15.5.2020 Ajoneuvot Bentley nousussa koronan jälkeisessä Kiinassa: yli kuukauden tilaukset viikossa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Koronaviruspandemiasta palautuminen on nostanut Kiinan automarkkinat hienoiseen kasvuun. Bentleyn kohdalla tilauskirjoja täytettiin suorastaan ennätysvauhdilla. Vaikka koronaviruspandemiasta palautuminen on ollut käynnissä Kiinan automarkkinoilla jo jonkin aikaa ja alue kertoi pitkästä aikaa automyynnin kasvusta, on yksi ylitse muiden. Bentley joutui käynnistämään tuotannon Britannian tehtaillaan Kiinan huippuvedon aiheuttamassa paineessa. – Yksi viikko huhtikuussa tilauksia tuli meille enemmän, kuin missään yksittäisessä kuussa edeltävän puolen vuoden aikana, Bentleyn toimitusjohtaja Adrian Hallmark kommentoi BBC:lle. Bentleyn tuotanto käynnistyi jälleen 11. toukokuuta koronaviruksen aiheuttaman tauon jälkeen. Tällä hetkellä tuotantotahti on noin puolet normaalista, sillä tehtaalla yritetään noudattaa tarpeellisia varotoimia työntekijöiden suojaamiseksi. Kahden metrin turvaväli näkyy tuotantotahdin puolittumisena, metrin turvaväli riittäisi normaaliin työtahtiin. Varotoimien aikana ristipainetta aiheuttaa kuitenkin yllättävästi kasvanut kysyntä. Merkin 4 000 työntekijästä puolet on takaisin tehtaalla, neljänneksen työskennellessä kotoa käsin. Jäljelle jäävä neljännes on ottanut Britannian hallituksen lomautusohjelman, jossa valtio maksaa työntekijöille 80 prosenttia heidän palkastaan, jos he vain jäävät kotiin. Bentley oli myös varastoinut komponentteja etukäteen, sillä brittimerkki oli rakentanut itselleen ylimääräisen varaston mahdollista sopimuksetonta Brexitiä varten. Tehdas onnistui löytämään myös vaihtoehtoja kiinalaisille alihankkijoille koronaviruspandemian alkuvaiheessa. Perinteikkään brittimerkin vuosi alkoi 8 000 tilauksella, sillä se oli kärsinyt uuden viivästyksistä Continental GT:n ja Flying Spurin kanssa. Tilauskirjan sisällöstä noin viidennes on Kiinasta. Koko Kiinan automarkkinat kohosivat 0,9 prossenttia huhtikuussa, merkiten 2 miljoonan auton myyntiä. Kiinan autonvalmistajien kattojärjestö arvioikin, että kysyntä voisi tehdä V-muotoisen jyrkän nousun koronan aiheuttaman syöksyn jälkeen. – Iso kysymys on, tapahtuuko näin muualla maailmassa, Hallmark kommentoi. Lähde: Automotive News Kuva: Bentley Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 20.4.2026 Kuluttajat Auton maalipinta alkoi kukkia ja toistuvat maalaus- ja ruostekorjaukset epäonnistuivat – autokorjaamo ja kuluttaja kiistelivät työn laadusta 20.4.2026 Esittely Sähköinen Mercedes-Benz C-sarja on kuin matala GLC, mutta taustapeilissä kuumottaa CLA 19.4.2026 Ajoneuvot Dramaattinen Rolls-Royce Project Nightingale – miljoonien arvoinen taideteos pyörillä, nimetty työntekijöiden asunnon mukaan 17.4.2026 Ajoneuvot Maistiainen: BYD Atto 3 Evo – voidaanko tosiaankaan puhua pelkästä faceliftistä, jos aiemmin etuvetoinen auto on muuttunut taka- tai nelivetoiseksi? 15.4.2026 Ajoneuvot Kaupunkimaistiainen: BYD Atto 2 – ainakin varustelistan ruksiminen ja parkkeeraus on tehty helpoksi 15.4.2026 Ajoneuvot Porsche 911 GT3 S/C – miltä kuulostaisi 510 hevosvoimaa yhdistettynä manuaalivaihteistoon ja kyllä, rättikattoon? 15.4.2026 Uutinen Kuinka paljon Kioja mahtuu pieneen Pohjoismaahan? Kia Seltos on hybridiauto, joka tarjoaa sähköautoista tuttuja ominaisuuksia 15.4.2026 Uutinen Lähes puoli miljoonaa harrasteajoneuvoa – Moottori kokosi kokonaiskuvan suomalaisille ilmiselvästä harrastuksesta 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 20.4.2026 Laivat Muistatko aikaa, jolloin tämä väkivahva laiva vei automatkailijat suoraan Helsingin länsisatamasta Saksan Rostockiin? 20.4.2026 Esittely Sähköinen Mercedes-Benz C-sarja on kuin matala GLC, mutta taustapeilissä kuumottaa CLA 19.4.2026 Ajatuksia autoista Euroopassa ei hyvä heilu, jos kiinalaiset koskaan lukevat Dacian ja Škodan pelikirjaa 18.4.2026 Koeajo 2222 kilometriä sähköllä – tällaiseen sähköautojen uusi sukupolvi pystyy 19.4.2026 Klassikko Koeajo 75 vuoden taakse: kyllä herra Kapitän – eli kun Opel haastoi BMW:n ja Mercedeksen 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 17.4.2026 Matkailu Tämäkö ihan oikeasti kaunein Neuvostoliiton ulkopuolella sijainnut neuvostoliittolainen sotamuistomerkki? 20.4.2026 Laivat Muistatko aikaa, jolloin tämä väkivahva laiva vei automatkailijat suoraan Helsingin länsisatamasta Saksan Rostockiin? 18.4.2026 Koeajo 2222 kilometriä sähköllä – tällaiseen sähköautojen uusi sukupolvi pystyy 18.4.2026 Moottoripyörät Ostimme 20 vuotta vanhan matkapyörän – BMW R 1200 RT tuntuu edelleen kuin uudelta 23.3.2026 Lentokoneet Tästä Air Balticin yksilöstä tuli juuri ensimmäinen tuhoutuneeksi kirjattu Airbus A220 - tapahtui onneksi kivuttomimmalla mahdollisella tavalla 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 25.3.2026 Viikon arkistopoiminto Nelimoottorinen Iljushin kotiutti suomalaisryhmän Osakan exposta, koska Neuvostoliitto ei antanut Finnairin lentää Siperian yli Japaniin 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa