12.10.2025 Ajatuksia autoista Ajatuksia autoista: Kalle Rovanperä lopettaa – kiitos elämäni upeimmista sinivalkoisista urheiluhetkistä Teksti Eetu Kokkonen Kuva Eetu Kokkonen Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Kalle Rovanperä järjesti meille suomalaisille rallifaneille lyhyen, mutta sitäkin kirkkaamman ajanjakson MM-sarjassa. Suomalainen, kaksinkertainen rallin maailmanmestari Kalle Rovanperä ilmoitti kuluvalla viikolla lopettavansa kilpailemisen rallin MM-tasolla tämän kauden päätteeksi. Uutinen oli varsin odotettu, sillä Rovanperän uran päättymisestä on huhuiltu jo muutaman vuoden ajan. On yleisesti tiedossa, että jyväskyläläislähtöisellä nuorukaisella on rallin lisäksi muitakin intohimoja uralleen. Vaikka uutinen ei ollut yllätys allekirjoittaneellekaan, se iski silti lujaa. Taustoitetaan vähän. Olen 28-vuotias rallifani. Kävin ensimmäistä kertaa katsomassa MM-rallia 6-vuotiaana vuonna 2003. Laji sykähdytti heti. Muistan vieläkin ikoniset Subarun bokserimoottorin äänet, kauniit Lancer Evot ja maalaislapselle hätkähdyttävän määrän ulkomaalaisia – etenkin norjalaisia ja virolaisia metsän keskellä ihailemassa rattisankareiden urheilusuorituksia. Tuosta päivästä lähtien olen seurannut rallia ja sen MM-sarjaa aktiivisesti. Olen rallifanina toisen sukupolven edustaja. Muistan kuunnelleeni isäni tarinoita suomalaisten dominoimasta lajista. Seuraavien vuosien aikana luin Kiuruveden Kaupunginkirjaston kaikki moottoriurheilukirjat kannesta kanteen ja totesin rallin todellakin olevan suomalaisten laji. Eli maailmanmestaruus osuisi Suomeen lähitulevaisuudessa lähes väkisinkin. Mutta sain hakea jatkossakin suomalaisia mestaruustarinoita vain historiasta. Marcus Grönholm oli hyvin lähellä kolmatta maailmanmestaruuttaan vuosina 2006 ja 2007. Melkein ei kuitenkaan riitä. Pettymys etenkin vuoden 2007 maailmanmestaruuden kaatumisesta kahteen peräkkäiseen keskeytykseen loppukaudesta kalvoi nuoren mielessä ainakin päivä- ellei viikkokausia. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lisää pettymyksiä Sitten koitti nuoremman sukupolven vuoro. Etenkin lapsuudensankariini Mikko Hirvoseen luotto oli vankkumaton. Olen yhä katkera vuodesta 2009, kun Hirvonen hävisi maailmanmestaruuden yhden pisteen erolla Sebastien Loebiin. Tuolla kaudella Hirvonen oli mielestäni ehdottomasti sarjan paras kuljettaja, mutta Citroënin tehokkaan (ja Fordin tehottoman) tallimääräystaktiikan ansiosta mestaruus meni jälleen Ranskaan. Niin kuin se tuli menemään lopun lapsuuttani ja nuoruuttani. Kun kaudella 2020 Rovanperä saapui rallin MM-sarjaan, en aivan rehellisesti osannut odottaa aivan näin nopeaa menestystä. Tiesin, tai ainakin toivoin hartaasti, että Rovanperä tulee voittamaan mestaruuden seuraavan kymmenen vuoden aikana. Kun mestaruus tulikin jo vuonna 2022, hetki oli itselleni liikuttava. Olin suuntaamassa avustajamme kanssa aamuvarhain kohti Lappia tekemään Moottoriin erämatkailujuttua. Katsoin osakilpailun viimeisiä hetkiä puhelimeni näytöltä, kun Rovanperä saapui maaliin maailmanmestarina ja piilottelin kyyneleitä kuljettajana toimivalta kaveriltani. Lähes 20 vuoden rallin seuraamisen jälkeen rallin maailmanmestaruus oli vihdoin tullut Suomeen. Olin saanut seurata vierestä lähes vuosittaiselta tuntuvaa lätkäfanien mestaruushurmaa, historiallisia jalkapallosaavutuksia ja kovia hiihtotuloksia. Nyt vihdoin sain tuntea itsekin sen penkkiurheilijan onnellisuuden hetken, jollaiseen en uskonut koskaan syventyväni. Nyt, vain muutamaa vuotta myöhemmin Rovanperä siirtyy kohti seuraavia unelmiaan ja se hänelle sallittakoon. Suomalaisen rallin tulevaisuus ei vain ikävä kyllä näytä lähitulevaisuudessa kirkkaalta. Vahvin toivo on tällä hetkellä täyttä kautta Toyotalla ajavan Sami Pajarin harteilla. Tämänhetkiset näytöt eivät enteile lähivuosien maailmanmestaruutta, mutta olen enemmän kuin mieluummin jälleen väärässä tilanteiden nopeasti kehittymisen suhteen. Lue lisää Kaikki artikkelit 9.11.2025 Ajatuksia autoista Näin Bugatti Veyronin, joka auttoi ymmärtämään miksi superautoja kannattaa valmistaa vaikka tappiollisesti – Ajatuksia autoista 2.11.2025 Ajatuksia autoista Ajatuksia autoista: harrastuksena käytettyjen autojen myynti-ilmoitusten parissa surffailu 26.10.2025 Ajatuksia autoista Väläytin vahingossa pitkät rekkakuskin naamalle neljä kertaa, mutta väitän silti ajovalojen olevan paras asia uusissa autoissa – Ajatuksia autoista 19.10.2025 Ajatuksia autoista Turvakäräjillä kaikki tähdet eivät ole samanarvoisia – Ajatuksia autoista 9.10.2025 Uutinen Nyt se tapahtuu – Kalle Rovanperä lopettaa ralliuransa 7.10.2025 Uutinen B-ryhmäläisten omistajat huomio! – Brittiläinen Tolman Engineering etsii osat kasariralliautoihin 5.10.2025 Ajatuksia autoista Kamppailu digielämästäsi on vasta kiihtymässä – Ajatuksia autoista 30.9.2025 Moottoriurheilu Rallimuseon vitriini on täynnä muistoja juhlarallista, jota ei koskaan tullut 28.9.2025 Ajatuksia autoista Ajatuksia autoista: sähkömoottori parantaa ja pahentaa halpisautoja Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 11.11.2025 Autoilu Tyyppiviat: viallinen jakoketju voi tuhota koko moottorin – etenkin näiden autojen kohdalla kannattaa olla tarkkana 10.11.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Peugeot 505 Break 4x4 Dangel ei ole elämäntapafarmari, vaan enemmänkin oikea maastoauto 10.11.2025 Lentokoneet Saksalainen lomalentoyhtiö Condor eläköitti Euroopan viimeisen "lentävän lyijykynän", harvinaiseksi jääneen Boeing 757-300:n 10.11.2025 Ajoneuvot Tältä näyttää Toyotan Cyber Sumo - eli siis uusi Toyota Hilux, joka tulee ensi kertaa tarjolle myös täyssähköisenä 11.11.2025 Kuluttajat Sähköauton kotilatauslaitteen mystinen vika johti vuosia kestäneeseen vakuutuskiistaan 11.11.2025 Autoilu Tyyppiviat: viallinen jakoketju voi tuhota koko moottorin – etenkin näiden autojen kohdalla kannattaa olla tarkkana 10.11.2025 Lentokoneet Saksalainen lomalentoyhtiö Condor eläköitti Euroopan viimeisen "lentävän lyijykynän", harvinaiseksi jääneen Boeing 757-300:n 10.11.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Peugeot 505 Break 4x4 Dangel ei ole elämäntapafarmari, vaan enemmänkin oikea maastoauto 6.11.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Suomi ei ole vielä valmis sähköautoille - vai onko liiankin? 6.11.2025 Käyttötesti Dacia Duster ja haikeiden jäähyväisten viimeisiä ajatuksia – Käyttötesti 20.10.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Nissan Juke - "juuri katsastettu, mutta puomi tuli lasista läpi" 11.11.2025 Autoilu Tyyppiviat: viallinen jakoketju voi tuhota koko moottorin – etenkin näiden autojen kohdalla kannattaa olla tarkkana 26.10.2025 Ajatuksia autoista Väläytin vahingossa pitkät rekkakuskin naamalle neljä kertaa, mutta väitän silti ajovalojen olevan paras asia uusissa autoissa – Ajatuksia autoista 28.10.2025 Päivän kuva Päivän kuva: tässä oli Teboil vielä viikko sitten 13.10.2025 Kuluttajat Matille myytiin auto laittomilla renkailla – automyyjä on myöntänyt asian, mutta ei suostu korvaamaan