15.3.2026

Euroopan hienoimmat raitiovaunulinjat: kiskot ovat monesti paras tapa tutustua uuteen kaupunkiin

Kuva Vesa Eskola

Me Moottorissa olemme sitä mieltä, että auto on paras kulkuväline lomalla. Ihan kaikkialla se ei ole kuitenkaan ykkönen. Isoissa ja vieraissa kaupungeissa liikkuminen on stressaavaa, joten niissä mekin suosimme useimmiten julkisia.

Metro on isommissa kaupungeissa usein kuningas, mutta maan alla maisemat harvoin hurmaavat. Poikkeuksiakin tietenkin on, kuten Pariisin metro, jonka reittien varrelta löytyy vierailemisen arvoisia asemia. Linkki noista asemista kertoviin artikkeliin löytyy tästä.

Olemme itse asiassa raitiovaunujen ystäviä. Useammasta Euroopan kaupungista löytyy jopa sympaattisia ja vanhempia raitiovaunuja, jotka kolistelevat menemään pitkin vanhoja katuja tarjoten elämyksiä muutamalla kolikolla. Ohessa 10 vinkkiä paikkoihin, missä raitiovaunu tarjoaa elämyksen.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Lissabon

Atlantin rantaa hyväilevä Lissabon levittäytyy useammalle kukkulalle ja myös sen vanhimmat osat löytyvät noilta kukkuloita. Kadut ovat kapeita ja syheröisiä, joten isoilla ja pitkillä raitiovaunuilla ei ole niille asiaa. Niinpä palveluksessa on yhä vanhoja ja lyhyitä yhden vaunun linjoja.

Linja 28E, juhlallisesti Carreira 28E dos Elétricos de Lisboa, kulkee kahden kukkulan väliä käyden siinä välillä aivan rannan tuntumassa. Linja kulkee monien legendaaristen kaupunginosien läpi. Noin seitsemän kilometriä pitkän reitin varrelle osuu useita nähtävyyksiä.

Budapest

Sukulaiskansamme pääkaupunki Budapest on yksi Euroopan hienoimpia kaupunkeja eikä vähiten kaupungin läpi virtaavan Tonavan ansiosta. Sen varrelta löytyy paljon hienoja rakennuksia ja historiaa.

Linja numero 2 on hyvä tapa nähdä paljon lyhyen matkan aikana. Parlamenttitalo, Országház, sivuutetaan melkein kosketusetäisyydeltä ja Tonavan rantaa seurataan sitäkin tovi. Sen aikana ehtii ihastella mm. vastarannalla kohoavaa Budan linnaa. Myös hienot sillat näkyvät hyvin.

Turistit tuntevat linjan, joten ratikan sisällä voi olla etenkin lomakaudella tungosta. Sesongin ulkopuolella on väljempää ja kuljettajat ovat usein sympaattisemmalla päällä ja avoimia vaihtamaan sanan tai kaksi veljeskansan edustajien kanssa.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Wien

Itävallan helmi on täynnä kulttuuria ja upeita historiallisia rakennuksia. Paras tapa nähdä ne on tietysti kävellä, mutta kiireisempi hyppää turisteille tehdyn raitiovaunulinjan eli Ring Tramin kyytiin. Hinta on tavallista ratikkalippua hieman kalliimpi, mutta kahdeksalla eurolla näkee ison osan hienoista rakennuksista sekä kuulee niihin liittyvän kompaktin historian.

Reitti kiertää vanhan historiallisen keskustan ympäri; vajaan puoli tuntia kestävän matkan varrelle jäävät mm. vanha keisarillinen palatsi (Hofburg), kaupungintalo, kaupunginpuisto, ooppera, parlamentti sekä lukuisia museoita.

Ja kyllä, myös Wienissä raitiovaunu kolistelee Tonavan rantoja – joskin vain siinä erkanevan eli kaivetun kanavan muodossa. Kierroksen lähtö ja päätepiste ovat molemmat sama eli Schwedenplatzin pysäkki. Matkan varrella ei voi poistua tai hypätä uudestaan kyytiin.

Milano

Milano on haastava kaupunkikohde, historiaa löytyy mutta myös paljon uutta ja kolkkoa. Ruoka on kuitenkin erinomaista. Ja koska Italiassa ruoka on aina keskiössä, sen voi kokea myös ratikan kyydissä.

ATMosfera on elämys kiskoilla, jossa nautitaan 2,5 tunnin aikana neljän ruokalajin illallinen. Lysti maksaa 90 euroa sisältäen tervetulodrinksun sekä pullon viiniä kahdelle. Lounasaikaan pääsee hieman halvemmalla, silloin hinta on 75 euroa.

Jos liikkeellä ollaan isommalla porukalla, Milanossa voi myös vuokrata ratikan yksityiseksi baariksi. Kolmen tunnin lysti kustantaa alkaen 1700 euroa ja kyytiin mahtuu 55 henkeä eli se tekee noin 30 euroa per nuppi.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Istanbul

Maantieteellisesti Istanbulista vain osa on Euroopan mannerta, mutta koska siellä kohtaavat itä ja länsi, uusi ja vanha, moderni nykyaika ja historia –  Istanbul on erittäin kiehtova kaupunki. Istanbul itse asiassa lakkautti raitiovaununsa 1960-luvulla, mutta koska kaupunki kasvoi lähes holtittomasti ja autot sekä bussit paitsi ruuhkauttivat kadut myös heikensivät ilmanlaatua, ratikat palasivat palvelukseen 90-luvulla.

Modernien linjojen ohella Istanbulissa toimii kaksi nostalgialinjaa: viisi pysäkkiä sisältävä Taksim-Tünel-linja eli T2 sekä 10:n pysäkin Kadıköy-Modan ympyrälinja eli T3.

Berliini

Jos Saksasta pitää nostaa esiin yksi kaupunki ylitse muiden, voittajasta ei ole  epäselvyyttä. Berliini on sellainen kulttuurien, taitteen ja elämäntaiteilijoiden rosoinen sekasotku, ettei siitä voi olla pitämättä.

Osittain suttuisesta, osittain ylikomeilevaa arkkitehtuuria sisältävästä Berliinistä löytyy jokaiselle jotain. Se on myös Berliinin haaste. Kaupunki on niin iso ja sillä on niin monta erilaista keskustaa, että Berliinin kokeminen vaatii aikaa ja kilometrejä.

Berliinin raitiovaunuverkosto on yksi maailman vanhimmista, sen ensimmäinen linja aloitti toimintansa jo vuonna 1865 – tosin ei sähköisenä vaan hevosvetoisena. Sähköä ratikat saivat Berliinissä vuonna 1881, ensimmäisenä maailmassa.

Berliinin ratikkaverkosto on myös yksi laajimpia maailmassa tänä päivänä, se kattaa 22 linjaa ja noin 800 pysäkkiä. Yhdeksän noista linjoista kulkee pääsääntöisesti jopa ympäri vuorokauden seitsemänä päivänä viikossa. Ne tuntee M-tunnuksesta. Ja ei, M ei tarkoita metroa, U-Bahn merkataan Saksassa U-kirjaimella.

Valtaosa Berliinin linjoista kulkee nykyään vanhan Itä-Berliinin alueella, sillä lännen puolella ratikat ajettiin alas 1960-luvulla. Sittemmin linjoja on alettu rakentaa uudelleen, joskin prosessi on ollut toistaiseksi hyvin hidasta.

Itä-Berliinissä on yhä oma eksotiikkansa, vaikka se hiipuukin vuosi vuodelta. Tuota vanhaa itää on helppo lähteä tutkimaan ratikoilla. Alexanderplatz on hyvä lähtöpaikka. Parhaat linjat sightseeing-kiskomatkalle ovat M1, M4 ja M10.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Zürich

Sveitsin suurin kaupunki on maan bisneselämän keskus, joka jättää monesti kylmän vaikutuksen. Kulissit ovat kuitenkin kohdallaan. Zürichissä ei ole metroa, mutta osittain sen virkaa ajavat kaupungin useat lähijunat, jotka kulkevat ydinkeskustan alueella maan alla. Toinen metron korvike ovat tietysti ratikat.

Zürichissä on 15 linjaa ja ne kuljettajat kätevästi ympäri kaupunkia. Pittoreskein on linja numero 4. Ratikoilla – tai tarkemmin ottaen yhdellä ratikalla – on kuitenkin myös erikoinen rooli. Sveitsiläiset rakastavat juustojaan, joten talvella yksi vanha vaunu otetaan palvelukseen fondue-ratikkana.

Marraskuun alusta helmikuun loppuun asti fondue-ratikka ajaa kahdessa vuorossa; ei tosin joka päivä. Yksi kattaus kestää hieman kaksi tuntia: joko 17.30–19.30 tai 20.15–22.15.

Belgia

Moni unohtaa usein sen, että Belgia majailee Pohjanmeren rannikolla ja että sillä on siksi jonkin verran rantaviivaa. Tuon viivan varrelta löytyy hienoja leveitä hiekkarantoja ja hiekkadyynejä. Tilaa on riittävästi, jotta rannalla ei tarvitse maata kuin sardiinit purkissa.

Paras tapa tutustua tähän rannikkoon on yllättäen kiskojen päällä. Kustram eli rantarantikka kulkee De Pannesta läheltä Ranskan rajaa aina Knokkeen asti eli melkein Hollannin rajalle asti.

Linjan pituus on peräti 67 kilometriä sisältäen 67 pysäkkiä.

Linjan varrella on useampia kaupunkeja – taajamat ovat tiheässä, joten majoittumisen ja ruokailun suhteen on valinnanvaraa. Taajamien välissä on sitten hienoja rantoja. Oostende sijaitsee kohtalaisen keskellä reittiä, ja se tarjoaa kivan kulissin tukikohdaksi. Majoituspaikaksi kelpaa vaikka suoraan rannalla oleva – puitteiltaan mahtipontinen Thermae Palace -hotelli.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Saksin Sveitsi

Ja ei, nyt ei olla Sveitsissä vaan Saksassa aivan Tšekin rajan tuntumassa. Sieltä löytyy tunnelmaltaan yksi hienoimpia ja ehdottomasti yksi vehreimpiä raitiovaunukokemuksia.

Kirnitzschtalbahn kulkee kylpyläkaupunki Bad Schandausta sympaattisille Lichtenhainin vesiputouksille. Ratikka kulkee suurimman osan ajasta vehreiden puiden siimeksessä. Linja on etenkin vaeltajien suosiossa, sillä alueella on erinomaiset vaellusmahdollisuudet.

Porto

Portugalissa on upeita ratikoita muuallakin kuin Lissabonissa. Linja numero 1 kulkee Rebeirasta Foziin tarjoten hulppeat näkymät Dourojoelle. Porto on Lissabonin tapaan hyvin sympaattinen kaupunki, mutta hieman kompaktimpana siihen on helpompi tutustua.

Viinin ja porton ystävät tietävät myös, miksi he saapuvat mieluummin Portoon kuin Lissaboniin.

    Mainos (teksti jatkuu alla)

    Mainos päättyy

    Kommentoi artikkelia

    Luetuimmat