakennusala – väylärahoitusta uhkaa romahdus 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 4.9.2026 Ajoneuvot Mikäli huhut pitävät paikkansa, Seatista saattaa tulla vanhin tarkoituksellisesti lakkautettava huomattava automerkki sitten Pontiacin Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 12.9.2026 Huutokauppahelmet Kun ostat ylivoimaisesti suurimmalla moottorilla varustetun modernin ajan auton, ja tilaat sen pinkkinä, koska valmistaja tarjoutuu sen sellaiseksi maalaamaan [hintapäivitys] 14.9.2026 Ajoneuvot Sähköautoihin aluksi varauksella suhtautunut Toyota on jotenkin kummassa löytänyt itsensä Suomen sähköautomarkkinoiden ykköspaikalta henkilö- ja pakettiautoissa 13.9.2026 Laivat Synnyinsijoilleen Helsinkiin 42 vuoden jälkeen palannut Artania oli uutena maailman hulppein risteilyalus, jonka kastoi itse prinsessa Diana 14.9.2026 Liikenne Autoliiton koulutuspäällikkö neuvoo: näin vältät parkkisakot pysäköintimerkkien lisäkilpien kanssa 13.9.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz GLB 350 4Matic valitaan järkiperusteilla eikä tunteella 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 8.9.2026 Kuluttajat Peugeotin moottori hajosi alle 60 000 kilometrissä – kiista sytytystulppien vaihtovälistä eteni kuluttajariitalautakuntaan 12.9.2026 Huutokauppahelmet Kun ostat ylivoimaisesti suurimmalla moottorilla varustetun modernin ajan auton, ja tilaat sen pinkkinä, koska valmistaja tarjoutuu sen sellaiseksi maalaamaan [hintapäivitys] 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan 11.9.2026 Sähköautot Tiesitkö, ettei vetokoukku tarkoita lupaa vetää? – Vakuutusyhtiö varoittaa sähköautoilijoita tahattomista rikkomuksista 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 16.8.2026 Klassikko Muistatko Fiatin edustusauton, joka maksoi ison Mersun verran? Niille on Suomessa jopa oma kerhonsa