27.1.2020 Liikenne ADAC käänsi kelkkansa: neutraali suhtautuminen Autobahnojen nopeusrajoituksiin kuumentaa tunteita Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Saksassa äänestettiin viime syksynä Autobahnojen nopeusrajoituksia vastaan. Aiemmin rajoituksia vastustanut ADAC ilmoitti suhtautuvansa asiaan jatkossa neutraalisti. Saksan Autoliitto ADAC ilmoitti, ettei enää vastusta yleisiä nopeusrajoituksia Saksan moottoriteille. Nopeusrajoitukset ei saa vielä 21 miljoonan jäsenen järjestöltä kannatustakaan, mutta suhtautumisen kerrotaan olevan nyt neutraalia, uutisoi saksalainen Bild am Sonntag.Järjestö vastusti aiemmin vahvasti moottoriteiden yleissitovia nopeusrajoituksia, ja osa ADACin jäsenistä onkin hermostunut liiton kannan muuttumisesta.ADAC kertoo muutoksen syyksi sen jäsenten mielipiteiden jakautumisen. Järjestön verkkosivujen mukaan 50 prosenttia sen jäsenistä vastustaa nopeusrajoituksia, mutta 45 prosenttia kannattaa niitä.ADACin mukaan toistaiseksi nopeusrajoituksien vaikutukset liikenneturvallisuuteen ja ilmastonsuojeluun ovat epäselviä ja aihetta koskevat tutkimukset ovat keskenään ristiriidassa. Tämän takia neutraalin asennoituminen kerrotaan olevan luonnollista.Bild am Sonntagin oman kyselyn tulos eroaa ADACin ilmoittamasta. Lehden nettikyselyssä 65 prosenttia, yli 27 000 henkilöä vastusti nopeusrajoituksia.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyLiikenneministeri jyrähtiViime vuonna Saksan parlamentti äänesti runsaalla enemmistöllä Saksan Vihreiden ehdottamaa Autobahnojen nopeusrajoitusta vastaan.Aihe herättää yhä voimakasta vastustusta. Muun muassa liikenneministeri Andreas Scheuerin mukaan aiheeseen ei voi suhtautua neutraalisti ja ADACin jäsenet tulevat varmasti tekemään asian selväksi järjestön johtoportaalle.Aiheesta uutisoi ensin Tekniikka & Talous.Lähde: Bild am Sonntag Kuvituskuva: Moottorin arkisto Lue lisää: Autobahnat pysyvät vapaana: Saksa äänesti nopeusrajoituksia vastaan Auto, olet mahtava – Mercedes-AMG GT 63S ja matka Geneveen Saksa syrjäytti Norjan Euroopan sähköautomyynnin kuninkuusmaana Lue lisää Kaikki artikkelit 18.3.2025 Uutinen Mitä Toyota Gazoo Racingilla on vedetty? Luvassa isoja takasiipiä ja keskimoottorinen GR Yaris 17.3.2025 Uutinen Tiettävästi Suomen ainoiden Rivian R1T -sähköautojen omistaja Aapo Huovila: ”Paras käyttöauto, mikä minulla on koskaan ollut” 14.3.2025 Uutinen Moottorin haastattelu: Toyota ei usko solid state -akkujen tulevan massatuotantoon vielä vuosikausiin 13.3.2025 Autoilu Isoveli valvoo ilmasta – poliisi turvautuu drooneihin liikennevalvonnassakin 12.3.2025 Uutinen VR muokkaa matkustusluokkia – mutta miten lippujen hinnoittelu muuttuu? 12.3.2025 Uutinen Toyota suunnittelee täyssähköisen ”mopoauton” valmistamista: 100 kilometrin toimintamatka 10 000 eurolla 12.3.2025 Matkailu Norwegianin matkustajamäärät kasvoivat talvikuukausina merkittävästi 11.3.2025 Liikennepolitiikka Isot kaupungit huolissaan – liikenteen kehittämisen rahoitus ei ole riittävää ja näyttää laskevan 11.3.2025 Uutinen Holtiton ajelu kuriin, promilleraja sähköpotkulautailuun – tavoitteena kuripaketti 1.5. alkaen Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.3.2025 Koeajo Koeajo: Volkswagen Golf R – jäähyväiset teho-Golfille 17.3.2025 Uutinen Tiettävästi Suomen ainoiden Rivian R1T -sähköautojen omistaja Aapo Huovila: ”Paras käyttöauto, mikä minulla on koskaan ollut” 19.3.2025 Laivat Baltic Princessin telakointi osa 2: nyt katsotaan mitä se on syönyt ja vedetään tuoreet maalit päälle 18.3.2025 Kuluttajat Asiakas löysi vikoja Volvosta autokauppojen jälkeen – myyjä piti vaatimuksia kohtuuttomina, koska ostajalla ei ollut kiirettä korjata niitä 18.3.2025 Koeajo Koeajo: BYD Sealion 7 – laatu vakuuttaa, mutta karkaako hinta? 17.3.2025 Uutinen Tiettävästi Suomen ainoiden Rivian R1T -sähköautojen omistaja Aapo Huovila: ”Paras käyttöauto, mikä minulla on koskaan ollut” 13.3.2025 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanille saa taas varata korjaamoajan, kun matka oli katketa tehojen katoamiseen 14.3.2025 Sähköautot Koeistuttu: Toyota Urban Cruiser on susi lampaan vaatteissa, tai siis Suzuki Toyotan vaatteissa 14.3.2025 Ajoneuvot Saisiko olla maailman nopeimmin kiihtyvä tuotantoauto? Tässä on Porsche Taycan Turbo GT 17.3.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Keine bombe – onko tässä toisen maailmansodan arvokkain ”panttipullo”? 5.3.2025 Autoilun hinta Tonnin pommit ovat nyt kolmen tonnin pommeja – mihin katosivat halvimmat autot? 11.3.2025 Autoilu Nakkaatko renkaat ulkovarastoon säilytykseen? Se saattaa pilata kumit ennätysajassa 25.2.2025 Uutinen Autosta rikkoutui takalasi – asiakkaan ostama lasivakuutus ei korvannutkaan 6.3.2025 Autoilu Täytyykö peltoautokin liikennevakuuttaa? – Näin vastaa asiantuntija 6.3.2025 Kuluttajat Uudehkosta Fordista oli öljyt vaihtamatta, jakopää ja laturi hajosivat, auto haisi, eikä sen valotkaan toimineet – ostajalta lähes 12 000 euron vaatimus myyjälle