9.10.2024 Autoilu EU:n laajuinen ajokielto tahmaa, haasteena taata valitusoikeus Teksti Marko Jokela Kuva Moottorin arkisto Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Ajokieltoon epäillyn henkilön valitusoikeuden takaaminen sekä asiakirjojen käännättäminen eri kielille ovat hankalia haasteita ratkaistavaksi. Moottori uutisoi maaliskuussa 2023 Euroopan komission ehdotuksesta, joka mahdollistaisi koko EU:n laajuisen ajokiellon asettamisen tapauksissa, joissa EU-maa määrää kuljettajan ajokieltoon alueellaan tapahtuvan rikkomuksen vuoksi. Taustalla on EU:n halu taata liikenneturvallisuus nykyistä paremmin. Ehdotusta perustellaan seuraavasti: ”Liikenneturvallisuuden takaamiseksi on tärkeää saattaa liikennerikkomuksiin syyllistyneet kuljettajat vastuuseen kaikissa EU-maissa.”Komission mukaan epäkohtana on, että nykyisten sääntöjen mukaan vakavien rikkomusten vuoksi määrättyjä ajokieltoja ei voida panna täytäntöön EU:n laajuisesti, jos rikkomus on tapahtunut muussa kuin ajokortin myöntäneessä EU-maassa.Komission tuore ehdotus kattaa vakavat liikennerikkomukset, kuten suuren ylinopeuden, alkoholin tai huumeiden vaikutuksen alaisena ajamisen sekä kuoleman tai vakavan ruumiinvamman aiheuttavat liikennerikkomukset.Ihan heti käytännöt eivät tule muuttumaan, sillä esitykset pitää hyväksyä niin EU-parlamentissa kuin jäsenmaissakin. Prosessi näyttää tahmautuvan eli kestävän vielä pitkään, sillä ehdotus on osoittautunut juridisesti yllättävän hankalaksi. Euroopan unionin neuvoston kannan muodostus on jäämässä ministereiden päätettäväksi 5.12.2024 kokoontuvaan liikenneneuvostoon.Euroopan parlamentti on jo antanut omat muutosehdotuksensa ajokieltoasiaan ja he olisivat valmiita osaltaan käynnistämään päätösneuvottelut eli trilogit, mutta Euroopan unionin neuvoston puolella valmistelutyö on yhä kesken.– Haasteina ovat esimerkiksi epäillyn henkilön valitusoikeuden takaaminen, samoin kuin asiakirjojen/ajokiellon käännättäminen: kuka kääntää ja mitä käännetään, mille kaikille kielille ja missä laajuudessa, erityisasiantuntija Maija Mansikkaniemi taustoittaa. Hän työskentelee Brysselissä sijaitsevassa Suomen pysyvässä edustustossa Euroopan unionissa.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyRangaistuspisteitä ei kaikkiallaMansikkaniemi tuo esiin myös kysymyksen siitä, miten ratkaistaan tilanteet, joissa henkilön ajokortti on myönnetty vaikkapa Suomessa, mutta hän asuu Ruotsissa ja määrätään ajokieltoon Saksassa.– Miten siis eri viranomaisten yhteistyö järjestetään ja tieto kulkee, miten tämä voidaan ratkaista direktiivissä.Ratkaistavana on myös se, miten ns. pienet, mutta toistuvat liikennerikkomukset tulisi huomioida, kuten toistuva lievä ylinopeus.Mansikkaniemen mukaan 20 jäsenvaltiossa on käytössä erilaisia ns. rangaistuspistejärjestelmiä, jossa riittävän moni teko peräkkäin johtaa ajokieltoon pisteiden menetyksen myötä. Rangaistuspistejärjestelmä on toteutettu eri maissa usealla eri tavalla: osassa maita saa miinuspisteitä, osassa pluspisteitä. Vastaavasti henkilön lähtötasoksi voi olla säädetty nolla pistettä tai vaikkapa 30 pistettä, josta saa alaspäin miinuspisteitä.Kuvitteellisessa esimerkissä törkeästä rattijuoppoudesta saa -12 pistettä, joka jo yksinään johtaa suoraan ajokieltoon, kuten vastaavasti jos on kolmesti peräkkäin jäänyt kiinni lievästä ylinopeudesta (-4 pistettä /kerta = 12pistettä). Eri maissa samankaltaisesta teosta voi saa hyvin eri määrän pisteitä.Rangaistuspistejärjestelmän