15.10.2019 Ajoneuvot Dysonin sähköautosuunnitelmat romukoppaan Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Vuodeksi 2021 sähköautomarkkinoille pyrkinyt, etenkin pölynimureistaan tunnettu teknologiajätti Dyson ilmoittaa luopuvansa sähköautosuunnitelmistaan. Pussittomien pölynimureiden keksijä, James Dyson on perunut sähköautoprojektinsa taloudellisen kannattamattomuuden vuoksi, kertoo Autonews Europe. – Dyson Automotive työryhmä on kehittänyt fantastisen auton; heidän lähestymistapansa on ollut nerokas ja he ovat pysyneet samalla uskollisina periaatteillemme, Dyson kertoi sähköpostissaan henkilökunnalle. – Joka tapauksessa, vaikka olemme yrittäneet erittäin kovasti tehdä läpimurtoa kehityksessä, emme yksinkertaisesti löydä keinoa tehdä sitä enää taloudellisesti kannattavasti, hän jatkaa. Dyson myös mainitsee yrityksen koettaneen löytää projektille ostajaa, siinä onnistumatta. Dysonin tavoitteena oli tuoda markkinoille kolme sähköautoa, joista ensimmäisen oli tarkoitus ilmestyä vuonna 2021. Perustana oli valmistajan osaaminen akuissa ja sähkömoottoreissa, joiden avulla tarkoituksena oli vaikuttaa autoteollisuuteen yhtä suuresti kuin sen pölynimurit tekivät aikanaan. Salassa edistetyn autoprojektin kimpussa toimi parhaillaan noin 500 hengen työryhmä, johon kuului muun muassa entisiä Teslan, Jaguarin, Land Roverin ja Aston Martinin autoalan ammattilaisia. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Kehitystyö ei mennyt hukkaan Dyson-yhtiö suunnitteli käyttävänsä autoissa kiinteän olomuodon akkuteknologiaa (solid state batteries) uskoen vahvasti sen etuihin. Projektin lopettaminen kuitenkin osoittaa yrityksen aliarvioineen autotehtaan perustamisen monimutkaisuuden ja kustannukset. Luovuttamisesta autoalalla huolimatta Dysonilla jatketaan kiinteiden akkujen teknologian kehittämistä. Lisäksi kehitystä tehdään muun muassa robotiikan ja tekoälyn parissa. – Akkumme hyödyttävät Dysonia yrityksenä perusteellisesti ja vievät meidät mielenkiintoisiin, uusiin suuntiin, Dyson toteaa. Lähde: Autonews Europe Kuvituskuva: Moottorin arkisto Lue lisää Kaikki artikkelit 1.9.2026 Ajoneuvot Maistiainen: onkohan Mazda CX-6e tärkein Kiinasta Japaniin saapunut tuote sitten teen? 30.8.2026 Ajoneuvot Auton käytettävyys: Citroën ë-C3 Aircross on sekoitus perinteitä ja persoonallisuuksia 27.8.2026 Uutinen Traficom kommentoi Moottorin pääkirjoitusta – Epätietoisuus ei ole kenenkään etu 26.8.2026 Ajoneuvot Mazda CX-6e:tä ei ole monin paikoin tunnistaa Mazdaksi, mutta siinä on monia vekkuleita yksityiskohtia 24.8.2026 Liikenne Romutuspalkkio edisti sähköpyöräilyä – vaikutukset näkyvät vielä vuosia myöhemmin 23.8.2026 Uutinen Kuka korjaa vanhan sähköautosi? Tulevaisuudessa korjaamoiden erot korostuvat 21.8.2026 Koeajo Koeajo: Renault Clio on lammas suden vaatteissa – nopean näköinen, vaan ei tuntuinen 20.8.2026 Uutinen Moottoripyörien katsastus pakolliseksi EU:ssa? – Autoliitto vaatii Suomen päättäjiltä toimia 19.8.2026 Kuluttajat Ulkomaanmatka päättyi ennen aikojaan – yli 220 000 euron matkailuautossa ilmeni pitkä lista vikoja Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 31.8.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän kuorma-auton sivupeilin varressa olevan ”häkkyrän” käyttötarkoituksen? 31.8.2026 Käytetyt autot 13-vuotias Audi S5 joutui korjaamolle kolmessa viikossa autokaupoista – ostaja vaati lähes kymppitonnin korvausta 28.8.2026 Automatkailu Paljonko asuntovaunun vetäminen maksaa? Vertailimme kahden käytetyn vetoauton kulutuksia 29.8.2026 Huutokauppahelmet Mikäli joku maailmanlopun odottaja haluaa W463-korimallisen G-sarjan Mercedeksensä kuusipyörävetoisena, ainoa vaihtoehto on tukeutua piraattiversioon 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 28.8.2026 Automatkailu Paljonko asuntovaunun vetäminen maksaa? Vertailimme kahden käytetyn vetoauton kulutuksia 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 31.8.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän kuorma-auton sivupeilin varressa olevan ”häkkyrän” käyttötarkoituksen? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 16.8.2026 Klassikko Muistatko Fiatin edustusauton, joka maksoi ison Mersun verran? Niille on Suomessa jopa oma kerhonsa 19.8.2026 Kuluttajat Ulkomaanmatka päättyi ennen aikojaan – yli 220 000 euron matkailuautossa ilmeni pitkä lista vikoja 17.8.2026 Lentokoneet Laudan Airbus A320 jämähti lauantaina Helsinki-Vantaalle, joten emoyhtiö Ryanair riensi apuun yllättävimmällä konetyypillään