27.1.2020 Liikenne ADAC käänsi kelkkansa: neutraali suhtautuminen Autobahnojen nopeusrajoituksiin kuumentaa tunteita Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Saksassa äänestettiin viime syksynä Autobahnojen nopeusrajoituksia vastaan. Aiemmin rajoituksia vastustanut ADAC ilmoitti suhtautuvansa asiaan jatkossa neutraalisti. Saksan Autoliitto ADAC ilmoitti, ettei enää vastusta yleisiä nopeusrajoituksia Saksan moottoriteille. Nopeusrajoitukset ei saa vielä 21 miljoonan jäsenen järjestöltä kannatustakaan, mutta suhtautumisen kerrotaan olevan nyt neutraalia, uutisoi saksalainen Bild am Sonntag.Järjestö vastusti aiemmin vahvasti moottoriteiden yleissitovia nopeusrajoituksia, ja osa ADACin jäsenistä onkin hermostunut liiton kannan muuttumisesta.ADAC kertoo muutoksen syyksi sen jäsenten mielipiteiden jakautumisen. Järjestön verkkosivujen mukaan 50 prosenttia sen jäsenistä vastustaa nopeusrajoituksia, mutta 45 prosenttia kannattaa niitä.ADACin mukaan toistaiseksi nopeusrajoituksien vaikutukset liikenneturvallisuuteen ja ilmastonsuojeluun ovat epäselviä ja aihetta koskevat tutkimukset ovat keskenään ristiriidassa. Tämän takia neutraalin asennoituminen kerrotaan olevan luonnollista.Bild am Sonntagin oman kyselyn tulos eroaa ADACin ilmoittamasta. Lehden nettikyselyssä 65 prosenttia, yli 27 000 henkilöä vastusti nopeusrajoituksia.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyLiikenneministeri jyrähtiViime vuonna Saksan parlamentti äänesti runsaalla enemmistöllä Saksan Vihreiden ehdottamaa Autobahnojen nopeusrajoitusta vastaan.Aihe herättää yhä voimakasta vastustusta. Muun muassa liikenneministeri Andreas Scheuerin mukaan aiheeseen ei voi suhtautua neutraalisti ja ADACin jäsenet tulevat varmasti tekemään asian selväksi järjestön johtoportaalle.Aiheesta uutisoi ensin Tekniikka & Talous.Lähde: Bild am Sonntag Kuvituskuva: Moottorin arkisto Lue lisää: Autobahnat pysyvät vapaana: Saksa äänesti nopeusrajoituksia vastaan Auto, olet mahtava – Mercedes-AMG GT 63S ja matka Geneveen Saksa syrjäytti Norjan Euroopan sähköautomyynnin kuninkuusmaana Lue lisää Kaikki artikkelit 7.5.2025 Liikenne Autoliitto muistuttaa pysäköintialueiden väistämissäännöistä – ”toisin kuin usein kuvitellaan…” 7.5.2025 Liikenne Sähköpotkulaudalla saa kyyditä – väärin! 6.5.2025 Uutinen Classic Motorshow 2025: Omistajien helmien kymmenen upeaa finalistia 5.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow’ssa vieraili jälleen yli 20 000 kävijää 4.5.2025 Ajatuksia autoista Sovelluksia vielä sovellusten jälkeenkin – Ajatuksia autoista 2.5.2025 Uutinen Täyssähköautojen määrä koko autokannasta lähes 5 prosenttia – ensirekisteröinneissä pieni pilkahdus valosta 2.5.2025 Uutinen Volvo aloittaa 1,6 miljardin säästökuurin – irtisanomisilta ei vältytä 30.4.2025 Yleinen Ensin tariffit, sitten U-käännös – Trump höllää autoalan tariffitaakkaa 29.4.2025 Sähköautot Sähkisten osuus Suomen autokannasta nousi jo 11,2 prosenttiin Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 8.5.2025 Yleinen Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa