Amsterdamin ”maailman vanhimman ammatin” museossa historia jää valitettavasti ohkaiseksi

Amsterdam tunnetaan vapaamielisenä kaupunkina, ja kaupungin punaisten lyhtyjen alue on yksi turisteja eniten kerääviä kohteita. Siksi on luontevaa, että alueelta löytyy myös alueen historiasta ja prostituutiosta kertova museo.

Museo kulkee nimellä: Red Light Secrets – Museum of Prostitution. Se kertoo olevansa myös vanhin aiheesta kertova museo. Museo toimii vanha bordellin tiloissa, joka on ovet suljettuaan jäänyt ”alkuperäiseen” kuntoonsa. Museossa on siis pari huonetta, joissa vierailija pääsee näkemään varmasti suht autenttisesti ne tilat, missä naiset ottivat asiakkaita vastaan.

Kurkistus kulisseihin

Museo on erittäin kompakti, se sisältää vain muutaman huoneen. Ensin tullaan sisään pieneen elokuvateatteriin, missä luodaan raamit sille maailmalle, mihin nyt sukelletaan. Sitten kurkistetaan tavallaan kulissien taakse eli näytetään, miten bisnes pyörii.

Sen jälkeen esillä on mm. "valvontakeskus", jossa päivystäjä eli todennäköisesti omistaja on pystynyt seuraamaan bordellin toimintaa ja hoitamaan bisneksiä. Kameravalvonta tuo tietysti turvallisuutta bordellissa työskenteleville naisille, mutta miten mahtaa olla yksityisyyssuojan kanssa?

Tämän jälkeen seinillä on muutamia tauluja ja informaatiopisteitä, missä jaetaan myös tietoa prostituutiosta ammattina; miten se on rekisteröity ammatti Amsterdamissa, paljonko ammatin harjoittajia on, mitkä ovat keskiansiot, miten terveydenhuolto on hoidettu, yms.

Mitä ainakin me jäimme kaipaamaan, on varsinainen historia. Toki tätä sivutaan, mutta vain pintapuolisesti. Itse prostituoiden arjesta kyllä kerrotaan varsin värikkäästikin. Tämä tapahtuu 12-kohtaisen audio-opastuksen avulla.

Tuntuu tirkistelyltä

Pääsylippuun sisältyy siis Ingan salainen audiokierros. Siinä kuunnellaan yhden Amsterdamin kuuluisimman yön naisen, Venäjällä syntyneen Ingan, henkilökohtaisia äänitarinoita. Hän on toiminut prostituoituna yli 15 vuotta. Osa Ingan tarinoista on varsin varsin järkyttäviä joskin samalla varmasti tarkoituksellisesti provosoivia. Yhtä kaikki, kuulijalle käy selväksi, ettei prostituutio ole työ, joka sopii kovin monelle.

Museon huoneissa kävellessä tuntuu jopa siltä, että prostituutiota ja ammattia harjoittavia naisia ja miehiä jopa ihannoidaan. Yhden huoneen seinällä roikkuu esimerkiksi kymmenen kohdan huoneentaulu alaa harjoittaville; siis eräänlainen prostituution 10 ”käskyä”.

Yhdellä seinällä on myös asiakkaiden ”tunnustuksia” heidän vierailustaan. Kaikki tämä tuntuu hieman turhalta tirkistelyltä. Esillä on myös esineitä, joita maksavat asiakkaat ovat unohtaneet huoneisiin vierailunsa jälkeen.

Näytillä ovat myös seksityöntekijän vaatekaappi sekä sadomasokisteille suunnattu huone asianmukaisine työvälineineen. Jos nämä kiinnostavat, niitä näkee ilmaiseksi seksileluja myyvässä kaupassa, sitä varten ei tarvitse tulla museoon – etenkin kun pääsylippu on melko hintava eli 17 euroa. Sille saa lopulta melko vähän vastinetta.

Vaaroja vähätellään

Vaikka prostituutio onkin Amsterdamissa ammatti muiden joukossa, siihen liittyy paljon haittailmiöitä. Näiden historiasta kerrotaan myös turhan vähän. Esillä on toki näyttävästi yksi Amsterdamin tunnetuimpia ja ratkaisemattomaksi jääneitä murhia. Uudenvuodenaattoa edeltävänä iltana 1956 Oudezijds Achterburgwal -bordellissa tapahtunut tappo.

Kiinalainen Annie, oikealta nimeltään Anna Maria Zentveld, löydetään kuristettuna ”työhuoneestaan” katutason yläpuolella. Hän on syntynyt Amsterdamissa, ja jo hänen äitinsä oli prostituoitu. Poliisilla ei ole kunnollisia johtolankoja, eivätkä tutkimukset etene. Pari kuukautta myöhemmin tapahtuu uusi murha, mutta senkään tutkimus ei edistys. Murhatutkimukset lopetetaan virallisesti vuonna 1974.

Miltä tuntuu olla näyttelyesine?

Museo on lopulta käyty melko nopeasti läpi, aikaa tähän kuluu maksimissaan tuntu – luultavasti paljon vähemmän. Mitään uutta tai erikoista museo ei lopulta kävijälle tarjoa. Mutta yksi huone teki sentään vaikutuksen. Vierailija istuu korkealle jakkaralle kuin prostituoitu ikään, ja hänen edessään on ikkunalta näyttävä videoruutu. Sen näytöllä esitetään ikkunassa avautuva maailma sen takana istuvan tytön näkökulmasta: niljaskaiset miehet tuijottavat ja irvistelevät – jotkut pysähtyvät ja tekevät irstaita eleitä. Toiset osoittavat ja nauravat. Paheksuvat naiset pudistavat päätään. Tämä kokemus auttaa väkisinkin empatian rakentamisesta punaisten lyhtyjen alueen työntekijöitä kohtaan.

Museon kotisivut: https://www.redlightsecrets.com