13.1.2019 Ajoneuvot Ensirekisteröinnit 2018: dieselit laskussa, mutta yleistyvät silti Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Suomalaiset ostavat yhä vähemmän dieselautoja. Laskevaa trendiä ei silti voi laittaa pelkästään viime aikojen päästökohujen piikkiin. Viime aikojen uutisoinnista on saanut helposti kuvan, että dieselautot ovat kuolemassa pois ja sähköautot tulossa ryminällä niiden tilalle. Dieselien mainetta ovat osaltaan ryvettäneet autonvalmistajien päästöskandaalit sekä ulkomaisten kaupunkien vanhemmille dieselautoille kaavailemat liikennöintirajoitukset.Meikäläisten ensirekisteröintien valossa tämä vallankumous ei kuitenkaan ole vielä aivan tämän päivän asia.On totta, että uusien dieselautojen kauppa käy yhä nihkeämmin. Suomessa ensirekisteröitiin viime vuonna hieman yli 120 000 uutta henkilöautoa, joista vähän alle 30 000 oli dieselkäyttöisiä. Laskua edellisvuoden 36 000 auton tasosta tuli siis reippaasti.Myynnin pudotusta ei voi silti pistää pelkkien päästöjupakoiden syyksi, sillä laskeva trendi on Suomessa alkanut jo selvästi aikaisemmin.OM 656 -dieselmoottoriMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyPolttoainehinnat vaikuttivatDieselbuumin huippuvuotena voidaan pitää vuotta 2008, kun nykyinen hiilidioksidipäästöihin perustuva autoverotus astui voimaan. Se suosi vähän CO2-päästöjä tuottavia dieselautoja, joiden osuus kaikista uusista henkilöautoista kipusi hetkessä jopa lähes 50 prosentin tasolle.Huuma oli kuitenkin ohimenevää. Varsin pian eli jo seuraavana vuonna dieselien osuus putosi lähelle neljääkymmentä prosenttia, ja tuosta on vuosi vuodelta laskeuduttu kohti nykyistä, noin 30 prosentin markkinaosuutta.Syitä tilanteeseen voidaan hakea muun muassa diesel- ja bensiinipolttoaineiden hintaerojen tasoittumisesta.Vuonna 2012 dieselin polttoaineveroa korotettiin huomattavasti, noin 10 senttiä litralta. Vaikka samaan aikaan dieselautoista kerättävää käyttövoimaveroa alennettiin, se ei kokonaan kompensoinut polttoaineen hinnankorotusta. Näin ollen vuoden 2012 jälkeen diesel on ollut taloudellinen enää vain hyvinkin paljon vuodessa liikkuville, mikä on osaltaan vähentänyt dieselin kysyntää ensirekisteröinneissä.Vaikutusta menekkiin on ollut silläkin, että uusimpien päästörajojen myötä dieselautojen valikoima on jokin verran supistunut.Dieselien osuus kasvaaMutta vaikka dieselien siivu uusien autojen myynnistä on aiempaa ohuempi, näiden autojen osuus koko Suomen autokannasta ei suinkaan ole laskussa – vaan pikemminkin tasaisessa kasvussa. Tämä johtuu ennen kaikkea käytettyinä maahantuoduista autoista, joista suurin osa on dieselkäyttöisiä.Sitä paitsi dieselautojen osuus Suomessa on yhä pieni, kun sitä verrataan muihin EU-maihin. Esimerkiksi vuonna 2016 unionin alueella ensirekisteröidyistä autoista noin puolet oli edelleen dieseleitä.Teksti: Jussi Saarinen Kuvat: Moottorin arkisto Lue lisää: Ensirekisteröinnit 2018: bensiiniautot suosikkeina Ensirekisteröinnit 2018: uusien autojen CO2-päästöt alentuneet, mutta tuontiautot nostavat päästökeskiarvoa Ensirekisteröinnit 2018: katumaasturi peittoaa pian perheauton Lue lisää Kaikki artikkelit 31.5.2025 Ajoneuvot Näin autoja testataan Euroopassa – mukulakiviä, sorateitä, julmettuja kuoppia, autobaanaa, mutakylpyjä… 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 31.5.2025 Uutinen Lehdistörallin ensimmäinen päivä: perinpohjaisella toheloinnilla varmistettiin häntäsija jo ensiminuuteilla 30.5.2025 Uutinen BMW M2 CS – lisää lisää, mutta jääkö tämä M2:n viimeiseksi sähköttömäksi versioksi? 30.5.2025 Uutinen Matka lehdistöralliin: Porsche 911 ja Lada Samara samassa kilpailussa saivat jännityksen vaihtumaan naureskeluun 29.5.2025 Uutinen Neljälle entiselle VW-pomolle tuomio Dieselgatesta 28.5.2025 Uutinen Vanhalla yli 300 000 kilometriä ajetulla Peugeotilla autokisaan – viime hetken valmistelut Press Rallya varten 27.5.2025 Ajoneuvot Kolme moottoria vakiona – Alpine A390 haluaa olla kuin A110 sähköcrossoverin muodossa 27.5.2025 Uutinen Renault 4 alkaen alle 30 000 euroa – akun esilämmityksellä hinta nousee tuhansia Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 30.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: innovatiiviset lämmityslaitteen säätimet 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 31.5.2025 Kysy Autoista Kysy autoista: mitä tehdä, kun avaimet jäivät lukitun auton sisälle? 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 26.5.2025 Laivat Kaksi maailman vanhinta risteilyvarustamoa toivat peräkkäin aluksensa Helsinkiin - nuorempi varustamoista täyttää juuri 185 vuotta 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä”