27.5.2026 Viikon arkistopoiminto Aikalaiskoeajossa AMC Pacer, amerikanraudoista toiseksi pilkatuin, joka oli yhtä outo kuin miltä se näyttikin – Viikon arkistopoiminto Teksti Benjamin Helander Kuva Moottorin arkisto Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä "Lentäväksi kultakalamaljaksi" haukutun Pacerin väläytettiin tässä artikkelissa saavan painavan konepeltinsä alle Audi 100:n bensiinimoottorin tai Volkswagen LT:n dieselin. American Motors Corporation eli AMC, myös AM, oli yhdysvaltalainen autonvalmistaja, joka oli muodostunut pienempien valmistajien Hudsonin ja Nash-Kelvinatorin yhteenliittymänä 1950-luvulla. AMC oli tunnettu eri brändeistään, kuten Ramblerista, AM Generalista ja Jeepistä, jonka Lee Iacocca pelasti Chryslerille AMC:n lopulta kaatuessa vuonna 1987. AMC valmisti autoja myös omalla nimellään. Yksi esimerkki jälkimmäisistä tapauksista oli muuan AMC Pacer. KUVA: AMC Juuri mikään muu amerikkalainen automalli ei ole saanut osakseen yhtä paljon pilkkaa kuin AMC Pacer. Muun muassa Car and Driver -lehden "lentäväksi kultakalamaljaksi" irvistelemä, vuonna 1975 lanseerattu malli toki teki paikoin pilkkaamisen melko helpoksi, eikä aina pelkästään omaperäisellä ulkonäöllään, joka on tietysti makuasia. Öljykriisin keskelle syntynyt Pacer oli AMC:ltä yritys tehdä amerikkalaisten autojen keskiarvoa pienempi ja taloudellisempi auto, vähemmällä pellin ja polttoaineen kulutuksella. KUVA: AMC/Stellantis Lopulta noin neljän vuoden ajan valmistettu Pacer muodostui tietyllä tavalla naurun kohteeksi jo omana aikanaan ja vähän sen jälkeen. Nyt jo ikä alkaa sitä suojata. Esimerkiksi 1980- ja -90 -luvuilla pyörineen amerikkalaisen tilannekomediasarjan Pulmuset antisankari Al Bundy päättää yhdessä jaksossa Dodgen rämänsä (oik. Plymouth Duster) jälleen kerran töistä kotiin työnnettyään panostaa menevään autoon, Ford Mustangiin. Kuitenkin, koska vaimo onkin jo tuhlannut Alin vähäiset säästöt, päätyy hän työntämään kotitalliinsa Pacerin. Paceriakin kamalampaa oli enää työntää talliin AMC Gremlin, viisi vuotta aiemmin esitelty pienempi malli samalla idealla. Itse asiassa Moottorikin muistaa Pacer-artikkelissaan käyttää siitä ilmaisua "se järkyttävä tynkäperä Gremlin". Hyvät naiset ja herrat: AMC Gremlin, Pacerin pikkusisko. Voisiko todeta näin, että 50 vuotta on tehnyt itse asiassa molemmille hyvää. Kumpikin malli on varmasti nyt klassikkoautona paremmassa maineessa kuin koskaan uutena. KUVA: AMC Pidemmittä puheitta on aika sukeltaa Moottorissa 5/1975 julkaistuun artikkeliin, jossa Moottorin toimittaja pääsi kokeilemaan AMC Paceria Silverstonen kuuluisalla moottoriradalla Englannissa. Sentään aivan pelkästään Paceria ei Silverstonessa ulkoilutettu, vaan kyseessä olivat rengasvalmistaja Michelinin testipäivät. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Jos Pacer oli parasta mitä AMC pystyi tilanteessa tarjoamaan... ...ei AMC:llä mennyt Suomen markkinoilla kovin kehuttavan hyvin. Artikkeli alkaakin pohjustuksella AMC:n tilanteesta Suomessa vuonna 1975. Hanki rajaton lukuoikeus Haluatko jatkaa lukemista? Autoliiton jäsenenä saat rajattoman pääsyn kaikkiin Moottori+ -sisältöihin. Liity jäseneksi Kirjaudu sisään Jäsenenä saat nämä edut ja paljon muuta Moottori Moottori+ -sisältöjen lukuoikeus ja painettu lehti 8 kertaa vuodessa. Tiepalvelu Autoliiton Tiepalvelu turvaa Plus- ja Premium-jäsenten matkan Suomessa ja ulkomailla. Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 28.8.2026 Automatkailu Paljonko asuntovaunun vetäminen maksaa? Vertailimme kahden käytetyn vetoauton kulutuksia 30.8.2026 Sähköautot Miksi laivoilla ei ladata sähköautoja? 30.8.2026 Käyttötesti Paljastuiko Toyota C-HR:n matkamittarivirhe viimeisimmässä toimintamatkatestissä? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 29.8.2026 Huutokauppahelmet Mikäli joku maailmanlopun odottaja haluaa W463-korimallisen G-sarjan Mercedeksensä kuusipyörävetoisena, ainoa vaihtoehto on tukeutua piraattiversioon 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 28.8.2026 Automatkailu Paljonko asuntovaunun vetäminen maksaa? Vertailimme kahden käytetyn vetoauton kulutuksia 25.8.2026 Huutokauppahelmet Ensimmäinen huutokaupassa nähty Cadillac Celestiq osoittanee, että superharvinaisuudenkin arvo voi lähteä laskemaan kynnyksen yli ajettaessa, jos se kulkee sähköllä 27.8.2026 Uutinen Traficom kommentoi Moottorin pääkirjoitusta – Epätietoisuus ei ole kenenkään etu 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 16.8.2026 Klassikko Muistatko Fiatin edustusauton, joka maksoi ison Mersun verran? Niille on Suomessa jopa oma kerhonsa 19.8.2026 Kuluttajat Ulkomaanmatka päättyi ennen aikojaan – yli 220 000 euron matkailuautossa ilmeni pitkä lista vikoja 17.8.2026 Lentokoneet Laudan Airbus A320 jämähti lauantaina Helsinki-Vantaalle, joten emoyhtiö Ryanair riensi apuun yllättävimmällä konetyypillään