käyttöönottoa ei haluta kuitenkaan pakolliseksi, ja Suomessahan tällaista järjestelmää ei ole käytössä.Taustalla tavoite nollavisiostaKomission kunnianhimoisena tavoitteena on vähentää tieliikennekuolemat ja vakavat loukkaantumiset lähes nollaan EU:n teillä vuoteen 2050 mennessä (ns. nollavisio) ja puolittaa niiden määrä vuoteen 2030 mennessä. Komissio vahvisti sitoutumisensa tavoitteeseen vuosia 2021–2030 koskevissa EU:n liikenneturvallisuuspolitiikan puitteissa. Direktiivien muutosehdotuksilla pyritään saavuttamaan nämä tavoitteet.Euroopan tieliikenteessä menehtyi viime vuonna 20 418 ihmistä. Edellisvuotta parempaan ei Euroopan laajuisesti juuri kyetty, sillä tieliikennekuolemien määrä väheni vain prosentin verran edellisvuoteen 2022 verrattuna.Lähteet: EU-komissio, ehdotus direktiiviksi tiettyjen ajokieltojen unioninlaajuisesta soveltamisesta, tieliikennekuolemat vuonna 2023 Euroopassa Lue lisää Kaikki artikkelit 28.1.2025 Autoilu Autoliitto: Helsingin polttomoottorikielto ongelmallinen 26.1.2025 Päivän kuva Päivän kuva: onnelliset koirat autoilemassa 24.1.2025 Uutinen Älykäs nopeusavustin kitkee ylinopeuksia – mutta mitä asiantuntija kritisoi? 22.1.2025 Yleinen Tankkasin bensaa dieselautoon, miten tulisi toimia? 21.1.2025 Autoilu Syvään vesilammikkoon ajo voi rikkoa auton – vaarana vakava moottorivaurio 21.1.2025 Autoilu Käytetyt autot vaihtavat vilkkaasti omistajaa 20.1.2025 Autoilu Autoliitto kummeksuu rikosuhrimaksun tarvetta tieliikennerikoksissa 20.1.2025 Autoilu Työsuhdeautot auraavat latua liikenteen sähköistymisessä 19.1.2025 Autoilu Uusien autojen päästöt vain laskevat Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 27.1.2025 Ajoneuvot Tesla Model Y "Juniper" on nyt tilattavissa Suomessakin - toimitukset käyntiin maaliskuussa 26.1.2025 Ajatuksia autoista Tesla nousi hetkessä teknologian keihäänkärjeksi ja näyttää menettävän asemansa yhtä nopeasti – Ajatuksia autoista 28.1.2025 Autoilu Autoliitto: Helsingin polttomoottorikielto ongelmallinen 27.1.2025 Koeajo Koeajo: Renault Captur – käytännöllisyyttä ja mukavuutta perusteellisesti uudistuneella ilmeellä 28.1.2025 Kuluttajat Nikon auto kivitettiin lommoille – vakuutusyhtiön mielestä kysymyksessä olikin törmäysvahinko 26.1.2025 Ajatuksia autoista Tesla nousi hetkessä teknologian keihäänkärjeksi ja näyttää menettävän asemansa yhtä nopeasti – Ajatuksia autoista 25.1.2025 Lentokoneet Päivän kuva: miljoonien litrojen höyryshow Helsinki-Vantaalla 21.1.2025 Kuluttajat Autoilija kolaroi autonsa matkalla vaihtamaan talvirenkaita – olisi pitänyt olla talvirenkaat, vakuutusyhtiö pienensi korvausta 22.1.2025 Koeajo Maistiainen: Toyota Land Cruiser – työkone 2025 24.1.2025 Autoilun hinta Näin autoilun kustannukset muuttuvat, kun siirrytään vanhasta käytetystä sähköautoon 3.1.2025 Autoilu Näin paljon bensiinin hinta nousee – koskee liki 1,8 miljoonan auton käyttökuluja 18.1.2025 Lentokoneet Finnairin kuukausi sitten vastaanottama tuorein Airbus A350 on tuotekehityksen myötä jopa viisi tonnia alkuperäisiä yksilöitä kevyempi 7.1.2025 Uutinen Vakuutusyhtiö ei korvannut peurakolaria – auton vauriot johtuivat peuran väistämisestä eikä törmäyksestä peuraan 8.1.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Peugeot teki luksussedanin keskelle poikittain sijoitetulla diesel-V12:lla 6.1.2025 Käytetyt autot Fiatiin oli tehty jakopääremontti juuri ennen kauppoja – auton vesipumppu petti silti, autoliike alkoi syyttää auton ostajaa